torstai 9. lokakuuta 2014

"Olisi kauheata jos maapallo särkyisi. Se on niin kaunis." – Nuuskamuikkunen

Tänään elämä on hymyillyt ja kaikki on tuntunut mahdolliselta ja vahvasti olen sitä mieltä, että selviän ihan hyvin juuri tässä näin tässä hetkessä ja tulevaisuudessakin.

Söin kaksi riviä suklaata ihan vain, koska voin ja ajattelin palkita itseni mahtavasti sujuneesta koeviikosta (Ilostutti suunnattoman paljon, kun sainkin kahdesta matikan kurssista ja bilsa2:sta 9!! Jee.).

Tuntuu, että aurinko paistaa, vaikkei se paistakaan. Joka puolella on kuitenkin niin oranssia ja keltaista. Onko oikeasti sitten vain pelkkää harmaata, kun lehdet on tippunut puista??
En malta odottaa lunta. Joulu tuntuu miljoona kertaa kaukaisemmalta kuin vanhojen tanssit, outoa.

Mutta siis, oikeasti: hiplaan aivan liikaa hiuksiani varsinkin koulussa, muumimukit ovat ehdottomasti liian pieniä mutta mikään muukaan muki ei kuitenkaan kelpaa ja pelottava bussikuski vastasi minulle tänään ystävälliseen sävyyn huomenta, hämmästyin.
2014-10-09 03.58.08 1

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

olet ihana