~

Hirveen hassua miten ihminen tekee tiedostaen vääriä valintoja. Tai varmaan yleisen moraalikäsityksen mukaisia vääriä valintoja.

Mä en aina tiedä miten mun pitäisi valita. Tai toimia.

Oon älyttömän laiska. Oon ollut viimeset pari kuukautta joulun jälkeen. Mietin usein, että voisi tehdä tänään jotain jännittävää. Mutta aina kun mä tulen kotiin, oon niin nälkäinen ja väsynyt että uppoudun johonkin kuviteltuun yleiseen horrostilaan pyrkien olemaan ajattelematta mitään kummempaa.

Ja mä vaan pyyhin ajatukset jostakin uudesta ja jännittävästä pois.

En sitten tiedä onko se järkevää. Mun mielestä on vähän tyhmää, että oon niin saamaton.

Kirjoitanpas nyt ihan hassuja.

Ehkä vähän ärsyrttää elämän rutiinimaisuus. En tykkää suunnittelusta tai lukujärjestyksistä. Mun mielestä olis paljon siistimpää elää jokainen päivä ihan eritavalla kuin edellinen tai sitä edellinen. Hankin itelleni sen takia paljon hankaluuksia (enkä nyt tarkoita mitään hillittömiä ongelmia, joiden takia olisin pahemmanlaatuisesti vaikeuksissa ), kun en suunnitele tai lähden vain soitellen sotaan ja jälkeenpäin suunnittelemattomuus aiheuttaa jonkin ongelman, minkä takia asiat menee pieleen, aiheutan muille ylimääräistä työtä tai jotain muuta vastaava.

Ahdistun suunnittelemisesta.

Tuntuu vähän kuin olisi jähmettynyt paikoilleen. Haluisin tehdä jotain über siistiä ja hullua. Vähän kuin vaikka benji-hyppy. Todellakin menisin uudestaan hyppäämään, jos nyt pääsisin.

Tai mennä metsään ja juosta niin pitkälle kuin kykenee. (Harmi vain että joku kirottu nuha on iskeytynyt muhun ja ulkona tulee pimeetä.)

Tai mennä nyt iskälle, vaikka se olisi juuri nyt ensimmäinen asia mitä vältän. Voisi ihan vain yllättää itsensä.

Tänään oli muuten jännittävä tapahtuma koulussa. Oli kokeiden palautus ja ensimmäisenä nimilistalla ollessani menin hakemaan oman nivaskani ja nopeasti sen jälkeen havaitsin saaneeni matikasta kympin. Ja yleensä niin neutraalina ja en-mikään -ihmisenä istuin siihen paikalleni ryhmätovereideni viereen ja hiljaa suu auki iskin sen paperin sen yhden ihmisen eteen ja osoitin sitä numeroa. Vaikka yleensä vain vaikenen enkä puhu numeroistani mitään. Sitten siitä syntyi kehuminen ja pölinä niiden kolmen kesken ja olin ihan ulkona.

Se oli jotenkin ihan hassua. Mä tykkään mun ryhmäläisistä.

En tiedä mikä tän tekstin idea on nyt oikein on. Mä olen lahnaillut äitin kanssa viimeiset neljä tuntia sohvalla katsoen Lostia ja seuraillen randomin hissichattia. (Kyllä, teen sitä äitini kanssa. Meillä on aika hupaisaa.) Me ollaan syöty paljon ja join liikaa teetä. Okei, ei teetä voi juoda liikaa se tuntui siltä. 

Mun aivot ei ole ikinä ennen raataneet ja yrittänyt ymmärtää niin kovasti kuin tänään viimeisellä tunnilla.

Se oli sitten kiva päästä kotiin.

Nyt mä taidan mennä koirien tai koiran kanssa lenkille, koska se tuntuu nyt hyvältä vaihtoehdolta.

"Kuljen yksin kaduilla"

Tänään on tapahtunut ihan hirveesti asioita mistä mun on ollut aikomus kirjottaa tänne.
Ajattelin yrittää muistaa ne painamalla silmät hetkeksi kiinni ennen kuin oksennan kuva-analyysin paperille ja palautan sen löyhkäävänä huomenna opettajalle. (Se opettaja ihan itse kuvaili viimeisenä iltana kirjoittavien papereita tällä tavalla.)
Mä kuitenkin kerroin sille opettajalle mun epätoivosta koko asian suhteen ja se valoi muhun uskoa.
Mä valitsin eilen illalla nukkumisen. Ja nyt mä valitsen tänne kirjoittamisen.
Mun vatsanpohja tuntee ajan katoamisen. Höh, se on vain yksi kuva-analyysi okei.

