tänään

Yritin karata (fyysistä) pahaa oloa ulos viitan alle piiloon.

Sieltä se seurasi perässä. Nyt menen kuuntelemaan ukkosta.

"Aamu ennen valoo muuttuu valveuneksi"

Aamiaiset ulkona tekee mielen seesteiseksi. Aika ehkä pysähtyy vähäksi aikaa. Luen myös Hesaria yksin ollessani seisten, kun olen saanut syötyä. Ehkä vähän höpöö.

Mä olen kasvanut ihmisenä hurjasti viime kesästä. Se on ihan hyvä juttu. Välillä en aina tiedä mitä ajatella muista. Miten nyt ylipäätään ottaa oikeasti selkoa toisen käytöksestä ja sen tarkoituksista, kun ei toisen pään sisälle vain pääse. Pääsisikin.

En ihan nyt tiedä, mitä sanoisin. Tahtoisin niin kovasti Hankoon. Oikeastihan mikään ei minua estä. Tahdon vain kauniin lämpöisen päivän ja matkaseuraa.

♥

"Kato maisemii, suomifilmii, kesäyö sulanut mun uniin."

Juhannus oli ihastuttava. Ihmiset oli ihastuttavia, voi mitä tekisinkään ilman maailman parasta äitiä tai ilman maailman parasta ystävää. Pus. ♥

elämä on vähän hassuu

Tahdoin vain kertoa, että juoksin tiistaina 12 kilometriä ja mieli ja jalat oli jo puolimaratonissa kunnes auton vahaamisesta ja ikkunoiden pesemisestä kipeytynyt selkä päätti krampata enkä pystynyt enää juoksemaan rennosti ja hengittäminenkin oli vaikeaa. Se siitä sitten. Tänään kuitenkin ilmoittauduin Midnight Runiin. Tavoitteiden saavuttaminen on oikeasti huikeaa. Vaikka juoksen tänäkin vuonna siellä yksikseni, en kai edes kaipaa sinne ketään seurakseni. Veli kuulemma lähtee kuitenkin matkaan nopeammassa lähtöryhmässä. Ehkä siellä tuhansien ihmisten joukossa on muitakin tuttuja tai puolituttuja tai tutun tuttuja.

Tänään on vain sellainen päivä, kun oma yksinäisyys iskeytyy tajuntaan ja tekisi mieli kadota maailmasta hetkeksi. Itkettää ja raivostuttaa. En vain yksinkertaisesti osaa luoda uusia ystävä- tai edes kaverisuhteita. Muut katoavat tai muuttuvat. Ja minä vain olen ja ihmettelen, miten tässä näin kävi ja kuinkas minusta tällainen tuli.

No mutta sunhan täytyy toimia ja tehdä se aloite eikä odottaa, että muut ehkä joskus saattavat sen tehdä.

Ja kysyn ja ehdotan ja saan kielteisiä ympäripyöreitä vastauksia ja annan asian olla ja tyynesti hyväksyn kaiken ja jatkan olemistani.

Enpä tiedä, ehkä toiset on vain luotu juuri tällaiseen elämään. Mitäpä sitä ihmissuhteilla. Mitäpä sitä edes rakkaudella, josta Asta Leppä kirjoitti tänään Helsingin Sanomissa. Loistavastihan minulle tällainen elämä käy mutta inhottaa vain, kun se näyttää pahat kyntensä aina harmaina sateisina päivinä ennen yhdessä juhlimisen arvoisia juhlia ja luokkahuoneissa paritehtävissä.

En uskonut, että ikinä ikinä ajattelisin rakastamastani juhlasta näin mutta voisinpa vain nukkua juhannuksen yli.

Oon vähän säälittävä mutta niin kipeästi vain toivon, että ne vähäisetkin ihmiset elämässäni oikeasti puhuisivat.

(Onneksi huomenna on uusi päivä.)

Kesä ja hyttyset ja aurinko

Nämä ovat niitä päiviä, jotka jäävät mieleen ja lämmittävät, jos ja kun ankeat hetket koittaa, ja tekevät ihmisestä niin hurjan onnellisen. Toinen kesälomaviikkoni oli paljonkin parempi edelliseen verrattuna. Kesä on täällä, kun olen sotkenut tietokoneeni vesimelonilla. Neljän seinän sisälle ei pidä (ei pitäisi) jäädä.

Kävin eilen uimassa ensimmäistä kertaa tänä vuonna ja olin kuin joku pikkulapsi, hymyilytti ja ilostutti. Kävin toisenkin kerran koirien kanssa mutta pikku Pino ei uskaltautunut.

Näin inhottavaa unta siitä, että olin pääsemässä ylioppilaaksi ja lähdössä lakitettavaksi mutta en omistanut vielä edes itse ylioppilaslakkia eikä hiuksiani saatu laitettua nätiksi. Voi elämä.

