Keitä ne, joista toivon, et ne pois häviäis?

Tänään olin koulussa vaan kolme ja puol tuntia, koska kässän tunnilla oltiin vain kybä minuuttia ja lähettiin menee. Ja koska pelkkää aikaa, tein tollasen kakun. Sanoisinko että liian monta eri vaihetta, mutta liian hyvää ollakseen tästä maailmasta. Vähän oli ehkä tulkitsemisvaikeuksia, kun resepti oli käännetty kahteen kertaan eri kielistä, mutta onnistuin kuitenkin. (:

Tajusin myös äsken, että purkan jauhaminen suihkussa on tosi jännää ja hassun tuntuista. Ja koulussa elokuvien katselu on niin väsyttävää, ettei illalla jaksa lähteä edes juoksemaan. Onneksi enää yksi vaivainen päivä jäljellä. Iskä antoi myös yhden parhaista elämänohjeista: jos järkyttävä makeanhimo ja ahmimisvimma yllättää, pitää lähteä lenkille, juoksemaan. Jälkeenpäin ajateltuna aika itsestäänselvyys, mutta en mä ole sitä ikinä tajunnut. Aina olen luullut, että väkisin se paha olo tulee, kun makeanhimo iskee. Joo, siitä olen ollut aika iloinen, nolo.

Meillä oli eilen koulussa päihdevalistus. Olin, että ihan jees, hyvä juttu, kun sellainenkin on järjestetty. Tyyppi kertoi tosi karujakin juttuja ja lopulta kertoi omasta elämästään. Ja lopulta, ratkaisu kaikkeen oli uskoon tuleminen. Wtf?! Ihan oikeesti, siinä vaiheessa sen tilaisuuden uskottavuus katosi. Ainakin mun silmissäni. Itse sain sellaisen kuvan, että päihteistä irti pääsemisen ratkaisuna on vain ja ainoastaan uskoontulo. Tuntui että se oli koko tilaisuuden pointti. -.- Jumala sitä, jeesus tätä. Se ei vakuuttanut ja sai aikaan ärtymystä. Se oli iso pettymys. Kurjaa. Ei se voi olla ainoa vaihtoehto.

Eilen piti heittää talviturkki menemään, mutta olinpas nössö. En mä uskaltanut. Linda oli aika rohkea ninja ja hyppäsi kylmyyteen tosta noin vaan.
Ja mä rakastan sulkapallon pelaamista ja haluan oppia elämään hetkessä. Tai olla yli-ihminen ja hidastaa ajan kulkua.

Ei oo aikaa mustasukkaisuuteen

Heei. Tänään oli hyvä päivä. Mentiin kouluun eikä tehty mitään. Raahauduttiin vain lauturille istumaan ja tapettiin siellä aikaamme pari tuntia. Ja syötiin epäterveellisyyksiä. Iltapäivällä oltaisiin katsottu Autot-elokuva, mutta ei nähty Elinan kanssa siinä mitään viisasta, joten sluibattiin se ja mentiin Elinalle.

Mua ahdistaa, kun on kesä. Vaikka on ihanaa kun on lämmintä ja kaikki elää. Mutta lopulta kaikki on nihkeää ja paljasta. Näin yksinkertaisesti. Tai sitten mä en ole päässyt vielä jyvälle tästä kesästä. Tai ihmiset muuttuu, lempivuodenaikakin voi muuttua. Tai mun itsetunto on vain nollissa. En käsitä. En oikein tiedä mitä pitäisi tuntea, en haluaisi nähdä ihmisiä.

Yhtäkkiä kaikki on mukamas niin hyvin, ja yhtäkkiä mä herään ja mä olen ihmisten keskellä. Tuntuu, että on ollut sokea kaikille ihmisille ja sitten niitä onkin kaikkialla. Ja se ahdistaa. Itsetunto on liian heikko ollakseen vahva siellä missä on immeisiä.

Niin, se siitä lupauksesta ettei tässä blogissa enää ikinä nähtäisi kännykkälaatuisia kuvia, mutta luonnollisestikaan en raahaa kameraa koulussa ja, no, kännykkä.
Näytin kuulemma mehiläis-kuninkaalta. Ja Elina, jos ikinä tänne sattuisitkaan eksymään, maailman ihanimmat yhdistys-ympyrä-voikukka -kulmakarvat sinulla. Se oli kaunista. Olin ihan hunajaista sulaa vahaa.