Heräsin äsken enkä ollut muistanut niitä asioita. Muistin vain kuinka sydämen lyönnit häiritsee silmät kiinni makaamista.
Ja nyt muistin, että ennen nukahtamista ajattelin kuinka luonto ei voi olla luonnoton. Sitten mä ajattelin, että sehän on sama asia kuin Maiu olisi Maiuton.
Ei joku voi olla olematta sitä mitä se oikeasti on?
Alkuperäinen ajatus oli vaan se, että on luonnotonta, kun kevät on helmikuun 25. päivä.
Okei, en ole oikea ihminen kertomaan milloin kevät sillai oikeasti alkaa. Siellä on kuitenkin ollut tänään ihan kevät ja tunsin itseni tyhmäksi talvitakissa, johon maanantaina kiinnitin karvan huppuun.

Silloin kun mulla on neljän oppitunnin koulupäivä, mun ruokailujen väliin jää yheksän tuntia.
Tuntuu että aivot kuolee lol. Ja hampaisiin sattuu en tiedä miksi.
Tänään mun koulumatkaan kului tasan tunti, koska missasin dösän ja löntystelin auringonpaisteessa.
Joo tää loppuu tähän.

~

Mulla on ensimmäistä kertaa se fiilis, kun ei ole yhtään mitään mitä odottaa.
Se tekee mut sellaseks mitä mä vihaan. Okei:
-koulu ei innosta yhtään
-syön syön syön enkä jaksa välittää
-en liiku ja istun omassa huoneessa katsomassa Lostia

Ja itkin sen takia, kun en jaksa vaan vihata. Mä vihaan kaikkea kaikkea ja se tekee mut hulluks.
Mä vihaan olla tällainen ulkoisesti sekä sisäisesti, vihaan koulua ja niitä kaikkia ihmisiä siellä, vihaan kuvista(tai sitä opettajaa, joka antoi hirveet paineet ja ahdistuksen antamalla ekasta kurssista 10) ja englantia oppiaineena, vihaan tätä nimetöntä epäselvää vuodenaikaa, vihaan näitä maisemia, vihaan sitä, kun iskä soittaa ja ahdistun, vihaan tällaista elämää, vihaan myös sitä, mitä mä olen, jos yritän elää jotenkin paremmin.
Vihaan kaikkea eikä mikään tunnu hyvältä. Vihaan, kun koira oksentaa mun villatakin päälle. Vihaan, kun porukat ostaa karkkia ja syön niitä. Vihaan tätä liikkumattomuutta, mutta vihaan myös kävellä tai juosta tuolla ulkona.

Mä en h.a.l.u.a mennä maanantaina kouluun ja se ahdistaa niin niin paljon etten kestä.
Tuntuu ettei hallitse mitään, mutta ei jaksa välittääkään.
Kaikki tuntuu niin ylitsepääsemättömän vaikealta, mutta silti niin turhalta.

Mulla oli kivaa mourun luona. Me syötiin paljon. Ja mut pakotettiin ajaa autoa, mutta se oli jännää.
Joo, silti mä kelaan mikä mussa on vikana.
Lomailu on niin huoletonta. Torstaihin asti kaikki tuntu niin rennolta ja päivät kului mukavasti eikä mikään tuntunut niin hirveän pahalta.
Nyt kaikki on vaan pelkkää negatiivisuutta. Höh, en jaksa.
Siinä kissa:

"Jos ei osaa anteeksi antaa, kuolee paikoilleen"

Mulla on kuvia, koska olin silloin kerran iskällä ja mulla oli tylsää.

Höh, pää lyö tyhjää. Ihmiset meni nukkumaan ja mietin pitäiskö mennä pesemään hampaat nyt vai vasta myöhemmin.

Mulla on jotenkin sellanen fiilis, etten omistaisi ollenkaan omia mielipiteitä, joiden takana seisoisin vankkumattomasti. Ja välillä tuntuu ettei ajatukset ole omia. Sillai hassusti. Mä en oikein tiedä mitä mä ajattelen asioista tai mitä mun pitäis ajatella. Se on jotenkin kurjaa.

