"Tiedän, ettei maahan syöksy edes sadepisaraa, joka ei olisi kirjoitettu ikuisten aikojen kirjaan."

Ei ole mitään sanottavaa tai en tiedä, mitä sanoa. (Ei tunnu.)

"Onpa hienoa että kenenkään ei tarvitse odottaa hetkeäkään voidakseen alkaa tehdä maailmasta parempaa."

Tällaisina päivinä tuntuu, kuin olisi mahdottoman suuren kristallikimpaleen sisällä.
En tiedä, mikä tässä maailmassa on sellaista, mikä voisi pysäyttää. (Ehkä on ihan hyvä, ettei tiedä.)
-
Iskä totesi minut ruoka-aineriippuvaiseksi. Sitten päätin olla maanantaisin, tiistaisin, keskiviikkosin ja torstaisin ilman herkkuja. Se on toiminut. En olisi uskonut itsestäni. (Okei maanantaina söin kolme palaa suklaata mutta siihen oli valloittava syy.)
Minulla on sunnuntaina synttärit ja aion tehdä kasvispiirakkaa ja sitruuna-marenkipiirasta. Eräs ihanin lupasi tuoda minulle omien kanojen kananmunia.
(Huhtikuussa odottaa Tukholma, ja tarvitsen ihan oikeasti sen hesarin – olen niin käsittämättömän hukassa maailman menosta, että hävettää.)

Tämä helpottaa ahdistukseen

Mulla on äidin vanha kukkaessu eikä meillä ollut sipulia.

(Elämä kantaa, elämä kantaa, yritän luottaa siihen kovaa.)

Ruokaorgasmi

Tämä vetää vertansa jopa äitin kasvislasagnelle.

"And when the night is cloudy there is still a light that shines on me"

Viikonloppuisin olen eniten elossa. Elossa, tiedättekö, tunnen, että olen olemassa ja että minulla on jokin merkitys tässä maailmassa. Toisaalta en tiedä, turruttaako stressi minut. Rehellisesti, rehellisesti: mokasin asiat siinä vaiheessa, kun en osannut sisällyttää matikkaa mun lukusuunnitelmaan. Nyt voin vain tyytyväisenä todeta, että minähän vasta olen maailman etevin alisuoriutuja. Mieli taistelee kaiken maailman ajatuksia vastaan.
Vihaan elämääni liian usein. En tahtoisi elämääni yhtäkään suoritusta, en tahdo vain suoriutua, suoriutua, suoriutua. Sellainen vain kahlitsee, inhottaa.
Minun pitäisi kirjoittaa runo. Pitäisi lähteä useammin. Pitäisi olla enemmän miettimättä tulevaa. Ahdistaa, haluan huolettomuuden ja keveyden.

Yhdeksän päivää synttäreihin, typerää

Ulkona tuiskutti puoli tuntia sitten lunta, nyt aurinko nousee ja valaisee puun latvat. Minä juon kahvia, vettä, kahvia, vettä. Tänään tulee hyvä lukupäivä.

Eilen tilasin pääsykoekirjat, en ihan tiedä, pitäisikö tästä kaikesta itkeä vai nauraa.

(Viime viikonloppu oli ihana kamala. Puoli kiloa irtokarkkia maksoi vain 3,51)

Aamu

Banaanisose puuron päällä on lähes yhtä hyvää kuin se omenahillo, jota ei enää ole.

(Kevätaamut ovat ihania, koska valo tulee aikaisin, kaikki on niin uutta ja rauhallista, mikään ei ole vielä pilannut mitään. Päivänvalo ikään kuin saa kaiken sen piiloutumaan, odottamaan seuraavaa aaumua. (Vähän niin kuin minä.))

"Little darling, it's been a long cold lonely winter"

