"Minä olen vain iloinen tai vihainen."

Hirveän tylsää.

Ulkona on rumaa, vaikka aurinko yrittääkin tulla vähäsen esiin.

Uusivuosi tulee vietettyä yksin koirien kanssa.

Blahh, kauhea aikaansaamattomuus.

Päässä pyörii.

Aivastaminen piristää ja kahvi.

hetken oli taikatalvi kera auringon

"Kaikki on hyvin epävarmaa, ja juuri se tekee minut levolliseksi."

Liian vähän vaatetta päällä

hupsista.

Nukun rauhattomasti

kyllästyttää.

Ihmiset on niin hurjan kaukana, että tuntuu niin mitättömältä ja pieneltä.

Unohdan syödä,

unohdun suihkuun blahh.

Mutta oikeasti elämä on kuitenkin ihan mallillaan.

Elämä hymyilyttää

Joulu hymyilyttää.

Talvi hymyilyttää.

Ihmiset hymyilyttää.

Omistan kuulemma pikku Myy -kengät, hih.

Perhosia suussa ja vatsassa hihihihi

Elämä täynnä onnea ja iloa.

Ympärillä hymyä ja kauniita asioita, ihania ihmisiä.

Pelkään kuitenkin olevani liian ärsyttävä, anteeksi.

Rakastan niin hirveästi kaikkea ja kaikkia.

Meidän koulun opettajat oli niin hyviä ja uskomattomia, että joulujuhlan jälkeen olimme yhtä hymyä.

Rakastan rakastan rakastan rakastan tätä kaikkea niin hurjasti, että olen varmaan jossakin toisessa todellisuudessa.

Tai vain liitelen hetken aikaa jossakin pilvilinnoissa.

Voisin jäädä asumaan tänne.

"Tappajaperunat ja murhanhimoiset ananakset"

Elämä jatkuu eteenpäin hurjan omituisesti.

On niitä päiviä, jolloin olen niin epätoivoinen ja niin maahan lyöty, että en itsekään käsitä. Kaikki tuntuu niin hirveältä ja kaikenlainen toivo on kadoksissa.

Ja on niitä päiviä, jolloin olen ihminen täynnä elämää, iloa ja riemua. Olen niin sanoinkuvaamattoman onnellinen. Niin onnellinen, että hymyilen huomaamattani historian tunnilla. Ja hymyily jatkuu, kun tajuan sen itse. Enkä arkaile näyttää iloani muille.

Mutta oli miten oli, päiväkirja täyttyy hurjaa vauhtia ja elämä nyt yleensäkin on tässä ja nyt.

Jouluun on viikko.

Synttäreihin on 100 päivää.

Hesari ilostuttaa ihastuttavan hassuilla otsikoillaan.

aurinkoleijona

Välillä ajattelen kirjoittavani jotakin järkevää ja jäsenneltyä mutta sitten tuntuukin siltä, etten oikein tiedä mitä tehdä. Joskus osasin tai tiesin.

Päivä päivältä on hiukan helpompaa, mitä lähemmäs joulua ja lomaa mennään. Kouluun on kuitenkin ihan kiva mennä. Vaikka joo o, taidan olla epätoivoisen suuruudenhullu. Joskus se aiheuttaa epämielyttäviä pettymyksiä, tai ei edes joskus vaan aina. Mutta ehkä se on ihan hyvä, että tiedän sen.

Kun siis aina ei ihan tiedä, miltä tuntuu. Nyt tuntuu juuri siltä. Tuleva näyttää valoisalta mutta samaan aikaan on inhottavia asioita. On vain epätietoinen olo ehkä.

Viime aikoina olen ostanut liian paljon materiaa enkä oikein tiedä miksi. Tänään sain uuden muumimukin, Tiuhti ja Viuhti siinä niin. Kaulahuivi on tänään tai huomenna valmis, siitä tulee hirmusen pitkä mutta hyvä niin.

On kuitenkin hauskaa, kun joulukortti syntyy ihan kuin vahingossa ja aamulla lumen tultua on hetken kuin pikkulapsi.

♥

Ignooraa tämä 2

Muut ovat avoimia kaikelle ja katsovat luottavaisin mielin tulevaan

minä sulkeudun omaan maailmaani enkä osaa puhua ihmisten kanssa

tai edes sanoa muuta kuin een mä oikeen tiiä.............

