Sunnuntait vangitsee ihmisen niin tiukasti, että tekisi mieli raivota sille.
Sunnuntai on se päivä, kun kiivetään läpi harmauden näkemään maailma ja rakastetaan sitä ja annetaan anteeksi sen ankeus. (Pian on taas kevät ja pakahdutaan siitä kaikesta keväästä ja kaikesta.)
En tiedä, mistä lopulta saan sen kaiken energian. Parempi onnellisena kuin onnettomana. Hah.
Mutta siis oikeasti.
Syöminen on vallannut alaa mun pienessä vaikeassa mielessäni ja sanoin siitä ääneen. Mulla on mokkapaloja ja soijajugurttia ja avokadoja ja banaaneja ja omenoita ja ruisleipää ja suklaata.
Siis kun sunnuntait on inhottavia. Ne lyö tulevan viikon ja arjen päin kasvoja, ja mietin, että joko taas, ja lasken viikkoja seuraavaan lomaan. (Oikeasti arkikin on hyvä mutta kuitenkin, arki rajoittaa.)
Arvostan ihmisiä. Pyörittiin ehkä vähän ympyrää.
Itkin Schindlerin listan lopputekstien ajan pojan olkapäätä vasten. (Hävetti.)
Juoksulenkillä uuvutti ja keho painoi enkä saanut tarpeeksi happea. Tuntui ihan mukavalta.
Voisipa muuttaa vaikka Ranskaan ja oppia ranskan kielen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
olet ihana