Nyt on valvottava kunnes aamu koittaa

Tajuttoman hupaisat kaksi päivää ja yötä takana suunnitelmien mukaisten yhden päivän ja yön sijaan. Näin lyhyesti ja ytimekkäästi sanottuna meidän perus synttäri herkuttelut/sekoilut Lindan kanssa venyi kahdeksi päiväksi. Mikäs siinä, kun perjantaiaamuna herää ja toteaa, että kummallakaan ei muutenkaan olisi mitään tekemistä ja kämppä on tyhjänä, joten kauppaan matka käy ja kesäfiilistelyt jatkuu.

Älä tyri nyt sai väistyä, joten meidän tämän vuoden hittibiisiksi nousi Valvomon Mikä kesä. Tullaan muutama vuosi jäljessä, mutta eihän se haittaa?

Vasemmalla kuvassa voi nähdä ekan illan ja yön herkut ja oikealle toisen illan ja yön herkut. Oi kyllä, myönnettiin olevamme nyt läskejä. Ja nuo mega forcet ihan vain sen takia, kun ekana yönä kahvi ei piristänyt. Sen voin sanoa, että tuo oli elämäni ensimmäinen ja viimeinen energiajuoma. En kuolemaksenikaan voi ymmärtää miten joku ihminen maan päällä voi tota litkua mielellään juoda.

En nyt viitsi alkaa jaarittelemaan erikseen joka hetkestä, mutta näistä meidän sekoilut koostu: Linda lävistämässä mun korvaan kolmannen reiän, Lindan hiusten värjäystä, syömistä, monta tuntia dataamista, mukakauhuleffan katsomista, lisää syömistä, paljon kuvailua (mutta vähän julkaisukelpoista materiaalia), pleikkarilla autopelin pelaamista ja paljon kesäbiisejä. Näin.

Nyt olo on aivan liian angstinen, kun porukat tulivat eilen sieltä Lapista ja elämään kyllästyminen tarttui taas muhunkin. Aika julmaa. Julma tämä lopetuskin.

Muutan tän päivän pyöräretkeksi

Kuvista varmaan osataan päätellä, että meikäpoika täytti tänään huikeat 16 vuotta, jou. Ei se ikinä oikein tunnu miltään, kun kaikki muut ovat aina mua vanhempia ja yleensä oon aina ollut se nuorin. Hehee, niin kuin mahtavasta kortistakin voi päätellä! Ihan selvyydeksi, että Lindalle ja kummisedälleni olen mm. maizena, maissijauho, maissi ynnä muuta maissista. Oikein ihanaa.

Ja tuo Alegria-biisi ihan vain sen takia, koska se on ollut sen esityksen jälkeen ihan mun lemppari, ja eikös alegria ole portugaliksi(?) ilo, niin sopii synttäripäivään tosi mukaisasti. Mieliala ei kuitenkaan hirmusen iloinen ole ollut, osasyy on varmaan se, että synttärinä saa liikaa ylimääräistä "huomiota" ja kaiken keskipisteenä oleminen ei vain ole se mun juttu, tekstiviestienkään muodossa. Tulee vain liian vaivaantunut ja kiusallinen olo. En voi taaskaan ymmärtää itseäni.

Lähdin koulustakin tänään jo yhdeltä, kun halusin sluibaa kuviksen tunnit, koska näin yksinkertaisesti sanottuna en voi tehdä niillä tunneilla yhtään mitään. Voin ainoastaan kotona edistää koko kirottua työtä, joka on thank god kohta valmis. Koulussa lusmuilun sijaan olen nyt iltapäivällä odotellut veljeä perheineen käymään, kun uhkaili eilen tulevansa, ja pelleillyt jalustan kanssa yrittäen jotenkin mahtavasti fiilistellä synttäreitä kera iki-ihanan piponi. Ja alla lopputulos, naurakaa, hävetkää, ihan mitä vain.
Ja huomenna alkaa pikkiriikkinen pääsiäisloma ja saa vihdoin nukkua. Olen ollut ihan kuoleman väsynyt näiden piskien ollessa levottomia, varsinkin öisin. Toinen tuhisee peiton alla ja toinen sängyn vieressä steppaillen aina välillä ympäri kämppää pyytäen päästä takapihalle pissalle ja kakille...