Musiikki on sielun ruokaa, anna mulle ruokarauha

Mä jotenkin vain diggailen suuresti kirjotella tänne. Vaikka eihän tässä syvemmän ajattelun tuloksena ole mitään järkeä. Mutta ei se haittaa. Tekeehän kaikki muutkin kaikkea järjetöntä. Niin.

Mä ajoin taas iskälle. Tällä kertaa halusin päästä taas loistamaan hehkeydelläni nurmikkoa ajaessani. Iskä oli niin iloinen mun innokkuudesta nurmikon leikkuun suhteen, että se oli ostamassa mulle rullaluistimia. En tiedä ostiko, mutta jos osti, niin sitten on aika jännäkakka asia. Meikä pääsisi ainakin monipuolistamaan liikkumistani. Ainainen juoksu ja kävely voi alkaa kyllästyttämään. Ellei kyllästytä jo. Siis ei juoksu, vaan kävely. Koska samat tympeät maisemat.

Sain myös eilen illalla mahtavan idean uudesta ulkoasusta. Innoissani väkersin sitä ensimmäisen tunnin ajan ja vähemmän innoissani yritin saada sitä nätisti blogiin seuraavan tunnin ajan. PNG-kuva ei ollutkaan kaveri ja se idea meni sitten siinä. Ja kun niin muutosvastainen olen, en halua tätä blogin mallia muutta, koska tykkään juuri tästä. Muuten se onnistuisikin.

Saa olla sitten ilman mitään, lol.

Vielä pari kuvaa, koska kuvailin tänäänkin ja voikukkakakathan ovat niiin kauniita. Ennen kuin julmasti ajoin niiden päältä.

Huonois jutuis loistan poissaolollani

Perjantai oli aika kirottu päivä. Olin tosi katkerana koko koulupäivän. Ihan kuin joku pahuuden ylijumala. Joo mutta ei ihan. Kotona olin ihan sekaisin, päämäärä oli täysin hukassa ja ahdistavat mielikuvat tuntuivat tulleen jäädäkseen. Lopputuloksena ajoin iskälle ja juoksin seitsemän kilsan juoksulenkin pienen sisäisen rageemisen jälkeen.

Ja uskomukseni endorfiineihin vahvistui. En ole ikinä ajatellut juoksulenkin voivan olla niin mahtava. Tuntui kuin koko keho olisi ollut jotain kevyttä massaa ja siivet olisivat tulleet ilman Red Bullia. Menin ihan taivaissa ja tuntui, että olisi voinut juosta vaikka jonkun maratonin.

Hui, en malta odottaa, että pääsen taas huomenna juoksemaan.

Ilta meni taas jossain syväjäässä. Tuntui että olisin ollut osa omia harmaita mielikuviani.

Mahtava fiilis on kuitenkin herätä panikoiden kahdeksalta siinä luulossa, että kello olisi jo jotain yksitoista. Ja sitten, pelkkä hämäys.

Mä otin myös eilen paljon kuvia, koska otin 70-200 millisen Sigma-vaarin mukaan ulkoiluttaakseni sitäkin.

Ja tänään sain sitten teennäistä iloisuutta oppiessani käyttämään Photoshoppia taas vähäsen enemmän.(:
Ja vielä joskus musta tulee jonkin sortin koodaus-ninja.

Tuuli kääntyy tänne suoraan Siperiast

Heei. Mun päivä on mennyt ihan okei. Nukuin ysiin asti ja se oli aika lailla myöhään. Ainakin mun mittapuussa. Vettä on satanut enemmän kuin laki sallii ja hurttien kanssa kävin lenkillä, kun ei ollut muutakaan tekemistä. Mikä mahtava fiilis.