Miksi miksi miksi kaikki menee niin hankalaksi, enkä osaa mitään 

ja ajattelen inhottavasti.

Tunnilla siristelen silmiäni ja pimeässä siristelen silmiäni, kun eteenpäin ei vain näe,

haluaisi vain sulkea silmät ja olla yrittämättä nähdä mitään.

En jaksaisi edes laittaa itselleni ruokaa.

Taas ollaan menty neljän tunnin yöunilla, kun illalla uni ei vain tule.

Blahh, kaikki tämä vuodenajan piikkiin, en haluaisi oikeasti valittaa, kun jokaisessa päivässä on niin hirveästi hyvää. Suurentelen asioita taas liikaa.

"Tämä päivä on aina täällä, huominen ei koskaan"

Ulkona pian taas yhtä harmaata kuin asvaltti ennen lumen tuloa.

On väsyttänyt, vaikka olo on muuten ollut kevyt.

Huominen vapaapäivä tuntuu todella tervetulleelta.

En osaa enää nukkua ilman pientä valoa huoneessa, vaikka ennen pystyin nukkumaan vain pimeässä.

On kiva tuntea itsensä väsyneeksi, kun menee nukkumaan. Alkusyksystä ei väsyttänyt.

Voisin muuttaa jouluksi johonkin kauppakeskukseen.

Tässä kuitenkin kuvia, kun tuhlasin lukuaikaani, vietin erästä sunnuntaita ja rakastuin äidin raitapaitaan.

Voi lumi ja onni

En oikeasti jaksanut lukea ja valmistautua kokeisiin(paitsi matikkaa laskin hulluna) mutta ei kai se mitään.

Nyt voi taas ajatella ja hengittää. Ja rakastaa lunta ulkona, vaikka säätiedotus saikin masentumaan.

Mutta ei, kaikki on hyvin, en oikein tiedä, mitä pitäisi sanoa tai tehdä.

Tänään istuin äidin kanssa peiton alla sohvalla ja juotiin glögiä ja syötiin joulusuklaata. Tuntui jouluiselta. Huomenna joululahjaostoksillekin jee.

Itsenäisyyspäiväkin on kohta, älyttömän siistiä.

Ja joulukin.

Enkä vieläkään omista joulukalenteria.

Ilmoittauduin autokouluunkin, tervetuloa stressi sitten niin.

Tahtoisin uuden hameen ja kengät ja koululaukun, voi.

Mutta siis, oikeasti jännittävää nähdä tämä vuodenaika uusin silmin.

turha

Ihan käsittämätöntä, kuinka joinakin päivinä voi tuntuakin yhtäkkiä siltä.

Kun kaikki vain katsoo kaukaa ja itse on ihan kykenemätön mihinkään ja miettii mikä mussa on vikana ja hokee sitä päässään ja miettii miettii miettii.

Itkettää surettaa, voi epätoivo.

Väsyttääkin niin hurjasti, vaikka nukun.

Miksi olen näin tylsä sielu, etten osaa edes puhua ihmisten kanssa olen vain hiljaa, kun en tiedä, mitä sanoa ja epäonnistun koko ajan vain lisää ja lisää ja sitten on niin yksin ja voisin vain huutaa, kun edes hiukan ajattelenkin muunlaisen elämää.

Jotenkin pahinta on se fakta, että tällainen oikeasti olen ja voi miksi juuri minun pitää olla näin vääränlainenenkestä.

näitä syksyisiä pikkuasioita

Nyt tuntuu helpommalta ja voin ehkä odottaakin seuraavaa päivää, tulevaa viikonloppua.

Toivottavasti ilman ajatushirviöitä.

Aurinkoa on heti ikävä, kun se katoaa. Hiuksetkin niin sotkuiset. Mutta hame päällä on ihana olla. Glögiä juon ehkä liikaa, ei se haittaa. Vihdoin olen oppinut sitä juomaan ja tuntuu niin iloiselta kaikki se, ja muutenkin.

kolea kausi on nyt ohi

Tällä viikolla olen itkenyt enemmän kuin pitkiin aikoihin ja kaikki on tuntunut kääntyvän jollain tapaa päälaelleen.

Elän siinä toivossa, että kahdessa viikossa on taas helpompi hengittää (vaikka juuri hetki sitten kirjoitin päiväkirjaan, ettei mikään ole edes pitkään aikaan tukahduttanut mua), ja hoen koko ajan itselleni, että kaikki on vielä ihan hyvin.

