"Maisema pakenee, taivas pilves"

Vähänkö oon rakastunut järven jäällä lenkkeilyyn. Kysyin äitiltä pettääkö jää pimeällä ja kieltävän vastauksen jälkeen mä vaan juoksin siellä koirien kanssa.

Mietin että oonko mä muka niin nopea, kun tuntui että mihin suuntaan tahansa juoksin, metsä oli heti vastassa. Eikä se järvi oo pieni.

Sit mä meinasin kompastua kuoppaan tiellä, kun tuijotin venelaiturin ehkä maailman söpöimpiä valoja.

Ja mä olin hetken aikaa kyllästymättä tähän paikkaan ja mulla oli sellanen olo, että kesä on huomenna.

Oon onnellinen, kun on perjantai ja nyt mä kärsin tästä häpeän tuottamasta tuskasta, kun edes mietin mitä kaikkea noloa kirjotin filosofian kokeeseen.

Tänään bussissa oli hirveintä ikinä olla ja mä tulin kotiin kaheltatoista ja menin äitin viereen sohvalle torkkupeiton alle lämpimään ja nukuin ja jälkeenpäin ajateltuna kyselin tosi outoja kysymyksiä ja viideltä mä kömmein sieltä peiton alta takasin tähän todellisuuteen. Kömpiä on ihana sana ♥

Söin eilein ja tänään aivan älyttömän hyvää hyvää ruokaa. Tehkää ihmiset lohkobataatteja.

Ajattelin myös kesää ja siihen kuuluvia suunnitelmia: New Yorkin matkan lisäksi aion

lukea jonkun Muumikirjan

ja jonkun Henning Mankellin Wallander-sarjan kirjoista,

elää enemmän iskän luona,

kerätä paljon marjoja seuraavaksi vuodeksi,

olla tuottamatta liikaa pahaa oloa koneella vietetystä hullusta ajanmäärästä,

uskaltaa ehkä tehdä enemmän asioita kodin ulkopuolella

ja nyt tää menee ihmeelliseksi. Mä en ymmärrä miksi mä kirjotan tänne nyt näin hirveesti, vaikka päiväkirja on tossa vieressä.

Se on veljen toinen hirmukoira. Se on hellyydenkipee ja se tulee syliin ja raapii, jos ei pääse. Sillon mun piti lukee kemiaa, mutta enhän mä voinut.

Nyt, hyvää yötä.

"On mukana kipinä toivoa"

Oon lukenut tänään niin paljon filosofiaa, että silmät seisoo päässä ja tuntuu ettei mitään oo jäänyt mieleen.

Ja huomenna pelkään että oon unohtanut kaiken ja istun siellä luokassa saamatta ajtuksista kiinni.

Sitte tulee paniikki ja adrenaliiniryöppy ihmisten vähentyessä ja paperin täyttyessä ei mistään.

Sellanen olotila mulla oli tänään matikan kokeessa, mutta sitten mä tajusin ja sain kaikki vaadittavat tehtävät tehtyä varttia ennen kokeen loppumista ja hymyilin koko matkan bussipysäkille ja elämä oli muutenkin ihanaa.

Ja joka aamu tuntuu aina vaan pahemmalta herätä ja varmaan kuolen huomenna, kun kello soi kuus nolla nolla, mut sit on viikonloppu ja vähänkö aion nukkua ja mennä juoksulenkille järven jäälle ja lukea ruotsia.

Oivalsin tänään, että suomen kieltä voi opiskella yliopistossa ja ihanaa, ensimmäistä kertaa elämässäni on pienen pieni tieto siitä mitä tulevaisuudessa lukion jälkeen voisi haluta opiskella ♥

Ulkona paistoi kerran pitkästä aikaa aurinko, kun pääsin koulusta ♥

Oon sydämien suurkuluttaja ♥

"niin se menee, kato hymyily on kaunista"

Vähänkö mulla on maailman ihanimmat koirat, vaikka ne välillä onkin aika kamalia. Mä kävin niiden kanssa järven jäällä lenkillä pitkien vakuuttelujen jälkeen jään kestävyydestä. Eikä me vajottu jäihin.

Ne juoksi vaan ja pikkukoira pärisi. Se juo es. Heh heh, olenpas hauska, mutta noin mä sanon aina.

Stressasin bilsan koetta ihan suunnattomasti ja vaivuin yleiseen epätoivoon kokeen jälkeen. Mun ei sentään tarvinnut odottaa bussia puoltoista tuntia ja pääsin kotiin lämpimään ja ajatukset on selkiytyneet.

Join teetä ja oi, äiti löysi mulle maailman söpöimmän purkin teelle. Nyt ne ei levii hajoavasta muovipussista. Äitit on ihania ♥

Ja tänään mä istuin aamulla bussissa ja koin älytöntä ärsyyntymistä siitä, kun näen aina vain pelkästään ihmisten takaraivoja. Ihan oikeesti.

Leikittelin ajatuksella, että kääntyisin ympäri ja tuijottaisin ihmisiä creepysti penkin takaa, mut sit kaikki pitäis mua ihan pimeenä.