Joo, ei pitäisi puhua mistään mahtavista fiiliksistä, kun kerran pilasin nekin jo ajat sitten. Tein lettuja. Koska edelleen: ei ollut muutakaan tekemistä. Joo ja mä söin niitä ja ne oli ihan hirveitä. Ei sitä itseinhon määrää voi edes sanoin kuvailla. Mä en taaskaan voi ymmärtää miksi pitää olla yksinkertaisesti niin tyhmä, että tietoisesti pilaa oman hyvän fiiliksen. Raivostutan itseäni.

Täältä pohjamudista mua nostaa edes vähäsen tieto Elokuun levyn putkahtamisesta ihmisten ulottuville huomenna. Jeii, mikä mahtava tekosyy olla edes vähäsen iloinen.

Huomenna kuitenkin vielä kouluun ja sitten enää viikko koko tympeyttä jäljellä.

Ja sitten vapaus. Ei ole enää mitenkään rajoittunut tekemään asioita mitä on halunnut tehdä. Niin ettei tarvitse enää ajatella, kun menee kouluun, että mitähän ne nyt ajattelee. Tai sanoo. Ei sillä ole mitään väliä, kun ikinä en sinne enää palaa.

Oltiin kauniita, kylvettiin auringos

Ölörölö, Elokuun levy sais jo ilmestyä, koska oon jo kuluttanut sen vähäisetkin biisit ihan loppuun. ;__; Mutta ei siinä mitään, kyllä mä silti jaksan niitä vielä kuunnella.
Noi kuvat on eiliseltä. Ei sitä ihan heti uskoisi, kun katsoo nyt säätä tuolla ulkona. Vettä sataa. Ihan liian paljon liikaa. Eilinen tuntuu muutenkin niin kaukaiselta. Ihan kuin se olis vain pieni ja mitätön osa menneisyyttä. Mä vein iskälle sen unisiepparin, minkä tein sille synttärilahjaksi. Mutta eilinen oli oikeesti hyvä päivä.
Mua jaksaa edelleenkin huvittaa näky ihmisestä ajamassa nurmikkoa juoksuvaatteet päällä, liian isot ikivanhat lenkkarit jalassa ja lenkkareitakin vanhemmat kauniin oranssit kuulosuojaimet päässä. Joo, se olin minä. Kuulosuojaimet antoi tosi ihanan teletappi-efektin.
Ja noi housut on muuten uudet. Rrrakastan niitä.

Huomisen hengailen himassa, koska sluibaan ysien juhlan. Elinakaan ei sinne vaivaudu menemään. Oi, mitä ihanaa mielenosoitusta. Oikeesti mä vihaan mun luokkaa. Ja ihmisiä koulussa. Paitsi tietenkin Elinaa. Ja paria muuta. Ilmotin äitille jo syksyllä, kun koulu alkoi, että sinne en ole menossa. Piste.
Saanpahan nukkua. Ja nauttia tekemättömyydestä ja yksinolosta.

Sanottuu en saa sanaakaan

Heei, turhuuden kirjoittaminen, mitä mahtavaa lauantai-illan viettoa. No jaa. Ei mun fiilikset ole oikein pysynyt pilvissä sen vikan kokeen jälkeen. Suoraan sanottuna fiilis on ollut aika kakka. Mikään ei onnistu, en kestä näitä maisemia ja ihmiset, tai oikeastaan kaikki, ahdistaa. Epäsosiaalisuudessani olen vain angstannut yksinäni. Tunnen itseni aikalailla säälittäväksi, lol.

En mä oikeesti tajuu. Että miksi oon tällanen. No enpä ole ennenkään tajunnut, joten ei siinä mitään uutta. Samaa vanhaa, diu dau, kaikki toistuu, päivästä toiseen, viikosta toiseen. No kohta on kesäloma.

Saa angstailla vähän lisää. Joo ei, nauratan taas itseäni. Joo, vois ajatella vähän pasitiivisemmin.

Joo, mut ei pyge. Nolo.
Toi kuvakin aika nolo. Mutta enkös olekin nyt ihan aito Jokereiden kannattaja? Naurakaa pois.

Tuon kuvan idea oli ihan vain siinä, että kello oli jotain tosi paljon, niin että intopiukeena kuvasin kuinka kesä tulee ja Arska se vain jaksaa paistaa myöhäänkin. 

