Lukulomalla joskus

Elämä on tämä eikä mikään ole hyvä. Niin.

Kaurapuurosta saa rautaa, pinaatin vieressä on basilika ja ne näyttävät kivoilta. Olen tässä, olen koko ajan tässä. (Jos selviän perjantaista ostan itselleni muumimukin.)

en löydä sanoja

"Voin nähdä, voin elää ja voin unohtaa"

Täytyy luottaa, täytyy luottaa. Minä olen samaan aikaan painava taakka itselleni ja pelkkää ilmaa. Pelottaa, että katoanko. Minä olen epäonnistuja. Tuntuu, ettei ole mitään. Minua ahdistaa niin mielettömästi.
Onneksi on edes tällainen pieni ystävä. Se on ihana, se on rakas. (Nypin sen eilen kesäkuntoon, se nuoreni silmissä.) Pus.

Loinen

Huhtikuu tuli huomaamatta

Maailma on niin kaunis ja niin suuri,

päivät täynnä vastakohtia.

Kyyneleitä siellä jossakin.

Tarvitsen aurinkoa ja aikaa ajatuksille, 

aikaa tekemisille, 

aikaa katselemiselle.

Mielettömintä on se, että minulla on aikaa.

(Pitää vain pitää itsensä kasassa, koossa. Kokonaisena, ehjänä.)