Kauheen avuton olo, kun tuntuu ettei kykene vaikuttamaan mihinkään tai sanomaan omaa kantaansa asiaan.

Mä vaan lillun virran mukana. Lillua on ihana verbi ♥

Äiti osti mulle niin ison teemukin, että nyt mun pitää ravata vessassa vähän väliä heh. Mutta kun se on hieno ja söpö. Mä otan siitä vielä kuvan ja näytän sen täällä.

Eilen muuten tapahtu teemukin saamisen lisäksi paljon asioita. Me käytiin äitin kanssa Helsingissä Luonnontieteellisessä museossa. Siellä oli vähän surkeeta sen hillittömän lapsimäärän takia, mutta kuitenkin aika jännää.

Piti käydä syömässäkin, mutta ahdistuin kaikista vaihtoehdoista ja ahdistuin siitä näläntunteesta ja olin vähän tyhmä. Tänään muuten söin viimesen annoksen kasvislasagnea ja teki pahaa syödä sitä viimeistä haarukallista. Itku ja surku.

Sain netflixin eilen käyttööni yay. Eli Lost-maratoni.

Ja eilen kävin juoksemassa ja juoksin niin, että silmissä sumeni. Ja meinasin oksentaa. Näin valopalloja,

ne meni jännästi edestakas. Niitten pallojen välistä näkyi aina tätä maailmaa.

Tajusin kuinka ajattelen liikaa. Ajattelen niin kuin tapahtumien edellä. Ja se ajattelu pilaa niiden tapahtumien tapahtumisen.

Ja sillai käy liian usein enkä tiedä miten voi olla ajattelematta liikaa. Niin, ja ne tapahtumat ei aina edes ole mitään pahoja tai ei-toivottuja.

Oon syönyt tänään taas hirveästi porkkanoita ja joku(miks meinaan sanoa Jalmari?!) oli käynyt ryöväämässä ne kengät mitkä mun oli tarkotus ostaa sieltä kirppikseltä, itken verta nyt.

Oon oppinut taas käyttämään silmälaseja ihan muuten vain huvikseen ja nyt ne on ihan kivat.

Huomenna mä meen mourulle ja se on jännää ja oon vähän innoissani.

Tässä vielä kasvi:

No hei~

Mä oon kattonut Lostia viimeset neljä päivää niin paljon, että en oo muuta tehnytkään. Okei, olin mä yhden yön iskällä ilman koulukirjoja. Silti mä ahdistuin ja kaikki tuntui olevan ihan pilalla.
Torstai-iltana mä kirjoitin näin:

"Höhö, oon jotenkin ihan sekasin ja mietin mitä mun nukkumiselle on tapahtunut. Mä "menin nukkumaan" 22:30 ja viimeisen kerran katoin kelloa 01:00 ja nukahdin kaiken itkemättömyyden ja itkemisen jälkeen.
Ahdistuin aamuisen kellonsoiton lähenemisestä ja ajatuksista, joita en olisi halunnut ajatella.
Sitten kun mä olin uudestaan kotona, katoin neljä jaksoa Lostia ja lopulta löysin itteni nukkumasta.
Sen jälkeen kävelin ympäri taloa näkemättä mitään ja makasin hetken aikaa lattialla ja itkin.
Ja ennen sitä huomasin kuinka ihmiset on kaivannut mua soittamalla ja lähettämällä viestejä. Ja tietenkin soitin takaisin ja vastasin viestiin."

Nukkuminen on ihan okei nyt. Ei tarvitse stressata kouluun menoa ja ajatella hyödyttömän turhaa koulupäivää.
Tänään mä yhtäkkiä ajattelin itseni siinä tilanteessa, että en pääsisikään lukion jälkeen minnekään opiskelemaan ja jotenkin pilaisin kaiken enkä ikinä olis kykeneväinen pääsemään täältä pois.
Mä olin eilen koirien kanssa lenkillä, kävelemässä sitä samaa ympyrää ja katselemassa niitä samoja taloja ja samoja reikiä asfaltissa varmaan miljoonatta kertaa, ja vihasin ihan kaikkea mitä näin, mä vihasin niitä autoja, jotka ajo mun ohi ja niitä ihmisiä siellä autoissa ja vihasin jopa tuulta. Ja mä olisin vaan halunnut huutaa ja kirota koko paikan, mutta mä vaan ajattelin kuinka turhaa se olis. Oon yhtä vaikee ku meidän pikkukoira.