Turhauttaa oma elämänmeno. Ryven vähän liian usein itsesäälissä. En pidä lukemisesta, siis koulukirjojen lukemisesta. Oikeita kirjoja rakastan. Kaikki se valo jota emme näe on ensimmäisen sadan sivun perusteella koskettava, hyvä, ihastuttava. Mietin, pitäisikö joku päivä ylittää itsensä ja tehdä ensimmäinen matikan tehtävä näin ylppäreitä ajatellen.
On niin outoa, kuinka ihmisen mieli saa aikaan sen, että eri päivinä näkee itsensä täysin eri tavalla. Miksi ihminen ylipäänsä miettii omaa kehoaan. Se on niin samanlainen kuin muilla mutta silti niin erilainen. Tänään pidän omasta kehostani. Olen syönyt hirveästi mokkapalaa.
Mietin, pitäisikö sanoa asiat suoraan. (Nyt tämä on piilotettu, voisin sanoa mitä vain, mutta tiedän, että haluan tämän taas julkiseksi.) Sanoisin asioita täällä suoraan, jos minua ei voisi täällä tunnistaa ja jos tutut ihmiset eivät tätä lukisi.
Minulla on ristiriitaisia näkemyksiä tulevaisuudesta. Suhtautumiseni ja asenteeni koulutusta ja opiskelua kohtaan on kääntynyt aivan nurinkurin. Omalla kohdallani. Luultavasti itsetuntoni, itsearvostukseni on täysin nollissa. Luultavasti olen pahasti sekaisin nuoruuden tärkeimmän kehitystehtävän kanssa. Minua kauhistuttaa aikuisuus. Toisina päivinä en näe tulevaan, toisina päivinä pikkuisen. Sen takia yritän elää tässä mutta tämä hetki on liian usein huono.
Minä en yksinkertaisesti usko itseeni. Se tekee elämästä mielettömän raskasta, ahdistavaa ja aika ajoin surullistakin. Ja kaiken lisäksi se yksinäisyys, joka päivästä toiseen on vierellä, pahentaa asioita entisestään. Minua ahdistaa ja kauhistuttaa ajatus siitä, että joskus myöhemmin en voi muistella nuoruuttani tuntien hykerryttävää onnea siitä ajasta. Se lamauttaa, tekee olon ontoksi ja saa tuntemaan mieletöntä merkityksettömyyttä.

vinksahtanut

Mieli on tyhjä tyhjä tyhjä ilman sanoja ja ajatuksia. Rehellisesti: olen nauttinut jokaisesta suupalasta ja ollut ahdistumatta. (Ihan oikeasti, tahdon kyetä kirjoittamaan.)

olen vähän hupsu

Irrottauduin kaikesta, teen paljon mutta en mitään.

Periaatteet periaatteet periaatteet.

Voi taivas, jääkaapin ovessa oli lappu kauan ennen kuin luin sen.

En elä sen mukaan. Siinä sanotaan esimerkiksi näin:

"Ole. Nauti olemisesta ja lakkaa odottamasta. Odottaminen on mielentila, jossa halutaan tulevaisuutta eikä nykyisyyttä. Monet ihmiset viettävät koko elämänsä odottaen jotain. Et voi olla sen ainutlaatuisempi kuin jo olet.

Valpas läsnäolo on kaiken avain. Heti huomatessasi, ettet ole läsnä, olet läsnä. Elämäsi on nyt ja vain se on todellista. Elämäntilanteesi on mielesi aikaansaannosta. Unohda elämäntilanteesi, keskity elämääsi. Mieli vertailee ja analysoi. Älä ota sitä vakavasti. Mieli on loistava työkalu, mutta pomona se on toivoton."

Pelottaa ja turhauttaa ja ahdistaa. Toisena hetkenä kaikki tuntuu hyvältä mutta kun se on vain tilapäistä. Kaikki palaa aina samaan pisteeseen.

"Olen koittanut räpiköidä, olla kuin ennen"

Tein tänään tällaista kaali-linssikeittoa ja se oli hillittömän hyvää. Aurinko paistoi koko päivän pilviharson läpi enkä ehtinyt sitä tervehtiä tai hyvästellä. Sääennuste on pelkkää pilveä.

"Vai tapahtuiko kenties jotain elämää suurempaa"

Asiat on hyvää vauhtia menossa kaikki pieleen.

Luen, ja sanat ja lauseet ja virkkeet ja tarkoitukset ja merkitykset menevät toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Taistelen ajan ja keskittymiskyvyn kanssa. Juon monta kuppia teetä. Ravaan vessassa.

On sellaisia asioita, joita ei voi sanoa ääneen ja joita ei voi kirjoittaa. Ne vain on minussa.

Arki on yhtä tunnekylmä kuin minä. Viikonloppuna on lupa tuntea. Voi vain olla olematta sellainen ihminen: velvollisuudentuntoinen ja toimelias. Yrittää unohtaa asioita ja luvan kanssa ajatella, mihin on jo päästy. Itkeä miettiessään, mihin sitä pitäisi vielä päästä.

J. Karjalaisen Telepatiaa pakahduttaa. Saa tuntemaan olevansa elossa.

Auringonpaiste tuntuu lohdulliselta. Mieli ja keho piristyi eilen aamulla, kun tajuntaan iskeytyi maaliskuun ensimmäinen. Muistin vuodentakaisen olotilan, eilinen oli lähellä sitä. Hymyilytti ja tuntui hetken aikaa kevyeltä.

(Käytiin Ikeassa ja ostettiin suklaata ja ruokakaupasta verigreippejä.)