aurinkopäivä

Elämä lipuu lipuu lipuu. Päiväkirjan sivut ovat huutaneet tyhjyyttään.

Mieli huutaa tyhjyyttään.

Torey Haydenin kirjoista on tullut minulle kesäkirjoja. (Äidin työpaikalle on tullut kirjoja vapaasti lainattavaksi/otettavaksi. Ilostuttaa tuollaiset pikku jutut.)

Minusta tulee ihan oikeasti ylioppilas. Viime syksynä en uskonut moiseen. (Lukion ekalla kylläkin.) Täytyy löytää uudelleen mekko. 

Hedelmiä voi nyt ostaa paremmalla omatunnolla kamalissa muovirasioissa, kun muovinkeräys on tullut tännekin.

Nyt se on alkanut

vesimelonikesä nimittäin.

kevätsade

Olen alkanut pyöräillä. Tunnin lenkki menee huomaamatta. Tuoksuu kesä ja niin.

Laukussa on vihdoin muistikirja.

Musta tuntuu, että mä voisin olla melkein vähän niiku #crazydoglady.

"ja kevät saa vihreän vaatteen"

Tuntuu kesä

Olen lipunut läpi päivien. Hyvät hetket ovat ohitse liian nopeasti.

En ihan tiedä, kuka olen. Tai sillä tavalla.

Joku on iskenyt minut hajalle ja kokoan itseni aina uudestaan ja uudestaan kuin rikki menneen lasin odottaen aina seuraavaa iskua, joka palauttaa minut takaisin lähtöpisteeseen pelkkinä irrallisina pieninä palasina.

Tällaisessa maailmassa ei ole lupaa olla onnellinen. Joinain hetkinä kerään rohkeuden.

Kun ympärillä on pelkkiä ilmeettömiä harmaita kasvoja. Hirveä se sellainen maailma.

Nyt olen siinä pisteessä, että minulla olisi tänään pääsykokeet, mutta kirjat tuolla noin koskemattomina.

En ostanut muumimukia, ostin turkoosin Teema-mukin. Tilasin ylioppilasmekon ja -kengät liian monen turhan ajamisen jälkeen.

Koirat eivät tuomitse, eivät syyllistä, ne vain rakastavat ja iloitsevat. Niitä ei voi kuin rakastaa takaisin.