"En anna minkään liian pitkään muhun vaikuttaa"

En osaa päättää, miten päin nukkuisin mun sängyssä, joten välillä nukun pää toisessa päässä ja välillä sitten toisessa.

Vihaan pikkulapsia aivan liian paljon liikaa. En ole kuitenkaan antanut sen pilata elämistäni ja olemistani ja kaikki on niin hirveän outoa.

Joka kerta kun kävelen koirien kanssa tuhannen miljoonannen kerran niitä samoja reittejä, mietin vain, kuinka ihmeellistä kaikki on ja miten paljon nautinkaan tästä kaikesta ja kuinka hirveästi rakastankaan kaikkea.

En mä edes tiedä, mitä on tapahtunut, mutta silti kaikki on niin hurjan paljon eri tavalla kuin vuosi sitten ja maailma näyttää ihan erilaiselta ja eläminen tuntuu ihan erilaiselta.

Se on tosi ihmeellistä ja jännittävää ja rakastan sitä.

Tein eilen kasvispizzaa ja se oli himo hyvää ja tuntuu itsekkäältä kehua ja ylistää omaa itse tehtyä ruokaansa, mutta nyt vain ajattelin että ihan sama.

Maistoin myös mantelimaitoa ja sekin oli hyvää, siinä on ihan saman verran kaloreita kuin kevytmaitojuomassa, ja sitten maistoin lattea toisen ja kolmannen kerran ja nyt sekin maistui hyvältä.

En mä tiedä, mitä mä selitän ja miksi. Jos ette tiedä, mitä lukisitte seuraavaksi, lukekaa Sofi Oksasen Stalinin lehmät. Se on hyvä.

Enkä tiedä olenko ikinä erikseen täällä maininnut mutta mulla on ihmiset instagram, jos nyt ketään ikinä kiinnostaa seurata ja nähdä kuviani siellä. maiudiu on tyhmä nimimerkkini.

Tässä kaksi kuvaa, kun huoneeseeni paistoi ilta-aurinko silloin kesäloman alussa ja koira nukkui nojaten jalkaani.

Niin, ja ei se tarkoita kuitenkaan, että elämäni on nyt jokapäiväistä ruusuilla tanssimista joka hetki.
Mutta paljon vähemmän kuitenkin kaikkea pahaa.
(:

Juhannus on kiva

Juhannus oli ihana ja söin paljon, iltapalaksikin mustikkakakkua.
Puin mekon päälle ja tuntui kivalta. Pidin villasukkiakin, eikä ulkona ollutkaan niin hirveän kylmä.

Matkalaukkukin tuli illalla ja sain kuvani jee. Kohta ne päätyvät vielä jossain vaiheessa tännekin. Hei hei.

orava

Viime yönä nukuin 15 tuntia, nyt olen pyörinyt sängyssä viisi tuntia ja ulkona on jo valoisaa en taida nukkua tänä yönä.

Ei se näin hankalaa ollut sinne päin mennessä.

Matkalaukku jäi Lontooseen, toinen muistikortti myös. Itku ja surku.

Kohta on juhannus ja se on hirmu kiva juttu.

Koira on levoton eikä pysy enää pedissään, kun en kerran minäkään.

Mun huoneessa on kylmä ja ulkonakin on kylmä, se oli järkytys tulla Suomeen, kun oli vieläkin kylmempi.

Ulkona on niin paljon valoa, vaikka kello on vasta niin vähän, ja tekisi mieli mennä koirien kanssa lenkille.

Äiti oli laittanut takapihalle yrttejä kasvamaan ja kukkia ruukkuihin, se oli mukavaa.

Voisin joku päivä opetella kirjoittamaan.

Kohta äiti herää ja ei tarvitse olla enää hiljaa häiritsemättä.

