En hajoo, en vajoa syviin vesiin

Kärvistelen täällä hyvän ja pahan olon rajamailla idioottimaisten munkkien takia. Tyhmäkin tietää, että ihminen valehtelee, kun se sanoo mä en syö enää ikinä mitään... Naurettavaa.

Vappu ei ole vielä päässyt ymmärrykseeni. Mun piti tänään lukea, mutta en lukenutkaan. Sen sijaan tympääntyneenä itkien yritin tehdä matikan läksyjä, ja lopulta kun tajusin tehtävän, rageemisen kyyneleet vaihtuivat ilon kyyneileiksi. Joku pitäisi mua hulluna, jos näkisi mut hymyilemässä peilikuvalleni ja kiittämässä sitä illan pelastumisesta. Se ei valitettavasti ollut lopullinen pelastus, koska munkit ruhtinaallisesti tulivat ja pilasivat illan sitten täysin peruuttamattomasti.

Whoaa, selvisin muuten tänään kunnialla bilsan kokeesta, vielä perjantaina kemian koe, niin olen selvinnyt kaikista haastavista ja lopun pitäisi olla sitten ihan helppoa.

Ja en tiedä tietääkö kukaan muu, mutta minä tiedän, että koirien kanssa kävely pitkin metsiä ja uusia reittejä ilman määränpäätä, ajateltavaa tai mitään häiriötekijöitä on yksi parhaimmista fiiliksistä. Eilistä lenkkiä ei pilannut edes avaimien unohtuminen kotiin. Kotikin on niin kaukana, ettei sinne pääsemättömyyttä jaksa edes ajatella.
Nyt haluan kuitenkin vain ajatella nukkumaanmenoa, koska tuntuu että nämä kaksi arkipäivää olisivat olleet täyspitkä kidutus -viikko. Eikä maanantaissa ole mitään hyvää. Pelkkää pahaa.

Linnut teennäisen iloisesti laulaa

Uhmasin eilen illalla tylsistyneenä värifobiaani ja laitoin tähän taustaksi oikein ihanan keltaisen retrokuvion. Suoraan sanottuna vihaan keltaista. Erityisesti tätä sävyä. Mä silti tykkään siitä. Vaikka vähän inhoankin. Kevät ja kesä, mikä ihana tekosyy.

Tuntuu muutenkin etten ole ikinä tyytyväinen koko blogiin, enkä tiedä mikä omaa silmää miellyttäisi. Eilen piirsin paperille uuden ulkoasun, mutta se on aika ruma, niin saa nähdä päätyykö se ikinä kunniapaikalleen.

Nähkää mahtava muistilista viikonlopulle. Se kyllä vähän huijaa, koska olen mä bilsaa lukenut ja enkun kirjotelmaa vähän kirjoittanut. Tyytyväisyys siitä.

Tänään ei ole ollut mitään kaameaa sunnuntai-angstia, johtuu varmaan toveristamme Arskasta. Sekin on niin keltainen. Muokkasin mun komeen kuvanikin keltaiseksi. Äsken syömässäni salaatissa oli keltaista paprikaa. Mun yöpaita on keltainen ja lupaan ottaa siitä vielä joskus edustavan kuvan tänne kaikkien iloksi ja suruksi ja piristykseksi, koska se on komea.

Tästä idiotismimaisesta keltaisuudesta tuli mieleen vielä keltaisen ärsyttävä biisi, josta tulee mieleen lapsuus. Lapsuudesta ei kuitenkaan tule mieleen keltaisuus, onneksi.

koko päivänä pystynyt keskittymään en

Mun iltapäivän pelasti kuviksentunnilta pääsy tuntia aikaisemmin (koska nyt se kirottu päättötyö on pois omista nurkista!), mutta komeesti pilasin sen ahmimalla jääkaapin tyhjäksi ja ansaitsemalla kiitettävän huonon olon. Miksi syömisen pitää olla niin ihanaa? Ja miksi sen jälkeen pitää aina tulla paha olo? Miksi pitää olla hirveä nälkä, kun tulee kotiin? Koska olit nössö, etkä käynyt syömässä. Miksi pitää olla niin nössö, ettei uskalla mennä koulussa syömään? Miksi porukat ostavat kaikkea epäterveellistä kaappeihin? Esimerkiksi hampurilaisen?! Hampurilainen, tuo kirottu epäterveellisen ruoan esikuva ja jumala. Ja meikäpoika vetäsi kolme neljäsosaa hampurilaista naamariin ilman minkäänlaista kunnioitusta omaa kehoaan kohtaan. Ei, ei todellakaan näin. 