Pelkkä koulukirjojen lukeminen ei väsytä mua, kun en meinaa saada iltaisin unta. Aamulla silmien avaaminen ja niiden pitäminen auki sattuu. Sillai että koko keho painaa. Se on ihan ihmeellistä, mutta nyt mä meen laskemaan matikan tehtäviä ja syömään porkkanaa.

Mä jotenkin ajattelen, että porkkanan syöminen tekee ihmisen oikeesti jotenkin oranssiksi?

"Ei mul oo aikaa olla itsestäni huolissaan"

Oon vaikee. Nyt mä olenkin jakamassa täällä julkaisemattomia kuvia, koska näiden katselemisesta tuli hyvä mieli. Vietin viime vuoden toisiksi viimeisen vuorokauden mourulla ja meillä oli kivaa. Aika menee hurjan nopeesti.

Tänään mä olen leiponut tollaista kakkua, mikä näkyy ekassa kuvassa ja aidosti toivon että se onnistuu, koska oon ihana sisko ja leivon veljelle ihan oman kakun. Mä oon kärsinyt liiasta sokerista mitä oon syönyt. Oon kanssa itkenyt, kun mua ei kuunnella ja ihmiset on niin hirveän välinpitämättömiä. Tuskailen kokeisiin lukemisen kanssa, vaikka ei se niin kamalaa lopulta oo. Oon miettinyt millaista olisi käydä lukio neljään vuoteen, mutta ahdistun pelkästä ajatuksestakin, että mun pitäis olla täällä yksi vuosi enemmän. Vihaan tätä paikkaa ja sitä koulua.

Ajattelin että vois mennä koiran kanssa lenkille, kun en oo käynyt pitkään aikaan ulkona.

"Kauheimmat jutut sä voit jättää kertomatta"

Mä oon umpikujassa tän blogin suhteen. Oon ajatellut tätä joo joka päivä 24 päivän ajan. Mulla on neljä luonnosta.

"Mä vaan itken salaa, kun mä puhun iskän kanssa puhelimessa ja kelaan mikä mussa on oikein vikana.
Mä en ole kirjoittanut nyt taas hetkeen, koska olen aikaansaamaton eli siis kiireinen. Kuvien muokkaus on vähän niin kuin jäänyt.

Mä vain mietin joka ilta ennen nukahtamista mihin päivä katos ja miksi mä olen elämättä tätä elämää. Jos koulu täyttää mun elämän ja on yhtä kuin mun elämä, miksi mä niin kovasti kaipaan sitä ettei mulla olisi mun elämää. Eli viikonloppu. Hiihtoloma. Kesäloma."

"Hei. Mulla on luonnoksia, joissa on ihmeellistä asiaa, mutta en julkase niitä. Eli en ole kuollut. Mulla ei ole kuvia ja vietän kaiken aikani koulukirjojen, tietokoneen tai itseni kanssa. Yhöhh, ei mun tarvii selitellä omaa hiljaiseloani. kai

Sain tänään harmaan lattian ja oon rakastanut tätä vuodenaikaa ja aurinkoa. Mä en oikein tiedä mihin mun kaikki päivät katoaa. Istun koulussa ja tuskailen selässä ja jaloissa olevan kummallisen kivun kanssa. Pelästyin tänään sitä materian määrää mitä me ollaan ostettu ja huh, oon syönyt aivan tajuttomia määriä suklaata kahden päivän aikana."

Mmmitä? Ihan ensimmäinen ongelma on se, että ajattelen liikaa kuka tätä lukee, mitä mun pitää kirjottaa tai kuvata etten olisi jotenkin huono bloggaaja. Hui, kutsuin itteeni bloggaajaksi pelottavaa. Mulla on ajatusmalli: postaus = kuvat + teksti. Mutta kun ei mulla aina ole kuvia, en jaksa muokata niitä tai yksinkertaisesti en viitsi lisätä niitä koko postaukseen, koska se vie julman määrän aikaa. Sitten kun ajattelen tekstiä, oletan ettei ketään kiinnosta. Ja siinä vaiheessa tajuan, että voin kirjoittaa vain ja ainoastaan itteeni varten. Ja siinä vaiheessa mietin kuinka paljon mä olen täällä itestäni jakanut ja ahdistun kuinka kirjoitan ja jaan kuvia täällä ihan omalla naamallani ja tunnen itseni vähän rohkeaksi. En halua että tää kuolee, koska täällä on niin paljon. Mä olen omaksunut sen "normaalin massablogin muotin", joita on joka puolella ja tuskailen oman blogini riittämättömyyttä.

Ja nyt oksensin ajatukset tai toteamukset ulos ja väsyttää liikaa. Ja tajusin etten mä sittenkään ole rohkea, kun olen huijannut kirjoittamalla ihan toiseen blogiin mikä on piilossa kaikelta ja ajattelin kuitenkin kykeneväni kirjoittaa mieluummin tänne. Niin.
Miksi mä yritän selitellä asioita, vaikka mun ei tarvitse?!

Nyt mä taidan mennä ihmettelemään elämää ja ehkä lukemaan. Juttelin tänään koulussa ihmisen kanssa ja se oli jännittävää, mutta sain siitä hyvän olon.