Vuosi toisensa jälkeen saan kokea sen saman paskan. Saman riittämättömyyden, saman huonommuuden. Ihan kuin se muu elämä olisi oikeasti jotain väliaikaista näytöstä. Sellaista, että joku vain päättää laittaa naamion kasvojeni eteen ja sitten olen maailman onnellisin ja aikuinen ja osaava ja aikaansaava. Mutta oikeasti kaikki on vain huijausta. Ja pahinta on, että minä menen siihen halpaan.
Päivän kohokohta on aamukahvi. Kun on hetken aikaa se tunne, että kaikki on hyvin, elämällä merkitys jne jne. Sekin on vain semmoinen väliaikainen pikku huijaus.
Surullisinta on ehkä se, että keväältä odotin eniten opiskelijabileitä ja tupareita. Ja yhtäkkiä kaikki on peruttu ja elämä on tyhjää. Ja tyhjyys vain jatkuu läpi kesän, kun hyvällä menestyksellä suoritetut oppinot ovat vähän niin kuin yhtä tyhjän kanssa. Kun ei osaa olla edes helvetinmoinen perseennuolija, niin joutuu siihen pisteeseen, ettei oma työpanos kelpaa minnekään. Elämä on niin epäreilua.
Viikonpäivät menettävät merkityksensä ja pelottaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
olet ihana