Hilpeyttä täynnä koko kirottu maanantai

Hei moi! Tänään on ollut yllättävän mukava maanantai aamun itsetuntoa laskevista liikuntatunneista huolimatta. Tajuton väsymys saa mut koulussa aina tosi hilpeelle tuulelle, joten hyvä niin. Arvelen myös yhteiskuntaopin kokeen hyvän numeron nostaneen mielialaa ihan kiitettävästi. Ja porukoiden poissaolo tuo vain entistä enemmän rentoa fiilistä.

Repesin tälle kuvalle aivan totaallisesti, kun luulin kameran olevan enemmän mua kohti tehdessäni läksyjä ja kipitin laittamaan itselaukaisimen päälle huvin vuoksi, ja sitten se olikin vähän hassusti ja mukaan pääsi vain peukku. Oi näitä hetkiä, kun on itsensä kanssa niin hauskaa.

Linda pölähti myös tänne mun seuraksi ja pelattiin pleikkarilla autopeliä, ja voi sitä apinan raivoisen karjumisen ja manailun määrää. Olisi pitänyt saada kuvattua video siitä...

Elin taas väärässä luulossa, kun luulin voivani kuunnella enää vain regeetä kaiken muun musiikin tuntuvan siinä rinnalla niin mitäänsanomattomalta. Mutta olen jo pari päivää kuunnellut lapsuuden suosikkeja eli Nightwishiä ja Indicaa, ja ihan hyvinhän ne nappaa.

Nyt voisin kuitenkin häipyä kiltisti läksyjä lukemaan ja ajattelemaan nukkumaanmenoa.

Ja anteeksi, tuntuu nyt liian väärältä, kun olen alentunut muokkaamaan kuvat photoshopin sijaan pixlrillä, vaikka olen luvannut itselleni opetella käyttämään photoshoppia paremmin. Menee vain hermot, kun kaikki on englanniksi eikä mikään onnistu...

Nukuin ja jo miltei itsekseni puhuin

Eilen aamulla olin vähän pettynyt. Siis siitä miten se herkkulakon loppuminen ei tuonnutkaan sellaista fiilistä kuin olin olettanut. Odotin sen loppumista kuin kuuta nousevaa ja sitten se loppui, ja kaikki oli niin kuin ennen. Tai ei ihan. Ei mulla nimittäin ole ollut nyt niin hirmuista makeanhimoa, mikä on kyllä tosi mielenkiintoista... Mutta hyvä juttu. Okei, tää on taas tällainen mitätön asia, joten mitä hitsiä mä yritän selittää?!

Jos jatkan vielä syvällisempään aiheeseen. Mä olen nimittäin usein miettinyt, että uskonko mä jumalaan vai en. Tai ylipäätänsä mihinkään "korkeampaan" voimaan. Että onko sellaista olemassa? Usein olen päätynyt siihen, että en usko, eli olisin ateisti. Välillä olen taas päätynyt eri ratkaisuun ja väillä taas olen ihan hukassa. Mä olen aina luullut, että joko uskoo johonkin tai ei usko.
Torstaiaamuna iskä soitti mulle ja kysyi tiedänkö mä mitä tarkoittaa agnostismi. Otinpa selvää ja mulle tuli samantien sellanen fiilis, että näinhän se menee. Jotenkin se hämmensi, kun en ollut ikinä ennen kuullut koko sanaa. Tuli kiva fiilis, kun tajusi että näinkin voi ajatella ja näin olen periaatteessa aina ajatellut. Onko jumalaa olemassa, kun ei voi tietää. Näin.

Tänään aamulla porukat lähti Lappiin ja meikä jäi kotiin koiranhoitajaksi. Vasta ensimmäinen päivä yksin ja tuntuu, että olisin jo pahemmanlaatuinen mökkihöperö. Ei siinä mitään, olen jo jalustan kanssa pelleillyt enemmän kuin laki sallii ja tietokoneella on vierähtänyt tänään jo useampi tunti. Olen jopa niin sivistynyt ihminen, että luin hesaria aamulla tunnin. Pelasin myös pleikkarilla yhtä autopeliä, mitä pelasin pienenä ihan tajuttomat määrät. Tuli tosi nostalginen fiilis. Seitsemän kilometrin juoksulenkkikin koiran kanssa on sisältynyt tähän päivään. Eli tämähän on ollut eivan mahtava päivä, eikös?