Joo. Perjantaina mä tein sushia ja se oli ihan himo hyvää. En vaan tykännyt tiskata. Äiti teki tänään kasvislasagnea ja se oli taivaallista. Okei, kuulostaapa tyhmältä, kun sanoo ruokaa taivaalliseksi. Ihan sama, sitä se oli. Ja sanoin äitille tänään, että vietän ihan hirveesti aikaa sen kanssa ja että se on ihan kiva juttu.
Me käytiin myös kaupassa ostamassa jätskiä ja lahnattiin sohvalla viis tuntia ja sitten me mentiin melkein tunnin lenkille koirien kanssa, vaikka siellä satoi vettä ja kaikki oli ankeeta. Mutta en sentään vihannut mitään ja oli ihan siedettävää kävellä ulkona.

Mä taidan nyt mennä nukkumaan, koska mun pitää herätä huomenna kello 8:00 ja jotenkin arvelen sen olevan tuskaa.

"Kuuntelen kaunista laulua"

Mulla on sellanen tunne, että huomenna olis perjantai. Haluun vaan loman, koska tuntuu ettei jaksa.

Joo o, vaikka olin tänäänkin vaan kaksi säälittävää tuntia koulussa.

Enkun tunnit ahdistaa. Istun siellä ja tuntuu, että tukehdun. Kädet hikoo niin paljon, että mun paidan hihat kostuu.

Vihaan itteäni siellä.

Mutta tiiättekö sen tunteen, kun olet puheenvuorollasi avaamassa suuta, mutta sieltä ei tule yhtään mitään ollenkaan?

Tänään mä näin ihan oikeasti ihmisiä ja mulla oli mukavaa. Mourua odottaa prinsessapäivät ja oon jotenkin hirveen innostunut sen puolesta. Tiiättekö, ihan fiiliksissä.

Söin suolapähkinöitä pitkästä aikaa ja ne ei ollut niin hyviä.

Soin itelleni pienen ajatuksen vanhojen tanssimisesta sittenkin. Mut sit mä muistan ne kaikki ihmiset ja oon vaan, että joo ei.

Bussissa istuminen ei oo ahdistanut muutamaan päivään ja se on ihan kiva.

Ja tykkään siitä mun äikän opesta joka päivä vaan enemmän ja enemmän. Hymyilin, kun se seisoi pöydällä ja melkein naurahdin, kun se makasi lattialla. Ja sain jutella sen kanssa hetken.

Heräsin taas viime yönä neljältä ja mietin mikä mua riivaa.

Huomenna mun pitää herätä kuudelta ja tuntuu nyt jo pahalta.

Joo hyvää yötä ihmiset.

"Halusin vain päästä näkemään millaista on olla elossa"

Tänään mun stressitaso on laskenut huimasti, mutta silti ei tunnu hyvältä.

Ja tänään äiti oli sittenkin tehnyt ruokaa ja oli parhainta tulla kotiin ja suunnata suoraan katettuun pöytään syömään herkkuruokaa. Äitit on siis parhaimpia. ♥ Mua hävettää, kun mietin omaa käytöstäni välillä.

Ja tänään ei ollut ahdistavaa istua bussissa, vaikka mun viereen tuli random poika. Mun sydän hakkas tuhatta ja sataa, kun bussi ohitti sen pysäkin missä yleensä jään pois, se oli aika hämmentävää.

Se on hirveen hassua miten mä tykkään joistakin ihmisistä tosi paljon. Niiku siitä matikan opesta, mun oposta(jonka nimi on myös Maiju(sekin on hassua)), yhdestä bussikuskista ja yhdestä mun ryhmäläisestä. Ne saa mut oudon hyvälle tuulelle ja elämä näyttää paljon valoisammalta, kun ne ihmiset näkee tai on niiden kanssa jonkinlaisessa vuorovaikutuksessa. Sellasia ihmisiä pitäis olla täällä enemmän. Sitten sellaista yleistä pahaa oloa ja surkeutta vois olla vähemmän. Kuulostan taas joltain yksinkertaiselta onnellisuus-friikiltä, joka kirjottaa suurilta tuntuvista oivalluksista ja toivoo turhia._.

