En osaa päättää, miten päin nukkuisin mun sängyssä, joten välillä nukun pää toisessa päässä ja välillä sitten toisessa.
Vihaan pikkulapsia aivan liian paljon liikaa. En ole kuitenkaan antanut sen pilata elämistäni ja olemistani ja kaikki on niin hirveän outoa.
Joka kerta kun kävelen koirien kanssa tuhannen miljoonannen kerran niitä samoja reittejä, mietin vain, kuinka ihmeellistä kaikki on ja miten paljon nautinkaan tästä kaikesta ja kuinka hirveästi rakastankaan kaikkea.
En mä edes tiedä, mitä on tapahtunut, mutta silti kaikki on niin hurjan paljon eri tavalla kuin vuosi sitten ja maailma näyttää ihan erilaiselta ja eläminen tuntuu ihan erilaiselta.
Se on tosi ihmeellistä ja jännittävää ja rakastan sitä.
Tein eilen kasvispizzaa ja se oli himo hyvää ja tuntuu itsekkäältä kehua ja ylistää omaa itse tehtyä ruokaansa, mutta nyt vain ajattelin että ihan sama.
Maistoin myös mantelimaitoa ja sekin oli hyvää, siinä on ihan saman verran kaloreita kuin kevytmaitojuomassa, ja sitten maistoin lattea toisen ja kolmannen kerran ja nyt sekin maistui hyvältä.
En mä tiedä, mitä mä selitän ja miksi. Jos ette tiedä, mitä lukisitte seuraavaksi, lukekaa Sofi Oksasen Stalinin lehmät. Se on hyvä.
Enkä tiedä olenko ikinä erikseen täällä maininnut mutta mulla on ihmiset instagram, jos nyt ketään ikinä kiinnostaa seurata ja nähdä kuviani siellä. maiudiu on tyhmä nimimerkkini.
Tässä kaksi kuvaa, kun huoneeseeni paistoi ilta-aurinko silloin kesäloman alussa ja koira nukkui nojaten jalkaani.
Niin, ja ei se tarkoita kuitenkaan, että elämäni on nyt jokapäiväistä ruusuilla tanssimista joka hetki.Mutta paljon vähemmän kuitenkin kaikkea pahaa.
(:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
olet ihana