Ajelehdin ja törmäilen (tai lähinnä törmäilen).
Elän metsissä ja aamupalalla ja ihmisten keskellä anonyyminä.
Tarvitsen työpaikan ja hyvän mielenterveyden, kiitos.
Auringonlaskut ahdistaa, ulkopuolisuus ahdistaa (ja tuntuu kuin maailma yrittäisi viestiä, että olen pelkkä tuotantovirhe).
En tiennyt, että voisin olla siinä pisteessä, etten usko että kyllä tämä vielä tästä.
Mutta kuinka elämä ja kaikki tuntuukin mahdolliselta, kun selviää työhaastattelusta, joka olisi oikeasti pitänytkin olla viikko sitten. (Naurattaa.)
