"Tiedäthän sen jo sinäkin ei musta täydellistä koskaan saa"

Nämä äidin 37 vuotta sitten ostamat kengät iskän ylioppilasjuhliin olisivat olleet mun ylppärikengät, jos jalkani ei vaatisi kokoa 35 olevia korkokenkiä eikä pikkukivi olisi saanut haurasta koronpohjaa lohkeamaan.

"Muista että ne kaikki suurimmat kauhut on sun toiveittes peilikuvat"

Kissanpentu leikki mun leteillä. Ihmettelin, miten eläin voi olla niin pieni. Kaupoissa ja kauppakeskuksissa on jouluvalot ja -koristeet, ja olen siitä ihan haltioissani, typerää. Mulla on uusi ihana valkoinen mekko, ja talvi tuli kaikkialle muualle paitsi tänne.

"Onko Mörkö sammuttanut auringon!?"

Mun hiukset on takkuiset ja likaiset ja täynnä hiuslakkaa. Letitän ne kuitenkin kerta toisensa jälkeen uudelleen enkä nykyään enää meinaa muistaa, milloin olen ne viimeksi pessyt.

Neulon ja luen ja kirjoitan ja imuroin, jottei tarvitsisi laskea matikkaa. Matikka on oikeasti kivaa, ja eilen illalla mietin ennen nukahtamista, mitähän mulle tapahtuu, kun pian en enää istukaan kolmesti viikossa matikan tunnilla ja laske ja opi niin kuin viimeiset kaksi ja puoli vuotta.

Söin kymmenen palaa suklaata ja tahtoisin lunta tai auringon mutten tätä harmautta.

Löin yksi päivä mun kännykkää ja nyt sen näyttö on menettänyt kontrastin ja se on täynnä vaaleanpunaista raitaa. En raaski ostaa uutta.

Ollapa muumi

voisi nukkua talviunta.

Pitäisiköhän alkaa laskea päiviä joulukuuhun.

Tässä on liikaa

Tänään, kun yhteiskuntaopin tunti alkoi, oli kulunut tasan 97 vuotta ensimmäisen maailmansodan loppumisesta, ja mun mielestä se oli hirvittävän jännittävä fakta.

Mä olen juonut muutaman päivän aikana aivan hirveästi glögiä. Varmaan kyllästyn siihen ennen joulukuuta. Äiti osti eilen pipareita.

Mulla on kissakuume. Pikkukoira ei ikinä tottuisi pikkukissaan. (Pikkukoira on rakas ystävä, se tulee kulkemaan mun mukana.) Pian pääsen varmaan katsomaan kissanpentua.

Mä olen tavattoman kyllästynyt mun hiusväriin mutta en jaksa miettiä asiaa.

Sain Intiasta tuliaisiksi maailman söpöimmän Ganesha-patsaan. Se on oikeasti i h a n a.

(Mulla on matkakuumekin.)

Tuntuu, että talvipäivänseisaukseen on vielä ikuisuus, ja silti ollaan jo liian syvällä tässä pimeydessä. (Ei tän pimeämmäksi voi enää mennä?!)

Sunnuntaina kirjoitin näin:

"Jos olisin tarpeeksi rohkea, fiksu ja määrätietoinen, lopettaisin lukion kesken ja tekisin jotain, mitä mun kuuluisi tehdä.

Eilen mietin, kuinka kiva olisi seuraavassa elämässä syntyä kilpikonnaksi koralliriutalle."

Mä en malta odottaa itsenäisyyspäivää ja sitä, että pääsen ensimmäistä kertaa näkemään Tuntemattoman sotilaan elokuvana. (Mulla on myös sellainen olo, että Tuntematon sotilas -kirja on yksi niistä kirjoista, joka täytyy omistaa.)

Tuntuu kauhean mitäänsanomattomalta.

"Sentään katsellaan samaa kuuta."

Musta on tullut teenjuojana tylsä ja mukavuudenhaluinen.

Oon pitänyt nyt kolme vuotta kirjaa lukemistani kirjoista. Luen keskimäärin kymmenen kirjaa vuodessa. (Olettaen, että olen ne kaikki muistanut kirjoittaa ylös.)

Tuntuu, että kilpaillaan auringon kanssa ajasta. Imuroin ihan vain sen takia, että auringonvalossa sain nähdä, kuinka villakoirat ja pölyhiukkaset katoavat lattialta. Nyt mieli on jännittynyt, kun mietin, ehdinkö lenkille ennen pimeää. Tai siis, saanko aikaiseksi lähdettyä lenkille ennen pimeää.

Ihan pian on joulukuu, hirvittää.

"ja nuolennopeat päivät kiitävät ohi."

Sunnuntait vangitsee ihmisen niin tiukasti, että tekisi mieli raivota sille.

Sunnuntai on se päivä, kun kiivetään läpi harmauden näkemään maailma ja rakastetaan sitä ja annetaan anteeksi sen ankeus. (Pian on taas kevät ja pakahdutaan siitä kaikesta keväästä ja kaikesta.)

En tiedä, mistä lopulta saan sen kaiken energian. Parempi onnellisena kuin onnettomana. Hah.

Mutta siis oikeasti.

Syöminen on vallannut alaa mun pienessä vaikeassa mielessäni ja sanoin siitä ääneen. Mulla on mokkapaloja ja soijajugurttia ja avokadoja ja banaaneja ja omenoita ja ruisleipää ja suklaata.

Siis kun sunnuntait on inhottavia. Ne lyö tulevan viikon ja arjen päin kasvoja, ja mietin, että joko taas, ja lasken viikkoja seuraavaan lomaan. (Oikeasti arkikin on hyvä mutta kuitenkin, arki rajoittaa.)

Arvostan ihmisiä. Pyörittiin ehkä vähän ympyrää.

Itkin Schindlerin listan lopputekstien ajan pojan olkapäätä vasten. (Hävetti.)

Juoksulenkillä uuvutti ja keho painoi enkä saanut tarpeeksi happea. Tuntui ihan mukavalta.

Voisipa muuttaa vaikka Ranskaan ja oppia ranskan kielen.