Syysloman jälkeen kaikki ehkä iskeytyi päin minua,

etsin jatkuvasti jotakin kaunista, mutta päivä päivältä on vaikeampi löytää. Mitään.

Muistelen kuitenkin eilistä ja kaikkia hyviä hetkiä ja olo helpottuu

ja hymyilyttää ainakin hetken verran.

Kävin vaa'alla mikämuavaivaapetyinitseeni mutta elämä jatkuikin. Nyt unohdan sen.

Sienimetsä ehkä nyt jää, ainakin on syy odottaa seuraavaa syksyä.

Elämässä on kuitenkin niin paljon hyvää ja ihan oikeasti kaikki on vielä ihan hyvin.

10:44 pm

"No olisitko haavoittumattomana onnellinen?"

Riisisuklaata ja kahvia tänään. Aurinkoa ja pudonneita lehtiä kaikkialla.

Mulla on ollut aika kiva loma.

"Olisi kauheata jos maapallo särkyisi. Se on niin kaunis." – Nuuskamuikkunen

Tänään elämä on hymyillyt ja kaikki on tuntunut mahdolliselta ja vahvasti olen sitä mieltä, että selviän ihan hyvin juuri tässä näin tässä hetkessä ja tulevaisuudessakin.

Söin kaksi riviä suklaata ihan vain, koska voin ja ajattelin palkita itseni mahtavasti sujuneesta koeviikosta (Ilostutti suunnattoman paljon, kun sainkin kahdesta matikan kurssista ja bilsa2:sta 9!! Jee.).

Tuntuu, että aurinko paistaa, vaikkei se paistakaan. Joka puolella on kuitenkin niin oranssia ja keltaista. Onko oikeasti sitten vain pelkkää harmaata, kun lehdet on tippunut puista??

En malta odottaa lunta. Joulu tuntuu miljoona kertaa kaukaisemmalta kuin vanhojen tanssit, outoa.

Mutta siis, oikeasti: hiplaan aivan liikaa hiuksiani varsinkin koulussa, muumimukit ovat ehdottomasti liian pieniä mutta mikään muukaan muki ei kuitenkaan kelpaa ja pelottava bussikuski vastasi minulle tänään ystävälliseen sävyyn huomenta, hämmästyin.

"syysaurinko paistaa syksylläkin"

Aurinko paistoi keittiöön ja sai kaiken tuntumaan hetkeksi niin huolettomalta ja elämä oli vähän aikaa vain siinä.

Tuntuu iloiselta ja pirteältä.

Inhottavin osa päivästä on se tunti, jonka kulutan kotona aamuisin ennen kouluun lähtöä.

Tuntuu kuin huokaisisin helpotuksesta, kun astun ovesta ulos.

Olen saanut kuulla yhden viikon aikana hirveästi kehuja hiusteni väristä ja se tuntuu ihanalta mutta kuitenkin hämmentävältä. Ei ihmiset ole ennen ulkoista olemustani mitenkään kehunut.

Pankkitätikin oli ihastuttava.

Niin niin hirveästi pikku asioita, joista tulen niin onnelliseksi.

Tulenko jo hulluksi, jos minut tekee iloiseksi se, että kahvimuki ja matikan kirjan sivu ovat samanväriset?! 

Hymyilyttääää.

"Kuka riemun löytää, sen pitäköön"

Niin.
Ei jokaista päivää seuraa aina toinen hyvä päivä.
Vaikka tänään on tuntunut paljon pahaa(eikä oikeasti edes paljon, en oikein tiedä, ahdistusta kuitenkin), on oikeasti niin niin paljon hyviä ja ihania asioita.
Tänäänkin olen:

• hymyillyt koulussa, koska oleminen siellä tuntui kaukana pahasta.
• nauttinut aamukahvin äidin kanssa jutellen ja hesaria lukien kaikessa rauhassa ilman mitään kiirettä.
• yrittänyt rauhoittaa, ja rauhoitinkin, mieleni liian täydessä bussissa.
• pysähtynyt kaiken keskelle ja antanut ajan kulua ja miettinyt.
• selvittänyt ajatukseni siedettävälle tasolle iltakävelyllä koirien kanssa.
• kerännyt kauniita vaahteran lehtiä talteen.
• pukeutunut kivoihin vaatteisiin ja tullut siitä iloiseksi.