♥

Ton mä kirjotin eilen, mutta päätin että en julkaise sitä sillon vaan joskus myöhemmin jos silloinkaan. (Kertokaa mulle ihmiset mihin kohtaan tohon lauseeseen kuuluu tulla pilkut?! D;) 

Siinä oli niin paljon positiivisuutta ja mun ilta ja suhtautuminen seuraavaan päivään muuttui paljon myönteisemmäksi ton jälkeen.

Yö ei ollut niin myönteinen. Heräsin kolmelta täysin pirteänä valmiina lähtemään kouluun ja 5:45 uudestaan pirteänä. 

Heräsin siis kuudelta. Ja yleensä en heräile kesken yön.

Puhuin tänään iskän kanssa kolme varttia puhelimessa. Tai siis pääosin olin hiljaa ja itkin ja kuuntelin. Ja tajusin kuinka mä olisin hukassa, upoksissa, poissa kaikesta, kokonaan yksin, kykenemätön mihinkään tai jotain muuta hirveää, jos mulla ei olisi sellaista ihmistä mun elämässä. Iskä on yksinkertaisesti ainoa ihminen, joka ihan oikeasti ymmärtää ja tietää, mutta silti mä ihmettelen miksi mä olen vieläkin tässä näin tällaisena.

Mä en oikein tiedä. Miten voi samaan aikaan tuntua niin helpottavalta, mutta silti niin epätoivoiselta?

Tuntuu että mä elän täällä kotona ihmisten kanssa, jotka ei tiedä musta yhtään mitään ja kaikki päivät on vain edellisen toistoa missä pyritään ajatusten, tunteiden hautaamiseen ja muihin arkipäiväisiin mitättömiin asioihin keskittymiseen ja suurentelemiseen. Se saa mut ärsyyntymään.

Heh. Sain jännän ajatuksen ja se sai aikaan perhosia vatsassa.

Mä unhoduin äsken suihkuun. Tai unohdin olevani suihkussa. Suihkussa itkeminen tuntuu jännittävältä, kun ei pysty tunnistamaan tai tuntemaan kyyneliä ja sitten ne sekottuu kaikkeen muuhun.

Rakastan myös tätä tunnetta, kun voi tehdä matikan läksyjä ajanvietteenä eikä vain hukkua läksyihin.

Ja mietin mitä pitäis tehdä, kun kengänpohjassa on reikä, josta kaikki ihmisten saastuttama ja likaama loska ja vesi menee sisään ja kastaa sukan ja villasukan.

Mulla on toiset kengät, mutta pelkään ihmisten pitävän niitä noloina ja tyhminä.

Edellisen postauksen otsikko on kirjasta Lokki Joonatan. Sain sen iskältä joululahjaks ja se oli mun mielestä surullinen.

Niitä hetkiä, kun istun bussissa ja menetän toivoni, kun bussi ajaa keskellä peltoja. -__-

"Mutta kun voitamme paikan, kaikki on täällä. Ja kukistettuamme ajan kaikki on nyt."

Söin tosi ylikypsän kiivin ja se maistui vähän niin kuin punaisille viinimarjoille.

Mun kolmipäiväinen ylipitkä viikonloppu on ollut pelkkää aikaansaamattomuutta, ahdistumista about kaikesta ja kyllästymistä.

Ensimmäistä kertaa on tuntunut niin epätoivoiselta, että pelkäsin voiko ikinä mikään olla hyvin. Mutta sitten mä huomasin luottavani siihen ajatukseen, että kyllä kaikki tulee olemaan vielä hyvin. Vaikka kaikki on ihan hyvin?

Koulu on laittoman rentoa, koska huomennakin mun pitää raahautua sinne vasta puol 12. Höh, ja silti tuntuu, että kuolen siihen työmäärään.

Ajatus ei nyt luista. Mä siivosin tänään täällä. Ja huomenna me tehdään äitin kanssa ruokaa. Jännää.

Ulkona tuntuu keväältä ilman aurinkoa. Enkä oikein tiedä millaisessa säässä nyt viihtyisin. Siellä kyllä paistoi tänään aurinko ja mittari näytti +5.

