pitää uskoo ittee, tehä mitä rakastaa

Heii, pitkästä aikaa mä olen tätä kirjoittaessani läsnä enkä missään koomasessa lagaus-tilassa, heh.
^^Pikku Geetä, koska innostuin tänään ihan randomisti taas kuuntelemaan samoja vanhoja biisejä mitä on tullut kuunneltua koko pienen ikänsä. Ja ajattelin vain muistuttaa, että tällä(kään) postauksella ei ole mitään järkeä. Koska esimerkiksi olen laiska, laiskempi, laiskiainen enkä jaksa ottaa kameraa kauniiseen käpälääni ja kuvata. Sen takia väritän tämänkin postauksen kännykkäkuvilla ja nautin lupausteni rikkomisesta oikein urakalla. Ja koska olen true lifestyle-blogien matkija, ängen joukkoon instagram-kuvia, jeee! Enjoy.

Se oli viimeinen viikko koulussa, ja olisi mukava tietää ajatteleeko kukaan muu kuin minä tota tekstiä monipuolisesti?! Se piinasi mua ja Elinaa koko vuoden ilmestymällä ainakin kerran viikossa mestoille enkä voi ikinä katsoa tota tekstiä ilman järkytystä ja järkytyksen jälkeistä hilpeyttä. Ja Elina ei pygennyt ikinä ymmärtämään...

Olipa kerran kesän ensimmäinen kuumuus ja hassu koira haki viileyttä ja rentoilu oli mukavaa. Onhan kesä ja loma. Eikä silloin koulurepun kuuluisi olla ihmisten ihailtavana, vaan villakoirien.

Viikonloppuna syötiin maailman parhaiten ja ruokakuvaus on ihaninta. Eiku ei, syöminen on ihaninta, ruokakuvaus vasta sen jälkeen, anteeksi.

Ja vielä ihanasti instagram-hypetystä. Se oli niin kuin sadepäivä Arskan julmalla poissaololla, mutta illalla päivä sai onnellisen lopun kera sen Arskan. Ja meikän lonkku, joka maksoi oikeesti kuus kybää, mutta koska oveluus, niin 20€.

Aika julma kilometripostaus. Mutta kun oikeesti, kohta kolme viikkoa tätä kesälomaa sluibailtu ja meikä ei ole tehnyt muuta kuin lusmuillut kotona ja kärsinyt pahemmanlaatuisesta normaalin elämän(?) puutteesta, lukuun ottamatta kaverin synttäreitä kaksi viikkoa sitten ja viime viikonloppuista kaupoilla pyörähtämistä.

Kohta on juhannus ja mä en oikein ymmärrä sitäkään. Odotan vain hyvää ruokaa, koska syöminen ♥

Ja kesäloman ensimmäinen virallinen suunnitelma toteutuu maanantaina, kun Lindan kanssa suunnataan skoban nokka kohti Poria ja lähdetään melko varmasti eksymään, rageemaan honkkarin parin kybän teltalle, toivomaan sateelta välttymistä, kärsimään kipeästä selästä ja väsymyksestä, etsimään pistorasioita ja tuskailemaan epäterveellisyyksistä. Toivottavasti kuitenkin kännykkä on kaveri ja pistorasiat myös, Pekka Pouta pitäisi lupauksensa, nukkuminen ei olisi mourujen velvoite, syöminen olisi edelleen parasta ja mestat ja kaikki olisi pelkkää mahtavuutta.

Meikä menee näkemään kauniita unia.

Koska naurettavuus

Vasta 12 pitkästyttävää päivää tästä hilpeästä ja odotetusta kesälomasta takana ja mä oon ihan kuollut. Mä en halua sanoa mun päiviä turhiksi, koska se nyt olis jotenkin julmaa. Mutta mun päivät on äärimmäisen sisällöttömiä ja tylsiä. Niin tylsiä, että se huvittaa mua itseänikin. Ei kukaan muu voi olla näin nolife. :D
No, sen siitä saa, kun ei ole kavereita, asuu paikassa, joka ei miellytä, on laiska, ei omaa mahtavinta mielikuvitusta, sosiaalinen eläminen ei luonnistu ja on nyt muutenkin pahemmanlaatuinen nössö.

