Jokanen meist on vaan palapelin palanen

Otin tyhmiä kuvia, kuuntelen Nightwishia (ristiriita, jos ajattelee biisiä yläpuolella) ja kirjoitan blogiin, vaikka mun pitäisi tehdä matikan ja hissan läksyjä. Ehkä hymynaama pyyhekumissa sai mut jotenkin keveämmälle mielelle. Tai perjantai. Vaikka perjantai ei kylläkään ole mikään poikkeus.

Mun mielentila on tällä hetkellä ehkä maailman sekavin. Mä en ole itkenyt pitkään aikaan. Ja nyt koko iltapäivä on ollut pelkkää itkemistä. Katsoin liian koskettavan jakson täykkäreitä, ja itkin koko sen ajan. Menin faceen ja lisää surkeutta päin naamaa. Kuvitelkaa hidas vajoaminen mereen, sinne syvimpään onkaloon, muttei ihan pohjaan, koska sulla on ollut vielä yksi ihminen josta pitää kiinni. Ja sitten se lähtee pois. Niin ettei jää enää yhtään mitään, mistä saisi otetta, ja sitten on pohjalla. Siis se inhottavin totuus, ettei sulla ole yhtään mitään eikä ketään. Ja huomaan kuinka olen tehnyt vääriä valintoja ja ollut ajattelematta loppuun asti.

Olen kysynyt mun päiväkirjalta, että voiko ihminen elää, jos se on näin yksin?

Kaikki on vain niin väärin. Mutta pakko myöntää, olen mä aina tiennyt että näin siinä tulee vielä joskus käymään. Mutta ei näin pian. Vasta vuosien ja vuosien päästä.

Hyvä leipä, mikä ei ihan näytä siltä, zeroa jopa iskällä, esimerkki millä varustuksella ajetaan sadepäivänä kouluun ja, no, pientä ironiaa, on se, on se se.

En ole varmaan vielä blogin puolella näyttänyt uusia nörttilaseja, joista ihan oikeasti pidän. Vähemmän ne mut tekee nörtiksi, kuin edelliset. Ja kuulemma halvimmat lasit, mitkä äiti on ikinä ostanut, taisi olla vain viis kybää. Ja nähkää uusi rakkaus-paita, mikä on kylläkin äitin, mutta ei se mitään. (:

Ja miten on mahdollista, että tämän kunnan ainoalla kirjakaupalla, joka myy koulukirjoja, ei ole valikoimassa kirjaa, jota käytetään tämän kunnan ainoassa lukiossa? O.O Kuinka turhaa lähteä yhden kirjan takia jonnekin muualle sitä ostamaan.

Ja vihdoin olen ymmärtänyt miksi on kaikki paremmat lukiot, ressut ja norssit yms. Siellä ei ole niitä hiukan lapsellisia ja idiootteja poikia, jotka ovat tulleet lukioon, kun eivät muutakaan keksineet tai eivät vain päässeet muualle kouluun. -.- Turhaa, turhaa, rage, angst, angst, menenpä jatkamaan perjantai-illanviettoa läksyjen parissa.

Siellä täällä, vailla määränpäätä.

Meidän pieni pönttöpää on nyt vähän pipi, kun siltä jouduttiin leikkaamaan kannuskynsi tyvestä asti pois, kun se oli katki. Nyt kaikki on kuitenkin ihan hyvin.

Kaksi tuskallista päivää lukiota takana ja mä olen ihan parkana. En ole osannut tutustua kehenkään ja tuntuu että kaikilla on jo kaveri tai kavereita. Ja mä olen yksin. Ehkä mä olen jo niin syvällä epäsosiaalisuuksissani, etten vain enää yksinkertaisesti kykene muodostamaan kaverisuhteita, tai edes puhumaan niitä näitä.

Surkein juttu tässä on vielä se, että mun kännykässä netti lopettaa totaalisesti toimintansa siellä koulun sisällä. Yksin oleminen koulussa ilman nettiä ei ole vaihtoehto. Silloin sitä ihan oikeasti kuolee tylsyyteen.

Rehellisesti sanottuna mun päässä ei ole pyörinyt mitään muuta kuin koulu, koulu, koulu viimeisen viikon aikana. Sain järkyttävän stressin koulukirjoista, koska hidas koulu. Eilen mä itkin, koska kirjojen ostaminen käytettyinä näytti hirveän epätoivoiselta. Pikkukylässä asuminen on mahtavuus... Huomasin kuinka älyttömän paha olo mulle tuli siitä, kun ostettiin kolme uutta kirjaa. Tää maapallo kohta hukkuu kaikkeen uuteen. Ja voin tosi pahoin, jos tiedän vielä itse edistäneeni sitä. Julma fiilis.

Kiitollisuus kirjakauppojen käytetyistä kirjoista sekä mourun ja kaverin lainakirjoista.

Yleisesti ottaen mikään ei tunnu miltään -fiilis.

Sisäinen valo ainoo lääke tähän hätää.

Heei, haluisin olla jo nukkumassa, mutta mä kirjotan, koska en halua jakaa kolmea huonolaatuista ja vähän hassua kuvaa ilman vähemmän järjellistä tekstiä. 

Koiralla on tassu kipeänä ja se satuttaa sen koko ajan uudestaan ja uudestaan. Surkea olo, kun toista sattuu eikä se pääse lenkillekään. :/ Maanantaina mennään eläinlääkäriin.

Eilen käytiin kiertelemässä parit kirppikset ja huh, se toinen oli ihan jättimäinen! Ostin kauluspaidan minkä toivon ihan vähäsen kutistuvan pesussa ja sitten sellaisen vihreän huivin, mikä vihdoin tuntuu sopivan mulle. Kuva näkyy varmaan tossa sivussa, missä komeilee meikän instagram-kuvia. Ja yhteensä ne maksoi vaan 7,50 ja molemmat oli luultavasti ihan käyttämättömiä. Olenhan mä jo ilmoittanut kuinka rakastan kirpputoreja? ♥

Enää viisi pelottavan lyhyttä päivää tätä lomaa jäljellä ja torstaina mä menen lukioon. o____o Mitä lähemmäs koulun alku tulee, sitä epätodellisemmaksi ajatus minusta lukiossa muuttuu. Mulla on julmia olettamuksia, mitkä tekee mun olon tosi ahdistuneeksi. Ajattelen etten tule saamaan kavereita ja oletan että mua ei hyväksytä tai mut edelleen ignoorataan. Ehkä hiukan pessimistinen ajattelutapa, mutta olen olettanut liian monta kertaa jotain ihan muuta ja aina vain joutunut pettymään. Se on turhauttavaa.

Ja miljoonannen kerran, ne kirotut ihmiset, jotka jo valmiiksi tiedän ja tunnen. Menkää pois.

Ja miten lukiokirjoihin riittää rahat? D:

Juoksin heinäkuussa 73km ja nyt on jo elokuu. Kerrankin odotan syksyä innoissani, mutta silti älyttömän haikea fiilis, kun kesä loppuu ja näkee kuinka luonto alkaa taas muuttua elottomaksi. Odotan kuitenkin niitä viileneviä ilmoja ja pimeitä syysiltoja, jolloin saa taas juosta lähes incognito.

Ja toi teksti. Se pysäytti mut eilen illalla. Haluan oppia elämään hetkessä. ;___; Ei mulla muuta. Meen nuqumaan.