Tänään totesin myös, että imuroiminen ja pölyjen pyyhkiminen voisi olla huomenna aika mukaisa juttu. Okei häh, ketään ei varmaan ikinä kiinnosta mun huomiset siivoamiset... Nähkää kuitenkin mahtava giffi tämänpäiväisen tonnikalasalaatin valmistumisesta. Nyt meen pois tältä kirotulta tietokoneelta.

Vihaa vähemmän ja rakasta lisää

Aika on mennyt aivan tajuttoman nopeasti. 24 päivää sitten alotettiin Lindan kanssa herkkulakko ja nyt se on ihan kohta ohi. Tää viikko on mennyt niin nopeasti, etten voi edes käsittää. Tuntuu, että vasta eilen oli sunnuntai. Mutta huomenna on jo perjantai. Mitä ihmettä oikeesti? Missä vaiheessa tää aika alkaa rullaamaan hitaammin?

Tänään on ollut kiva päivä, taas. Aamu oli mukavan rento. Kun herää aikasin ja menee myöhään kouluun, kerkee tekemään vaikka mitä hassua. Esimerkiksi koirien kanssa aamulenkin jäisillä teillä peläten liian komeaa kaatumista, syödä rauhassa aamupalan, puhua koomaisena mesessä veljen kanssa ja todeta, ettei koko mese olekaan kuollut ja kuvailla itseään ja todeta miten jäinen osaa kameran edessä ollakaan.
Päivästä teki kivan myös kirppiksellä pyörähtäminen, koska olen selvästi voittamassa pelkoa kirpputoreja kohtaan. Hyvä minä.

Kuvailin myös aamulla noita uusia juttuja mitä viime viikonloppuna ostettiin Ikeasta. Vihdoin sain rakkaus-koirat seinälle sopiviin kehyksiin, mutta kaksi piskiä vielä puuttuu. Lamppu oli pakko ostaa, koska se oli niin halpa... Osaan hämmästyttää itseäni.

Porukat lähtee nyt viikonloppuna Lappiin ja voi tätä mun onnen määrääni. Viikko koirien kanssa yksin kotona on kyllä tosi kiva juttu. Synttäritkin on siinä samalla, ni voidaan ihan rauhassa Lindan kanssa pitää meidän perinteiset pikku mässäilyt. Oi voi, ehkä mä vain alan valmistautumaan nukkumaanmenoon. Silloin aamu tulee nopeammin eli herkkulakkokin loppuu nopeammin.

Vanha uusi aloitus

Siinä kävi nyt näin, että Lindan innostus lopahti ja itseäni alkoi vanhan ulkoasun olemus ahdistamaan. Aika vähäpätöinen selitys, mutta niin se menee. Koko ulkoasu vaikutti niin teennäiseltä ja halvalta. Liian massan mukana menevä. Ei se miellyttänyt silmää ollenkaan.
Päätin siis ihan suoraan tehdä siitä omannäköiseni. En tiedä miksi, mutta musta vain vetää puoleensa. Ehkä synkkyys kuvaa osittain omaa sielunelämää. Pessimistisyys ja yleinen tylsyys tuo heti synkän mielikuvan mieleen. Näin on hyvä.

Nimestä sen verran, että se nyt kuvaa juuri sopivasti blogin sisältöä. Liian sekavia ajatuksia tekstiksi kirjoitettuna. Kuvat saavat olla mitä ovat ja tulevat olemaan. Mutta sen lupaan, että kännykkäkuvat saavat olla historiaa. Vihaan itseäni, jos jaan huonoja kuvia, kun kunnon kamera on olemassa hyviä kuvia varten.

Blogin osoite saa pysyä samana. Se saa olla muistutuksena ja hämmennyksenä siitä, kuinka me Lindan kanssa yhdessä tätä aloimme kirjoittamaan, ja mitä turhaan alkaa yleensäkään uutta blogia luomaan. Tästä on taas hyvä jatkaa ja toivottavasti vieläpä hyvin tietoisena siitä, että miten.