Varmaan kaikki blogit pursuaa yhteishaku sitä, yhteishaku tätä, pälä pälä, iik, lol -juttua, niin miksei tämäkin sukka. No ei siinä kyllä mitään ihmeellistä mainittavaa ole, kun olihan se nyt itsestäänselvyys, että keskiarvollani tämän kunnan ainoaan lukioon pääsin. Kera 150 muun, joista tuskaiset 43 tulee olemaan samoja naamoja samasta koulusta, joita en vain yksinkertaisesti haluisi nähdä enää ikinä. No, en mä niitä minnekään etelänavallekkaan voi lähettää, joten blöh.

Maailman paras fiilis on myös kävellä koirien kanssa vesisateessa märkänä rottana ja hymyillä. Hurtat ei vain oikein ollut mukana mun positiivisuudessa, joten ei ollenkaan ihme, jos jokunen autoilija olisi mua paheksuvasti katsonut. Ehkä mä kuitenkin vielä haluan jonnekin ihmisten katseiden ulottumattomiin muuttaa.

Oonhan mä jo ilmoittanut tarpeeksi monta kertaa, että näillä mestoilla asuminen on tuottanut mulle aivan liikaa vaikeuksia?

Ja hyvyys erottaa heikot vahvoista

Juoksulenkki sunnuntaina oli aika jees. Koska uudet mestat, hyttyset perässä pitämässä vauhtia yllä, creepy autiotalo lisäämässä vielä enemmän vauhtia, loputtomalta tuntunut metsäpolku hyttysten paratiisissa ja tuskallinen auringonpaiste, joka oli kylläkin ihan mukava. Haluisin kovasti hehkuttaa miten muutun positiivisuuden ylijumalaksi liikkuessani ja sen jälkeen, mutta jätän väliin.

Eilen kävin taas kirjastossa, koska tajusin miten tyhmää oli lainata vain yksi kirja, kun senkin sain luettua parissa päivässä ja viikonlopusta uhkasi tulla pelottavan tylsä. Onneksi sekin asia on nyt korjattu ja lukemista on vampyyreista anoreksiaan.

Mökkihöperö on puhunut

Ömöm, en ole ikinä tehnyt niin, että kirjoitan blogitekstin ja sitten pyyhin sen pois. Paitsi äsken, ja hämmensin itseäni. Tää ei ole kyllä oikeastaan yhtään kivaa. ;__; Yhtäkkiä multa ei muodostu mitään järkevää tekstiä. Mä mietin liikaa, että ketkä tätä voi oikeesti lukea. Joo, ihan kuka vaan ja se tuntuu rajoittavan mua ihan liian paljon.

Näin lyhyesti:

Tuntuu että olisin vankina omassa kodissa. Vihaan tätä mestaa ja ihmisiä täällä.

Pelkään fiilistä, kun illalla tajuaa ettei huomisessakaan ole mitään järkeä. Ja aamulla ei olisi syytä nousta sängystä ylös.

Kesä saa mut liian masentuneeksi ja kaipaan syksyä. Ihmiset vetäytyvät takaisin omiin koloihinsa ja ulkona saa liikkua taas vapaasti.

Jotenkin nurjasti ajateltuna rakastan tätä ajan määrää. Ja lukemista.

Mulla ei ole mitään mitä mä odottaisin ja se jos mikä on ankeaa.

Raivostutan itseäni tällä angstisuudella enkä oikeesti tiedä mitä mun pitäisi tehdä.

Kuvissa voi nähdä idioottimaisen päähänpiston tehdä epäonnistunut, kalanhajuinen Brita-kakku, mukaisia yrttejä ja kukkasen mikä oli tänään jo kuollut.

Kyllä pystyt parempaan

Mun on pitänyt monena iltana kirjoittaa tai olisin halunnut kirjoittaa, mutta enpä ole saanut aikaseksi mitään. Laiskuus. Vaikka en mä yleensä laiska ole.