Ja jos vielä tässä koneella aion lusmuta kauankin, olen edelleen siinä kierteessä kokeisiin lukemisen aloittamisen suhteen. No huomenna sitten. Se on kuultu niin monta kertaa, että en edes itse jaksa sitä. Joten ehkäpä on vain helpompaa aloittaa se lukeminen, kuin tuottaa tietoisesti itselleen huono fiilis.

Mun ensi viikon kärsimyksille saa myös nauraa: maanantaina äikän valtakunnallisen ensimmäinen osa, tiistaina bilsan koe, keskiviikkona vappu kera lukemisten, torstaina äikän valtakunnallisen toinen osa ja perjantaina kemian koe. Ja siitä seuraava viikko kahden kokeen voimin. Mäkin tykkään. (:

Nähkää mun uusi rakkaus-tuoli Ikeasta.

Rakastan tota ilmaa tuolla ulkona ja sen kunniaksi päätin lähteä tänään yrittämään seitsemän kilsan lenkkiä toivoen metsän olevan mahdollisimman kuiva.

Joka ilmaan nousee savuna se vielä alas sataa

Tää aurinkoinen ja keväinen ilma saa mut ärsyttävän hyvälle tuulelle. Olen kuin joku positiivisuuden yli-ihminen, palvokaa minua. Ei, älkää kuitenkaan.

Mua pelottaa se paha olo, minkä on pakko joskus tulla tän hyvän olon jälkeen. Ei elämä voi aina tuntua näin helpolta ja myönteiseltä. Hyvä fiilis on jatkunut jo ainakin pari kuukautta. Pelottaa ahdistuminen ja stressaaminen. Millon se taas tulee? En uskalla edes ajatella, mutta silti mä aina väkisinkin sitä mietin. Surettaa ajatuskin sellaisesta henkisestä olosta. Ja pelottaa.

Aluksi paha olo karkottui sillä, etten tuntenut puolestaan mitään positiivista. Kaikki tuntui samalta. Tai mikään ei tuntunut miltään. Siinä vain eleli kaikkea samaa uudestaan ja uudestaan. Päivät toistuivat toisensa perään rutiininomaisesti, eikä mikään tuntunut pysäyttävän sitä kierrettä.

Sitten sitä alkoi löytämään pieniä iloja arkeen ja aina niitä tuli vain enemmän ja enemmän, ja mieli alkoi sulaa siitä syväjäästä. Ehkäpä valoisuuden runsastuminen ja talven taakse jättäminen ovat olleet osasyy hyvään oloon. Vaikkakin luulen siihen liittyvän monia muitakin asioita. Nyt niitä pieniä iloja putkahtelee esiin kuin sieniä sateella. Ne ovat antaneet aamuisin syyn nousta sängystä ylös ja suhtautua myönteisesti uuteen päivään. Aina on jotain, mitä odottaa.

Mikään ei ole ikuista ja joskus se paha olo tulee taas. Osaan olla pessimistinenkin.

Kärsimätön kakara odotteli tylsistyneenä iskää seuraksi pihalle ja päätti ajankulukseen kuvailla itseään.

Löysin iskällä kaapista veljen vanhan Pepsi-pullon vuodelta 2004 ja omasta mielestäni se oli niin komea, että ansaitsi paikan täyttämättömältä ylähyllyltä.
Siellä on jopa vanhat jähmeät jämät jumittuneena pullon kylkeen. Nam.