(Nauran tälle kuvalle, koska miten onnistunkaan näyttämään noinkin epäsopusuhtaiselta?!)

Jäin siis tänään ehkä vähän liian yksin.
Mutta ei se mitään.

"hitaalla taivaalla liikkuvat pilvet lasin pinnalla"

Voi että. Tänään jo lokakuu eikä se pelota.

Ajankulku ei tunnu kammottavan, koska ehkä nautin hetkistä ja elämästä enemmän. Se on ihan hyvä.

Likaiset hiukset koulussa ei oikeasti haittaa. Matikka on myös kivaa kivaa kivaa. Ainakin aina kurssin alussa, kun kaikki tuntuu vielä niin helpolta.

Ja voi, kuinka pakkasaamut onkin ihania. Ihan oikeasti!

Viime päivinä olen haaveillut ystävistä, sellaiset olisi ihan kivoja. Sellaiset, joille voisi kertoa ihan kaiken ja ne voisivat kertoa minulle ihan kaiken ja olisi luottamus ja oleminen niiden kanssa olisi luontevaa ja kivaa.

Koska rehellisesti, ystävät ovat tavallaan kadonneet elämästäni enkä ole voinut sille melkein mitään.

Se on ainoa asia, joka surettaa aidosti.

Kuitenkin. Ei se elämääni pilaa. Sentään on olemassa jonkinlaisia kavereita ja tuttavuuksia.

Tämä blogi on kuin hylättyjen instagram-kuvien roskakori.

Mutta ei se mitään, saanpahan julkaista ne edes jossakin.

Kävin eilen juoksulenkillä pitkästä aikaa ja se tuntui hyvältä. Vaikka pelottikin, kun tuli pimeää eikä ollut heijastinliiviä.

Tuntuu ihanalta nähdä syksy vihdoinkin kauniina ja mennä kouluun ilman ylitsepääsemätöntä ahdistusta.

Nämä postaukset tuntuvat olevan koko ajan täynnä onnea ja iloa mutta ehkä se on ihan suotavaa.

Nyt, heihei.

"Aamutaivaalla näkyy planeettojen paraati"

Tänään käsitykseni kirjastoista muuttui täysin. Ihan vain positiiviseen suuntaan.

Kaksi koetta päivässä aiheuttaa päänsäryn.

Ja! Uskonnon opettajani on aivan ihana ihana ihana. (Vaikka välillä tuntuukin, ettei kemiat kohtaa.) Ihmetyttää ja ilostuttaa, että huomenna jakson ensimmäinen tunti on uskontoa ja tänään viimeinen koe oli uskonto, hassuaaa.

Kuitenkin. Omistan nykyään kengät viiden sentin koroilla ja hui, kuinka pelottaakin kävellä niillä. (Oma pukeutuminen on muuttunut pelottavan paljon vuoden sisällä ei se mitään)

Tuntuu, että saan päivä päivältä enemmän onnistumisia syömisen ja ruokailujen suhteen ja se tuntuu tosi hyvältä, jee hyvä minä.

Tahtoisin niin kovasti opiskella saksaa ja oppia sen kielen.

Viikonloppuni oli ihastuttava, vaikka se olikin hyvin lukutäyteinen. Päivät ovat kaikki ihmeellisiä.

Kuvan idea oli uusi takki. Pidän siitä kovin.

Ja vielä koulusta: en tiedä, mitä teen, kun ei ole seuraavaan kahteen jaksoon äidinkieltä. Surettaa.

Aamutaivas oli tänään kuitenkin nätti. ♥

"Olet todella kaunis, elät vain yhden kerran"

Olen niin innoissani elämästä, elämisestä, tulevaisuudesta.

Sitä vain että

ihmetytti, kuinka iltalenkillä koirien kanssa näin siinä ympärillä olevassa pimeydessä kaiken niin kauniina.

Ne lehdetkin siinä maassa, ja ajattelin vain, että onpas elämä ihmeellistä. Hymyilytti.

(Hymyilytti myös eilen kaatosateessa, vaikka olinkin läpimärkä.)

Ehkä tuuli mutta se ei saa enää raivon partaalle.

Luonto vaikuttaa ehkä kuolevan mutta se myös syntyy aina uudelleen.

