keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Tässä on liikaa

Tänään, kun yhteiskuntaopin tunti alkoi, oli kulunut tasan 97 vuotta ensimmäisen maailmansodan loppumisesta, ja mun mielestä se oli hirvittävän jännittävä fakta.

Mä olen juonut muutaman päivän aikana aivan hirveästi glögiä. Varmaan kyllästyn siihen ennen joulukuuta. Äiti osti eilen pipareita.

Mulla on kissakuume. Pikkukoira ei ikinä tottuisi pikkukissaan. (Pikkukoira on rakas ystävä, se tulee kulkemaan mun mukana.) Pian pääsen varmaan katsomaan kissanpentua.

Mä olen tavattoman kyllästynyt mun hiusväriin mutta en jaksa miettiä asiaa.

Sain Intiasta tuliaisiksi maailman söpöimmän Ganesha-patsaan. Se on oikeasti i h a n a.

(Mulla on matkakuumekin.)

Tuntuu, että talvipäivänseisaukseen on vielä ikuisuus, ja silti ollaan jo liian syvällä tässä pimeydessä. (Ei tän pimeämmäksi voi enää mennä?!)

Sunnuntaina kirjoitin näin:

"Jos olisin tarpeeksi rohkea, fiksu ja määrätietoinen, lopettaisin lukion kesken ja tekisin jotain, mitä mun kuuluisi tehdä.

Eilen mietin, kuinka kiva olisi seuraavassa elämässä syntyä kilpikonnaksi koralliriutalle."

Mä en malta odottaa itsenäisyyspäivää ja sitä, että pääsen ensimmäistä kertaa näkemään Tuntemattoman sotilaan elokuvana. (Mulla on myös sellainen olo, että Tuntematon sotilas -kirja on yksi niistä kirjoista, joka täytyy omistaa.)

Tuntuu kauhean mitäänsanomattomalta.
2015-11-11 04.09.04 1 2015-11-11 07.19.45 1
2015-11-07 03.28.59 1

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

olet ihana