Ja tässä kuva Central Parkin oravasta: 

Näin siellä myös maaoravan, se oli jännittävää ja ihmeellistä.

oon vaikee ja on ikävä

Ajattelin, etten kirjoittaisi tänne koko matkan aikana, mutta ehkä sittenkin kirjoitan.
Täällä valtameren toisella puolella on ihmeellistä, kun kello tulee seitsemän tuntia jäljessä.

Kerron joskus myöhemmin päivistäni täällä.

Kuitenkin:
ensimmäiseksi kaupunkilomaksi New York ei ole minulle paras vaihtoehto,
ensimmäinen lentokoneen ikkunasta nähty vilaus jostain muusta mantereesta kuin Euroopasta oli jotakin sanoinkuvailemattoman jännittävää,
itsetuntoni on edelleen aina vain nollissa,
kirjoitin äidille elämäni ensimmäinen postikortin,
arvostan nyt Suomesta helposti  saatavaa terveellistä ja ravitsevaa ruokaa,
maailma on hirveän ihmeellinen paikka,
luin kirjan liian nopeasti(loppu oli aivan kamala kamala hirveä), onneksi ostin lentokentältä toisen,
New Yorkin metro on ihana ja kiva,
liian paljon jää näkemättä ja kokematta, voimavarat ja oma jaksaminen ei riitä,
äitiä on ikävä ja koiria ja kotia.

Nyt en tiedä, mitä enää sanoisin.
Hyvää yötä tai huomenta.

kesä ja unettomuus

Keskiviikkona oli lämmin ja löntystelin koiran kanssa kaikkialla ja jalkoihin sattui. Oli nättiä joka puolella.

Ignooraa tämä

Liian paljon epäluottamusta liian lyhyessä ajassa. Angst angst.
En kestä olla tällaisessa asemassa. Oon säälittävä en jaksa itteeni.
Syön, koska on tylsää. Syön aivan liian paljon liikaa enkä uskalla edes mennä lenkille, kuinka alas voikaan vajota.

Huoneen siisteys kertoo oman mielentilan.
Täällä oli eilen kaaos, voisi olla taas uudestaankin.

Ja kaiken huippu: kaikki on ihan hyvin!

Itken verta. Miten jostain niin tärkeästä on voinut tulla jotain niin pahaa, etten itsekään kestä ajatuksia.

48 tunnin päästä istun jo lentokoneessa matkalla New Yorkiin. Kuolen tähän stressin ja ahdistuksen määrään.

Heihei.

"Vien sut pariin mun lempparipaikkaan"

Eilen istuin koiran kanssa puoli kymmeneltä laiturinnokassa ja ihmettelin luontoa siinä ympärillä. Olin sanonut äidille, että "mä meen kuvaamaan tota rumaa ilmaa tuolla ulkona", ja tajusin, ettei siellä niin hirveän rumaa ollutkaan.
Väsytti hirveästi, kun tulin kotiin.

Elän eri tavalla viime kesään verrttuna, hyvä niin.

Cubitus

Hassunhauskan väriset hiukset. Ihmeellinen koira.

Puhun erään ranskalaisen kanssa ja se hämmentää. 

Eilen oli hyvinkin kesäistä. Tänään aamullakin oli ja kai siellä on vieläkin. Aurinko ei vain ole lämmittämässä.

En nyt ihan ole selvillä, miltä mikäkin tuntuu.

Ehkä vähän liikaa ajatushirviöitä. Pakastin tänään raparperia ja tein raparperikiisseliä, se tuntui mukavalta.

Kuitenkin ahdistaa, se tuntuu kyynärpäissä ja nilkoissa.

Voisi yrittää luottaa siihen, että kaikki on vielä ihan okei.

Haluaisin niin kovasti nukkua yöt ulkona mutta en tiedä, miten se onnistuisi.

Kerran vietettiin yö harson alla ja hengitettiin koko yö kesää. Ei ollut edes kylmä.

Rakastan ihan hirveästi tätä maailmaa ja kaikkea oman pääni ulkopuolella.