Enää ei voi mennä piskien kanssa jäälle. Kävin kuitenkin heittämässä toiselle keppiä urheilukentällä ja tunsin itseni pöljäksi, kun juoksin siellä märässä lumessa ja loskassa koiran kanssa. Siis eilen. Se oli kuitenkin aika kivaa.

Mulla on kuva mun euron maksaneesta ihanasta ihanasta villatakista, koska perjantai ei ole mitään ilman kuvilua koirien kanssa ja ilman.

Ensimmäinen nimetön raukka

Vähänkö ahdistaa tällanen tunne, kun ei vaan jaksa tehdä mitään, kaikki tuntuu merkityksettömältä eikä ite tiedä mitä haluaa. Lukio ahdistaa aivan himo paljon. (Oon alkanut käyttämään etuliitettä himo joka yhteydessä ja se on ihan himo jepa. (Ja nyt tajusin että käytän näköjään automaattisesti muotoa alkaa tekemään, joten sehän on sitten hyvä, jos se on nyt ihan oikein ja yhtä sallittu kuin alkaa tehdä.)
Ihan kaikki, joka ikinen ihminen mun ympärilläni ahdistaa ja haluisin vaan kauas pois.
Ja tässä välissä iskä soitti jo toisen kerran ja kertoi kuinka Singapore oli siisti ja eri kansallisuudet ryhmittäytyneitä ja Indonesiassa aamulla bambumajan oven avatessa näkyi riisipelto, jonka jälkeen näki viidakon yli kaksi sammunutta tulivuorta.

Kyllästyttää kuinka mun elämä on sitä, että tuskailen ensiksi koulussa ja sitten kotona kaiken kouluun liittyvän kanssa ja odotan viikonloppua. Sitten kun on viikonloppu(tai aikaistettu viikonloppu), makaan peiton alla ja ahdistun kaikesta mitä ajattelen ja mitä jätän tekemättä.

Mä söin tänään kaiken jätskin. Enkä käynyt eilen juoksemassa enkä näköjään tänäänkään, joten huominenkin näyttää aika epätoivoiselta.
Oon vainoharhanen, kun luulen että se ihminen kävelee mun takana, kun kävelen kouluun. Kuulee vaan askeleet siinä korvan juuressa. Ja pidätän hengitystä ja lopulta jalat meinaa pettää alta, kun oon koulussa ja huomaan ettei se ollutkaan se.
Se on myös pelottavaa(vaikka kotona aina hupaisaa), kun yksi 8.- tai 9.-luokkalainen kulkee aina samalla bussilla mun kanssa iltapäivisin tuohon "laitokseen" ja se kattoo muhun aina kun mä en kato siihen. Se on oikeesti creepy.

Nyt voisin mennä koirien kanssa jäälle ihmettelemään tätä maailmaa ja elämää ja olemaan ahdistumatta liikaa. Mulla ei ole nyt yhtäkään kuvaa. Itku ja surku.

"Kun tuntuu ettet jaksa"

Yöäöää haluisin oikeesti vaan nukkumaan, koska pää on niin täynnä turhaa stressiä ja uutta informaatiota, ettei se vaan kestä.
Eilinen matikantunti oli jotain k.a.m.a.l.a.a. Hyvä etten repinyt sormiani irti siinä ahdistuksessa.
Onneksi se opettaja on aivan ihana ihana ja pyysin siltä tunnin jälkeen, että saisin vaihtaa vielä paikkaa.
Koska mä joudun olemaan samassa koulussa, jopa samoilla kursseilla ihmisen kanssa, jota mä vihaan vihaan vihaan niin paljon. Sen pelkkä läsnäolo saa aikaan hillitömän kuvotuksen. Ja lopulta niin hirveän ahdistuksen, että tuntuu että kuolisin siihen paikkaan. Se on ällöttävä ja hirvee.

Kuulostan säälittävältä. Ihan sama.
Epäselvä, riittämätön ohjeistus on pahasta.
Bussikuskien pitäisi olla ystävällisiä, jos niille on ystävällisiä. Me ollaan vaan ihmisiä.
Ja eilen mä istuin auton takapenkillä pitkästä aikaa ja kaikki tuntu niin väärältä, kun mikään ei mennyt normaalisti. Tiiättehän, niinku rutiinit. Se ahdistava kaava miten päivät toistuu samana koko ajan ja ajantaju menee.
Eli oman veljen näkeminen arki-iltana tuntui tosi absurdilta ja myöhään kaupassa käveleminen lökäreissä ostamassa jätskiä oli hassua.
Söin sitä jätskiä tänään. En edes muistanut, että sitä oli ostettu, kun tulin kotiin heh.
Ja osasin tehdä fysiikan läksyt jee. Tulin siitä aika iloseks.

