Näin viime yönä tähtitaivaan ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen. Päästin koirat pihalle ja ihmettelin taivasta. En mä edes muistanut miltä tähtitaivas näyttää. Ja nyt mulla on siitä ihan omia kuvia. Hiukan vain laaduttomia sellaisia.
Ahdistaa tämä yksinoleminen kotona. Porukat on lomalla ja normaalisti mä nauttisin tästä, mutta nyt vain tuskailen. Vihaan sitä tunnetta kun olen tullut koulusta kotiin ja alan tekemään läksyjä odottaen äitiä kotiin. Ja sitten kukaan ei tulekaan ja on ihan yksin. On vain omat ajatukset mitkä saa taas julman ylivallan. Ja koirat, ne on levottomia, kun lauma ei ole koossa.
Ja ahdistaa koulu. Mun elämäni ensimmäinen koeviikko lähestyy enkä tiedä yhtään mitä odottaa. Teen kirottua portfoliota, jota en osaa oikeasti edes tehdä. Pelkään koko ajan että pitkä matikka osoittautuukin liian vaikeaksi mulle. Päivämäärät on kuin jotain hirviöitä. Joka ikinen englannin tunti on pelkkää ahdistumista ja pelkoa. Ei ketään voi pakottaa puhumaan. En ole osannut luoda yhtäkään uutta kaverisuhdetta. Liikaa ihmisiä joka puolella. Nälkiinnyn siellä joka päivä. Mutta rakastan sitä hetkeä, kun koulu loppuu ja pääsee kotiin. ^^
Vuorokaudesta vain loppuu tunnit kesken. Edes viikonloput ei riitä mihinkään, kun aika vain menee pois.
Ja aamulla kaikki oli sitten pelkkää epäselvyyttä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
olet ihana