Tahtoisin juhannuksena kukkaseppeleen päähäni, harmi vain etten osaa tehdä sellaista.

yksi turha vain lisää

Kauniit, sievät, siistit ja nätit avokadot ovat aina kuvaamisen arvoisia, eikö niin?

Kaksi päivää ilman nettiyhteyttä (tai yhtään mitään yhteyttä) kännykässä tekee mielelle ihmeitä. Kotiin palatessani hullunkiilto silmissä selasin ja luin kaiken läpi ja sain varmaan informaatioähkyn ja kävelylenkin sijaan nukahdin.

Sosiaalinen media uuvuttaa. Roikun siellä liian usein, kun ei ole parempaakaan tekemistä, ja pitkästyn ja hetket menettävät merkityksensä. Voisin asettaa itselleni pieniä tavoitteita.

Pirkan italialainen Panna Cotta -jäätelö oli hurjan hyvää. Voisin myös opetella kirjoittamaan enemmän taas päiväkirjaan. Ajattelin myös, että ihmettelisin sitä, kuinka ensi viikolla on jo juhannus mutta en taidakaan. New Yorkin matkasta on kuitenkin tasan vuosi ja oikeasti tuntuu kuin se olisi ollut ihan hetki sitten.

Ja on jännittävä tunne, kun on kuunnellut autossa niin paljon ruotsinkielistä kanavaa, että suomenkieliselle vaihtaessa koko kieli kuulostaa ihan oudolta. Ja syreenitkin kukkivat ja harmittaa, ettei sitä tuoksua vai tallettaa päiväkirjan väliin.

"Sano se kukkasin"

Mami.♥

Nyt ulkona sataa, söin päärynä-vesimelonismoothieta ja tahtoisin juoksemaan.

Lähden kuulemma Mäntsälään näkemään maailmaa. Elämäni on harvinaisen hurjaa tänään.

"Mä heitin turhan pelon kauas pois et sydän vihdoin jotain tuntea vois"

Tässä minä, lähdössä veljenpoikien syntymäpäiville yllättävän iloisin mielin. Kuvitella että juurikin minua jäi myös suunnattomasti harmittamaan, että skippasin eilen serkun tyttären valmistujaiset. Voi itku, missä vaiheessa musta on tullut juhlia ja ihmisten tapaamista rakastava ihminen?

Eilen herkuteltiin ja syötiin iltapalaksi vaniljajätskiä kera grillatun ananaksen. Ahdistuin. Kaikki on kuitenkin hyvin. Eilen ostettiin myös kesän ensimmäinen vesimeloni!

Luonto on jo täysin kesä. Tahtoisin kovasti mökkeilemään. Ja uimaan edelleen. Käytiin Otalammella. Ei se vesi kylmää oo. Oikeasti jäätyisin. Mutta silti.

Aamulla kävelin koirien kanssa ja havahduin jollain tapaa siihen todellisuuteen, että ihan oikeasti se kaikki olemisen ja mielen vapaus on ihan tässä ja nyt. Kuinka tätä on niinä vuoden pimeimpinä hetkinä, syyssateessa bussia odottaessa, talvipakkasta(josta oikeasti kyllä pidän)kestettäessä ja sen kaiken työmäärän ja stressin keskellä odotettu. Ja ihan oikeasti rakastan tätä kaikkea ja tajusin, että tätä pitää rakastaa vielä huomennakin ja ylihuomenna ja ihan joka hetki. Vaikka sataisikin tai olisi kylmä, se on kuitenkin vain kesäsadetta tai pieni muistutus siitä, että ihan oikeasti me edelleen täällä pohjoisessa elellään. Luonto on kuitenkin niin sanoinkuvaamattoman kaunis. Kesäisin pilviset päivät eivät ole harmaita vaan vihreitä. Kesäisin on valo ja mansikat ja mustikat. Kesäisin kun kaikki on niin eri tavalla. Elämä on täysin erityisellä tavalla ihanaa ja riemastuttavaa. Ihan hassua.

Ignooraa tämä 3

Enpäs olettanutkaan ensimmäisen kesälomaviikkoni olevan tällainen. On itkettänyt, turhauttanut, väsyttänyt, ahdistanut. Milloin sitä oikein aikuistuu ja oppii elämään kuin normaalit ihmiset eikä vaivu siihen kykenemättömyyteen. Maanantain vielä pelasti äidin lomapäivä ja mouru. Tiistaina makasin, ahdistuin syömisistäni, ajattelin koko päivän lenkille menoa ja olin menemättä lenkille. Keskiviikkona makasin lisää, olin tekemättä yhtään mitään, lähdin juoksemaan, palasin nopeasti takaisin ja olin sängyssä jo ennen kymmentä. Nukkumatti tuli liian myöhään ja lähti keskellä yötä pois. Tänään olen kirjoittanut kirjeen ja makoillut auringossa ja nauttinut olemisesta. Nyt vihastuttaa, kun asioista ei voida puhua. Ollaan hiljaa vain. Itkettää.

Huomenna voisin hiukan ryhdistäytyä.