Nyt on ollut jo pidemmän aikaa tosi hyvä fiilis ja viime viikonloppu kruunasi tuskallisen kolmen viikon luku-urakan. Lauantaina käytiin Ikeassa, ja cittarista löytyi aivan tajuttoman ihana kevättakki, jonka oikea hinta oli 80 euroa, mutta se oli alennuksessa 40 euroa ja kassalla saatiin siitä vielä 10 euroa alennusta, kun siitä katkesi nappi, ja takki oli siis ainoa sitä kokoa. Kotona korjattiin se varanapilla ja kaikki oli taas hyvin.

Iltapäivällä iskä tuli mut hakemaan ja lähdettiin iskän ja tämän naisystävän kanssa katsomaan Hartwall Areenalle Cirque du Soleilin Alegria näytöstä. Ihan tajuttoman taidokasta porukkaa ja koko esitys oli tosi hieno ja näyttävä. Samalla myös todettiin, että silmälasit voisi olla mun tulevat toverit. En vain yksinkertaisesti näe kunnolla, joten äiti kävi varaamassa tänään optikolle ajan. Harmi sinänsä, mutta mun mielestä silmälasit voisi olla kuitenkin ihan kivat mulla.
Sunnuntaina veli perheineen tuli käymään ja, no, jos siitä kiinnostaa lukea, voi käydä vilkaisemassa postauksen koirablogin puolella click.

Nyt alan valmistautumaan henkisesti ja fyysisesti Lindan saapumiseen, mikä tapahtuu varmaan ihan kohta.

Älä tuupi mua mä hengaan reunalla

Maiu: Enpäs ole nyt postaillut hiihtoloman jälkeen, kun tuntuu että aika vain katoaa jonnekin avaruuteen ufoille.

Ja oli jotenkin tosi lupaavaa aloittaa hiihtoloman jälkeen koulu, kun tajusi että seuraavan kolmen viikon aikana on joka viikko kaksi mukaisaa koetta. Kiitos tästä. Onneks enää neljä jäljellä ja kaks takana, whoaa.

Arkipäivät menee ihan vain koomaillessa eikä tuon hirmuisen lumentulon jälkeen oikein mikään taas innosta. Viime viikolla kerkesin jo iloita kevään saapumisesta, mutta mua vain hämättiin. Iskältäkin tuli kortti sieltä Intiasta. Voih, siellä on niin lämmin ja täällä niin kylmä...

Jotenkin toi mun lista osaa olla niin lapsellinen ja huvittava. Purin vaan agressioni sitä kirjotettaessa.

Mitäs muuta voisin höpötiti? Ainiin, viikko sitten maanantaina meillä alkoi Lindan kanssa herkkulakko ja nyt on todellakin maailmankirjat sekasin. Mun ennätys on ollut yksi kämänen päivä herkkulakossa. Nyt mä olen ollut ruhtinaalliset seitsemän päivää! Seitsemän. Ja mä olen aina luullut, että omaan maailman huonoimman itsekurin. Ja oon aina luullut, että mulle tulis jo yhden päivän jälkeen jotain vierotusoireita. Mutta ei. Oikeastaan  tajusin, että nythän on pakko olla ilman herkkuja, koska jos jompi kumpi sortuu, joutuu ostamaan toiselle kybällä jotain kivaa. Mikäs tässä kärvistellessä vielä seitsemäntoista päivää. No ei, helppo nakki...

Siis nuo suklaakeksithän herätti miedät ja pakotti herkkulakkoon. Ja voi auttakaa, noi suklaakeksit yhdistettynä hitsin masentavaan maanantai-iltaan saa aikaan tällaista sekoavaa luonnonvaraa. Eikä ole vielä pahinta settiä...

Hävettää aivan liikaa, mutta ehkä tässä vaiheessa on vain parempi nauraa itselleen.

Viikonloppu meni suit sait sukkelaan mikä ei ollut yllätys. Lauantaina tein koko päivän unisieppareita. En oikein itsekään tajunnut itseäni. Perjantai-iltana kun olin nukahtamassa, heräsin ihan koomasena ja päässä pyöri vaan unisiepparit ja oli hirmunen tarve tehdä kaikille tärkeille ihmisille (ja eläimille) sellaset. Ja niin tein. Ja tulen tekemään.
Tää on taas näitä hetkiä, kun mietin että mikä hitsi mua oikein vaivaa.