Aloin näköjään kirjoittaa hirmuista stooria itseäni huolestuttavasta asiasta ja selvästikin parempi vaihtoehto on tehdä siitä erikseen oma postaus.

Ulkona on ihan keltainen ilma ja ehkä on parempi lopettaa tämäkin hölötys tähän.

Näin maailma makaa meidän mallillaan

Kuoletin nyt lopulta vihdoin ja viimein peruskoulun viimesen kokeen ja voi tätä onnen määrää, ei tarvitse tehdä enää mitään. Okei, vähän läksyjä, mutta ei se haittaa. Se on oikeesti tappotahti, että kaksi koetta per viikko liian monta viikkoa putkeen, mutta onneks mä en kuollut, vähän vain otin siipeeni.

Lukioon menemisestä on tullut taas vähän enemmän jännäkakan arvoinen asia, mutta onneksi on mouruseni. Vaikka en ikinä annakaan sitä aprillipilaa anteeksi.

Nyt voin alkaa valmistautumaan kesälomaan, kyllä, ja tehdä kaikkea kivaa mitä ikinä keksiikään. Voi ottaa skoban alle ja hurauttaa iskälle milloin vain, käydä kiertelemässä kirppiksiä, alkaa taas juoksemaan ja lihaskuntoilemaan, alkaa nauttimaan viimeisistä odotetuista viikonlopuista, jatkaa kirjan lukemista, nauttia kevätsäästä ja -luonnosta ja ihan mitä vain. Oi, nyt vasta tajusin kuinka oikeasti rakastankaan tätä fiilistä! Riemuidiotismi.

Viikonloppu näyttää sään puolesta vähän surkealta, mutta piristys tulee materialismionnellisuudesta, koska äitin kanssa shoppailemaan, lol, miten vihaankin tota sanaa. No, kaupoille, ostoksille. Ja äiti on myös ihan paras, koska se oli ostanut mulle parit korvikset, jotka ovat täyttä rakkautta. <3
En malta odottaa että Elokuun uusi levy ilmestyy, koska olenhan nyt ihan true Elokuu-fani. Onneksi osasin olla vielä vähän hidas ja vasta eilen löysin tuon Ota omena-biisin youtuben ihmemaailmasta ja nyt kaikki on aika hilpeetä.

Pois noista ahdistuksen pauloista, arvostelijoiden käsiraudoista

Vihaan tunnetta, kun millään ei oo mitään väliä. Vaikka oikeesti pitäis ollakin. Ei vaan jaksa välittää. Ja oman ajattelutavan tuloksena on entistä ahdistavampi fiilis. Haluaisin kysymykseen vastauksen ja jonkun joka vois oikeesti ymmärtää. Ja itse haluaisin ymmärtää ihmisiä. Sanoa jotain, tai jos ei sanoa, niin tehdä jotain muuta, halata. Niin että kaikki on hyvin. Mitä mä voin tehdä, mä olen tässä näin.

Ei kenenkään tarvitsisi olla yksin.

Liian usein tuntuu, ettei kelpaa sellaisena kuin on. Turhauttava fiilis. Vihaan kauneusihanteita. Mä en jaksais enää päivääkään koulua. En niitä kahta jäljellä olevaa koetta maanantaina ja keskiviikkona. Vihaan niitä ihmisiä. Kolme vaivaista viikkoa koko surkua jäljellä. Tärkeän ihmisen kanssa tiet eroavat.

Kaikki tuntuu niin lopulliselta ja välinpitämättömältä.

Tää viikonloppu on pelkkää yleistä tyytymättömyyttä.

Ja lehtivihree hivelee silmää

Aina kun kuoletan yhden kokeen lisää, tulee päivästä täydellinen. Hämmennys. Eilen taas näin. Tehtiin lihapullasalaattia, koska tonnikala ei halunnut olla toverimme. No ei, laskupää ei vain ollut toverimme. Ja oli kuuma. Ihan niin kuin nytkin. Okei, eilen kärvistelin vielä villasukat jalassa, mutta karu totuus on, että niistäkin piti nyt luopua. Sen piti olla se juhannus.

Rullailtua tuli myös kera uuden putken. Se on hyvä. Ihan tosi hyvä. Kyllä sitä kehutaankin. Maailma näyttää avarammalta puolen vuoden kuvilemisen jälkeen 50 millisen kanssa.