Sanat vaihtuu mut sanoma ei

Epäsosiaalisuuteni ja sosiaalisten tilanteiden pelkoni ovat nähneet päivänvaloa ja pelästyneet plöyiseen nurkkaan, koska Elinan ylläripylläri synttärit! Aikaisemmin jos kyse on ollut kavereiden rippijuhlista tai synttäreistä, meikäpoika on ollut ujop****, joka on jännäkakka housuissa keksinyt mitä säälittävimpiä selityksiä voidakseen pysyä kotona. En kyllä ymmärrä miten nämä eiliset synttärit erosivat muista juhlista? No okei, Elinasta on tullut näiden kolmen vuoden aikana tosi hyvä ystävä, toinen parhaimmista. Totta kai siis halusin päästä juhlimaan ystävän synttäreitä. Ja nämä kaksi ihmistä, joiden kanssa yllätettiin Elina, ovat myös ainoat kaverit Elinan ja Lindan lisäksi. Pystyn olemaan näiden ihmisten kanssa aidosti oma itseni eikä jännittämiselle muutenkaan ole mitään aihetta. Odotin innolla näitä synttäreitä ja pitkästä aikaa tuli fiilis, että kuuluun joukkoon. Ulkopuolisuus on nimittäin liian yleinen tunne, mutta eilen siitä ei ollut onneksi tietoakaan.

 Koska ei ollut kakkua ja 16 kynttilää oli pakko jonnekin tunkea.

Elinan söpöt harlekiinipeipot. :3

Siinä näkyy mun antamia synttärilahjoja. Ruukullinen jännää on asia mitä ei voi selittää.

Nyt hengailen täällä iskällä. Ei ole parempaa paikkaa. Lähden himasta aina viikonloppuisin tylsyyttä karkuun tänne, koska täällä on aina jotain tekemistä. Tai jos ei ole, voi keksiä tekemistä. Lumetkin on jo sulanut niin hirmusesti, että pääsin tänään heittämään itselleni palloa. Ja lyömään sitä pesäpallomailalla. Mainiota yksinäistä ajanvietettä. Pelkäsin myös saavani jonkinlaisen myyräkuumeen, kun pallo vieri myyrien kaivamaa maata pitkin, mutta ehkä ajattelin vähän yliampuvasti?

Vaikutusvaltaset ajelee katujyril

Muih, mulla on ollut nyt tosi positiivinen mieliala pari päivää ja se on kiva juttu. Mikään ei oikein näytä eikä tunnu epätoivoiselta, kun kouluakin on jäljellä enää seitsemän viikkoa, whoaa. Paitsi tuo lumien sulaminen näyttää kyllä aika epätoivoiselta, mutta onneksi on sade. :)
Haettiin Lindan kanssa skobat sittenkin vasta eilen ja ollaan taas ihan kuin lapset jouluaattona. Ihan fiiliksissä käytiin tänäänkin ajelemassa. Nolot. Ja oikeastaan vein skoban takasin iskälle, koska se on rikki. Jarruvalo palaa 24/7. No ei nyt koko ajan, mutta se ei lähde pois päältä, kun se on käynnissä.

Mietin tässä eilen miten vaikeaa on joskus sanoa ei. Sitä taipuu ja suostuu ihan yllättäviinkin asioihin, kunhan vain taustalla on pelko yksin jäämisestä tai unohdetuksi tulemisesta. Eihän se saisi mennä niin. "Heikommassa" asemassa voi joutua liian usein pinnistelemään ja tekemään asioita, jotka eivät miellytä itseään. Se vaihtoehto tuntuukin siinä vaiheessa paremmalta, kuin yksin jääminen. Jälkikäteen saattaa sitten tulla surkea fiilis. Sitä pitäisi ymmärtää tehdä oikeanlaisia päätkösiä ja toivoa, että myöhemmin siitä palkitaan. Ja, no, virheistä oppii.

Huomenna on jo keskiviikko ja sen jälkeen on torstai, jolloin perjantai tulee tosi nopeasti. Joo, ja taas on viikonloppu ja sitten maanantai ja niin edelleen kertaa kuusi. Ja kesäloma. On vain pelkkää aikaa. Ei mikään kiire. Lukemista, paljon musiikkia, skobamatka Poriin, mökkeilyä ja festarit. Aika jees.