Oon kuunnellut ihan hirveesti Passengeria. Rakastan sitä musiikkia. Rakastaa-sana on myös muuten aika ihana. Ja oon ihmetellyt miten kaikki äikän opettajat on myös niin ihania? Mun on tosi kiva olla äikän tunneilla ja hymyilen siellä ja mun parina on myös tosi söpö poika.

"Ajatus kiertää pääsi ympäri kehää"

Selvisin koeviikosta ja seuraava jakso kauhistuttaa, yhh.

Seisoin tänään odottamassa bussia ja näin cittarin koko ajan mun edessä ja sit mä vaivuin ajatuksiini ja näin itteni aikuisena siellä cittarin hedelmäosastolla tuijottamassa hedelmiä.

Se oli creepyä. En mä ennen oo nähny mitään yllättäviä mielikuvia tulevaisuudesta apuva.

Ostin myös huiman paksun vihreen vihkon fysiikan kursseja ajatellen. Meinsain ekaks ostaa pinkin, mut sit mä vaan hymyilin siinä ja olin et ei.

Ja se myyjä antoi enkun kirjasta alennusta ja ihmettelen edelleen, että miksi?

Mä menin nukkumaan eilen vasta keskiyöllä enkä meinannut saada unta. Eikä nyt väsytä.

Olin tosi ilonen koirien kanssa iltalenkillä, kun ne oli niin söpöjä äitin tekemät villapaidat päällä. ^^,

Ulkona oli ja on tosi sumusta enkä uskaltanut mennä jäälle. Vaikka kyllä me siellä käytiin katsomassa sitä sumua, mut tultiin äkkiä pois. Oon tyhmä._.

Sain tänään iskältä kortin Indonesiasta ja se ilostutti mua tosi paljon.

Ja muistin että mulla olis ollut hillitön määrä iskältä saatuja kortteja ulkomailta, mutta jouduin pettymään, kun kaivoin ne esiin.

Otin niistä kuitenkin kuvan, lol. Ja joku kaunis päivä teen niistä vielä kollaasin ja kehystän sen.

Nyt mä meen pois lukemaan kirjaa.

"Ihmettelen miten kaikki lipuu ohi"

Tuun omasta mielestäni tosi ilkeeks, kun oon stressaantunu. Mulla on huomenna ruotsin koe enkä oo tehnyt suunnilleen mitään sen eteen. Oletan, että osaan tai sitten panikoin vielä keskiyölläkin.
Lähin kuitenkin äitin kanssa koiria lenkittämään järven jäälle ja siellä satoi lunta ja oli hämärää.

Koko koeviikko on menny syödessä ja höh, ei se oo kivaa, kun vaan syö koko ajan.
Kohta iskä tulee ja sitte se lähtee mun kanssa taas lenkille tai sitten ei. Kuitenkin alemmuuskompleksoin.
Ja nyt on helmikuu ja voi apua kuolen tähän ajan kulkemaan hirveään nopeuteen. Kohta kaikki on taas täällä ja sitte kaikki on ohi ja sitte mietin taas uudestaan mitä nyt.

Mun mielestä se oli hassua mennä kirppikselle mukanaan rahaa 1,40 ja sitten löytää sieltä ylisöpö villatakki, mikä maksoi vaan euron. Tää tapahtu jo viikko sitten maanantaina, mutta ajattelin sitä vasta tänään. Siellä oli myös ihanat kengät, mutta ne makso liikaa.
Huomenna on taas kamala herätä, mutta tiistaina ja keskiviikkona saa nukkua ja perjantaina ei ole koulua ja onnellisuus. ♥ Ja huomenna on taas se jännä fiilis mihin ei ikinä ehdi tottua, kun koeviikko on ohi ja uusi jakso vasta alkamassa eikä siinä välissä ole yhtään mitään. Siis lähinnä stressattavaa, ja kaikki tuntuu niin luontevalta ja helpolta siis lähinnä yleisesti ottaen elämä, en osaa kirjoittaaa.

Ihaa on ihana ♥