Musta tuntuu nyt, että loma olis alkanut. Sen takia tämä huoleton ja rento fiilis. En jaksais yhtäkään koetta, mutta pakko jaksaa, uskoo ja yrittää. On muuten Pikku G:n Suoralähetys-albumin introsta, lol.
Ja haluun skeittikengät ja synkän havumetsän väriset farkut.
Onneks mulla on parhaimmat veljet, jotka vie mut festareille(vaikka oonkin jännäkakka housuissa jo nyt) ja toi mulle skeden mukanaan lainaan.
Huomenna perjantai, oi ihanuutta.

Sentään katsellaan samaa kuuta

Eilen oli kiva päivä. Vaikka oli maanantai. Kirottu maanantai ja mä pidin siitä päivästä. Kuoletin taas yhden kokeen lisää ja käytiin Lindan kanssa ostamassa jätskit ja rullailtiin pitkin kylää. Ja oli lämmin. Ihan oikeasti lämmin. Tuuliki oli lämmin. Joo, mutta vesi oli kylmää ja kaaduin tosi ikävästi. Ihmiset ovat myös tylsiä, kun eivät halua opettaa meitä skeittaamaan.

Torstaina mä saan ihan oman laudan, koska veljen vanha skede. Muistan kun olin ihan vaahtosammutin ja istuskelin sen laudan päällä rullaillen edestakaisin pihakivetyksellä. Siitä on yli kymmenen vuotta ja mä muistan sen. Aika hassua.

Huomenna materialismionnellisuutta, koska Samyang 8/3.5 pääsee uuteen kotiin. Vihdoin fisu mitä on tullut odotettua liian kauan.

Toivon että nää onnellisia päiviä tuottavat ilmat jatkuisi, mutta pahalta näyttää torstai ja perjantai. Se on joku syklonin eturintama, mikä pitää muistaa vähän tarkemmin huomisessa kokeessa.

ei oo mitään mihin soittaa

Annoin itselleni palkinnoksi luvan tulla koneelle, kun luin mukamas niin ahkerasti ruotsia. Ovelaa. Mä olen tänään lusmuillut sisällä niin paljon, että päätä särkee. Ja syönyt mikrobrownieta, joka oli hirveän pahaa. Ja vältellyt ruotsin lukemista, lol.

Eilen oli kiva päivä mökillä ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Piski hyppäs lampeen. Ja perjantaikin oli kiva päivä. Kuoletin liian helpon kemian kokeen. Ja ostettiin Lindan kanssa pitkästä aikaa hunajameloni, koska vesimelonit on pettänyt meidät jo liian monta kertaa. Jätskit ostettiin myös. Idioottimaisesta päähänpistosta ajettiin vielä illalla cittariin ja ostettiin skeittilauta. Harjoteltiin koulun pihalla ja mä luovutin. Haluisin lonkun.

Huomenna on taas hitsin kirottu maanantai, vihaan vihaan vihaan. Liikassa jotain jalkapalloa, äly hoi! Ja ruotsin koe, vihaan sitäkin. Joo, ja vihaan tätä ulkoasua taas. 

Nauran, kun yhtäkkiä mikään ei olekaan hyvä.

Elokuun biisi siksi, että olen hidas ja tulen taas jäljessä. Okei, innostuin vasta tällä viikolla, kun otin asioista vähäsen selvää ja tajusin Nopsajalan olevan porukassa mukana. Letkeää musiikkia.

Turhaa tämä kaikki

<a href="http://www.bloglovin.com/blog/7407013/?claim=j4r5byrspma">Seuraa blogiani Bloglovinin avulla</a>

Hei ihmiset. Tämä on nyt maailman turhin "postaus", koska yritän nyt väkisin saada tätä blogia blogloviniin ja se on selvästikin tehty maailman vaikeimmaksi asiaksi tehdä.

No, en nyt mussuta, vaan toimin. Google reader katoaa! -paniikki/pettymys vyöryy blogien ylitse kuin pahempikin hyökyaalto. Nyt se katastrofi rantautui tännekin. Ei näin. Kurjaa.