Yritin kuvata pari kuvaa nörtti-naamastani, mutta ekasta kuvasta voi nähdä miten paljon vaikeampaa kuvailu on aamuisin... Huomatkaa kuitenkin uusi rakkaus-neule kirpparilta, neljä egee. <3

Laiska, laiskempi, laiskiainen

Voi, tunnen itseni hirveän pahaksi ihmiseksi, kun olen unohtanut tämän blogin ihan kokonaan. Mulla on ollut tosi raskas viikko, vaikka siihen ei ole mitään syytä, ja olen ollut tajuttoman väsynyt.

Maanantaiaamu alkoi niin ihanasti, että kuntotestit. Nauran. Sain myös yhdeltä ihmiseltä sieltä ihanan kurkkukivun, joka on nyt muuttunut tuskalliseksi yskäksi ja kaiken tämän ansiosta en ole päässyt juoksemaan ja siitä seurauksena on ollut kieroutunut itseinho.
Keskiviikkona aloitin elämäni nörttinä, eli silmälasit. Ne aiheutti ilkeän päänsäryn keskiviikkoillaksi. Ja pitäisi vielä uskaltautua takaisin sinne optikolle, kun ne sangat painaa korvien takana tosi ikävästi. Leveä pää, mmm...

Palvokaa uusia villasukkiani.

Mäkin tykkään.
Todistustenjaon mekko-ongelma ratkesi tänään pikaisella kirppiskierroksella ja olen tosi iloinen siitä, ettei sen vähäpätöisen tilaisuuden takia pitänyt sittenkään tuhlata liikaa rahaa uuteen mekkoon.
Huomenna sitten meikä lähtee hakemaan skopan toivoen, että vielä hallitsen kaiken. Huomisen suunnitelmiin kuuluu myös esimerkiksi matikka ja kuviksen kirotun lopputyön saattaminen loppuun, helpotus siitä.

Kohta tapahtuvasta nukkumaanmenosta tuli vielä mieleen, että ei ole mitään hirveämpää kuin 1) nähdä unta omien koirien hautaamisesta elävältä ja 2) mennä kello 23 nukkumaan ja havahtua kello 01 siihen, ettei ole vieläkään nukahtanut. Arvelin näiden tietojen olevan oleellisia tähän loppuun.

Se vaatii luonnetta, että pystyy elämään suht huoletta

Mulla on ollut yllättävän mukava viikonloppu. Johtuuko materialismionnellisuudesta vai mistä. Eilen iskä tuli koulun jälkeen hakemaan mut ja käytiin ostamassa mulle converset, koska synttärilahja ja kevätkenkien kaamea puute. Sen jälkeen suunnattiin Lohjalle Amarilloon syömään ja meikä kierteli parit kaupat sillä välin, kun iskä kävi gigantissa. Löysin kaksi täyttä rakkaus paitaa, ja vielä alennettuina. Olin iskällä yötä ja aamulla aamupuuron jälkeen oli vuorossa täydellisen tuskainen juoksulenkki. Aamusin ei vain oikein rullaa. Kotiin tullessani mua odotti veljen kaksi koiraa ja tietenkin omat hurtat. Tämä päivä on siis mennyt koiramaisissa tunnelmissa ja nyt illalla koirakaverit vietiin omaan kotiin. Vihdoin rauha. Huomenna vielä lisää materialismia, kun villasukkavarastoni saa täytettä. Oi tätä ihanuutta.

Kuvista voi nähdä toisen uusista paidoista ja naamani sittenkin ilman labretia. Morso itsetuntovaurioitti mut yön aikana. Aamulla vain heräsin, katsoin peilikuvaani ja itkin sen rumuudelle. Koko koulupäivä perjantaina oli ahdistavin pitkiin aikoihin. Oli tosi paha olla, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Olin tosi epätoivoisena ja masentuneena, mutta onneksi viikonlopun alkaminen piristi ja muutenkin iskän seura ilman mitään ikävää ajateltavaa oli tosi rattoisaa.
Onnistuin kuitenkin sopimaan itseni kanssa, että ihan hyvin voin ottaa lävistyksen vasta kesällä, jos se tekee nyt niin pahaa. Ei se tee musta huonompaa ihmistä. Harmittaa vain, miten koulu voi mun elämääni näin paljon vaikuttaa. Aika katkeraa.