Mun loman alku on ollut tosi laginen. Mulla on lyhyet hiukset mitä mä kuitenkin vihaan. Ne on laskenut mun itsetuntoa vain entistä enemmän pakkasen puolelle. Olin pikku hiljaa alkanut oppia näkemään itsessäni jo jotain nättiä ja hyvää, en pitänyt itseäni enää maailman rumimpana. Ajattelin että lyhyet hiukset olisi nyt heti loman alkuun tosi jepa, fiu ja plöts, meikä on taas huonon itsetunnon syvimmässä kuopassa ja itseinho herää henkiin aina peilin edessä ja huomatessa ihmisten katselevan mua.

Maanantai oli sen suhteen hirveä päivä. Se tuntui ikuisuudelta ja olisin vain halunnut päästä eroon siitä tunteesta. Olla jotain ihan muuta.

Tiistaina oli varmaan tämän kesän ainoa kunnollinen sosiaalinen kanssakäyminen omalta osaltani, kun mentiin Elinan kanssa kaverin synttäreitä viettämään. Sitäkin stressasin ihan liikaa ja se julma itsetuntovaurioittuminen ei tehnyt oloa mitenkään hirmuisen mukavaksi siellä. Muutenkin tilanne nähdä koulukavereita kesälomalla oli mulle ihan uutta ja outoa. Uskokaa tai älkää, sitä ei hirveän usein ole elämäni aikana tapahtunut. Nössö.

Oli siellä kuitenkin ihan mukava viettää aikaa. Ja käveleminen paljain jaloin on tosi hassua ja söpöä. :3

Lukeminen on ollut myös tosi mukaisaa näin lomalla. Mä vaan luen, luen ja luen, ja pääsen muihin maailmoihin. Pois tästä mikä ei aina tunnu niin mukavalta. Ja kohta mä olen lukenut Millennium-trilogian. Surkeaa että se loppuu.

Tänään kävin myös ensimmäistä kertaa kirjastossa sitten ala-aste aikojen. Se oli muuten jännää. Siellä ei ollut sitä kirjaa mitä etsin, mutta se on kyllä tulossa. Kai perjantaina.

Siinä säälittävä kuvasaldo muutamalta päivältä...

Olen unohtanut mistä tähän kuljin

Jos nyt minäkin hehkutan kesäloman alkua ja peruskoulun päättymistä. Kumpikaan ei vielä tunnu miltään. Oikeastaan mun loma ei olisi huonommin enää voinut alkaa täällä kotona. Nukuin ja olen ollut tuntematta mitään. Aamulla oli julma stressi ja olin aika ilkeänä. Juhla oli ohi hetkessä. Liian nopeasti. Luokan kanssa lavalle käveltäessä mulle tuli ihan pieneksi hetkeksi tunne, että se luokka olisi ollut mulle kuin joku toinen perhe. Whuuh ja se tunne katosi enkä nähnyt niissä ihmisissä enää mitään. Onneksi. Todistus oli aika mukaisa, kun lukuaineiden keskiarvo oli 9.6. Haukkukaa hikeksi tai ihan mitä vain, en kuitenkaan jaksa välittää. Sain kaksi stipendiä, joku innokas ruotsinopiskelija mukamas ja sitten yhteiskuntaopin pälä pälä en tiedä. Ja tästä kaikesta iki-ihana ruotsinkielinen kirja ja viis kybää rahaa.

Vihaan pikkulapsia yli kaiken. Vihaan, vihaan, vihaan niin paljon ettei mitään rajaa. Niin ettei kenellekään jää epäselväksi.

Miksi musta tuntuu, että olen aika nolife? Okei, tyhmä kysymys. Musta tuntuu kanssa etten ole ansainnut tätä lomaa ja sen takia aika katkera fiilis. Mua on melkein painostettu kesätöihin enkä ole mennyt, koska en halua, ja sen seurauksena tunnen itseni tosi huonoksi ja raukkamaiseksi ihmiseksi. Ihan kuin mä olisin mukamas pettänyt ihmisiä.

Joten kiitos paljon näistäkin fiiliksistä. Tunnen sentään jotakin.

Siinä teille kirsikankukkaa ja mukamas fiilistelyä.