Outoa huomata, kuinka mikään ei ole pysyvää. Ja kuinka pystyn tiedostamaan sen ilman ahdistusta.

Torstaina 27.2.2014 luonnoksiin jäi tämä:

"Mä en oikein taaskaan tiedä mistään mitään. Kaikki on ihan okei.

Ajatus tulevasta viikonlopusta kuitenkin ahdistaa. On kiva nukkua, mutta siinä menettää otteensa.

Sitten sitä vaan ahdistuu kaikesta mikä vyöryy ulkopuolelta sisälle ajatuksiin.

On niiden kaikkien ajatuksien alla kykenemättömänä tekemään mitään järjellistä.

Ei pääse ylös jaloilleen ja kaikki tuntuu hetken aikaa merkityksettömältä.

Sitten se viikonloppu on ohi ja kuljen viikon lävitse tuntien ei mitään ja odottaen vaan seuraavaa viikonloppua. Kertaa kolme. (Sitten on koeviikko ja alkaa viimeinen jakso ja sen jakson jälkeen kuuluisi alkaa elämä.)"

Elämä totisesti alkoikin. Oikeastaan paljon aikaisemmin.

Mutta enpä tiedä. Miten kaikki on voinutkin olla niin paljon pahaa oloa ja kykenemättömyyttä mihinkään. Vuosi sitten laskin kaloreita. Olin syömättä. Ja sitten taas söin. Ja olin syömättä.

En tajua, en käsitä. Mitä ihan oikeasti on tapahtunut?

Ihmeellistä ihmeellistä ihmeellistä, kuinka monta kertaa voin ihmetellä, kuinka ihmeellistä.

En tiedä, mitä sanoisin, ei edes pelota, voiko tämä kaikki kohta vain hajota, en tiedä ehkä en edes halua tietää, taidan mennä lukemaan, hyvää yötä.

"en jaksa katua, en katsoa ja kun toiset vaalii omaansa"

Taisin sittenkin keksiä, mitä tältä syksyltä tahdon.

Aion

○ kuvata syksyn talteen

○ polttaa kynttilöitä

○ syödä suklaata

○ juosta kylmässä pimeässä ja kuunnella Pariisin Kevään kappaleen "Mielikuvituksen tuotetta"

○ kuunnella sadetta

○ juoda teetä

○ ja kahvia ja kaakaota ja glögiä

○ pukeutua lämpimästi

En selvinnytkään tästä syksystä ilman flunssan tapaista. Ei se mitään.

Aamulla oli sellainen olo kuin ulkona olisi ollut paljon lunta ja kylmä.

Nyt aurinko kuitenkin lämmittää. Miksi perjantai-iltaisin ei väsytä?

"vaikka illat tuhlaa, aamut antavat, ja minä nousen vaikka putoan"

Voi, saanko taas kirjoittaa, kuinka elämä on niin tavattoman ihanaa?

Iloitsen hirveästi vuodenajoista. Syksy on kaunis ja villasukat on parasta.

Vaikka aamuisin on pimeää, kun herää, ei se tunnu niin pahalta.

Mikään ei tunnu ylitsepääsemättömältä, 

ei edes tuleva koeviikko.

Elän päivä kerrallaan hirmuisen luottavaisin mielin. Vaikka välillä epätoivon ohikiitäviä hetkiä tuleekin.

Ja ahdistun, jos olen syönyt liikaa herkkuja. Mutta se olotila on ohimenevää!

Ja tiedättekös, 

painan nykyään niin paljon, etten aikaisemmin ole sellaista lukemaa saavuttanutkaan.

Mutta se ei pilaa hyvää oloani, elämänhaluani tai tyytyväisyyttä itseeni.

Oikeastaan, en ole ikinä ennen ollut näin tyytyväinen itseeni ulkoisesti.

Tykkään oransseista hiuksistani. Ja siitä että ne kasvavat koko ajan pituutta.

Hiukan pulleat käsivarretkin ovat itseasiassa ihan söpöt.

En ole jaksanut enää vihata itseäni.

Rakastakaa itseänne ihmiset! ♥

"tanssin, satuilen ja liioittelen"

Vähän minää, koska tuntuu siltä ja mekko päällä oli hyvä olla ja luin eräs päivä ihastuttavan kirjoituksen Kylli Kukkista.