Omaa se liian heikon itsetunnon

Huomenna on jännä päivä. Meikä on kova jätkä ja menee ottamaan lävistyksen. Oikeesti oon kova jätkä. Normaalisti en pystyis tähän. En kivun takia, vaan sen takia, että mietin mitä ihmiset sanoo, mitä ne sitten ajattelee?! Ja ihmisillä tarkoitan koulussa olevia ihmisiä. Koulu on paikka, jossa en pysty olemaan oma itseni. En oo koskaan kokenut tulevani siellä hyväksytyksi. Sen takia odotankin peruskoulun päättymistä kuin kuuta nousevaa. Ja lukiolta odotan paljon.

Koko lävistys piti ottaa vasta kesällä, mutta kertoessani iskälle syytä siihen, että miksi kesällä (eli ei tarvitse kohdata enää koulussa olevia ihmisiä), iskä oli ehdottomasti sitä mieltä, että ottaisin sen mahdollisimman pian synttäreiden jälkeen. Perustelut olivat yksinkertaiset: kesällä lävistys saattaa tulehtua helpommin ja ennen kaikkea mun pitäisi kohdata pelkoni ja vahvistaa itsetuntoani ottamalla lävistys ennen kesälomaa.
Huomenna siis huolettomasti lävistäjälle ja sunnuntai-ilta panikoidessa kouluun menoa.

Mutta oikeasti kukaan ei välitä. Ei ketään kiinnosta joku lävistys mun naamassani. Kerran se saattaa herättää katseita ja se siitä. I know. Mutta kun ei se mun ajatuksissa noin mene. Luulen että ihmiset alkavat huutelemaan perään, katsomaan halveksuvasti, pitämään rumana...
Uskon kuitenkin koko lävistyksen olevan kaiken tuon kärsimyksen arvoinen, koska niin kovasti sitä haluan. Ja voi minua, puhun vain lävistys sitä, lävistys tätä, enkä kerro ollenkaan mikä. Labret.

Huolestuttava asia on myös lävistyksen ja silmälasien yhteensopiminen. Kyllä, meikä saa silmälasit. Oi voi, näytän ihan veljeltäni sitten, kun saan ne... Nyt on siis hyvä, kun saa lävistyksen ennen silmälaseja, niin sitten se on voi voi, jos ei lasit lävistyksen kanssa sovikaan. Hävettävämpää olisi mennä silmälasit päässä lävistettäväksi (voihan ne silmälasitkin ottaa pois siksi ajaksi... -.-). No, saavathan ihmiset kärvistellä mun nörtti-kovis -naamani kanssa.

Olen muuten mun synttärilahjoista ihan fiiliksissä. Iskältä saan converset, jotka varmaan ostetaan huomenna. Ja veljet vie mut kesällä festareille. Aluksi olin vähän kielteinen ja sanoin jyrkästi ei. Nyt mä olen jo alkanut lämmetä ajatukselle. Sehän vois olla todellakin aika jees. Ilosaarirock olisi näillä näkymin paras vaihtoehto, koska siellä on Jukka poika ja Raappana samaan aikaan. Oh god, ainoa suosikkilaulaja, jonka olen nähnyt joskus livenä on Pikku G, ja sekin tapahtui ollessani seitsemänvuotias(?). Vähän mietityttää ja jännittää, että miten tällainen persoona kuin minä, viihtyy jossain festareilla. Tai miten siellä ylipäätänsä pitää olla, jotta olisi kiva ja hyvä olla?

Komea kuva tiistailta, kun oltiin Lindan kanssa kuvailemassa. Älkää välittäkö, se on vähän omalaatuinen. Tuli vähän kylmä.