maanantai 16. helmikuuta 2015

"tourne-toi vers le soleil l'ombre sera derrière toi"

Voi kuinka elämä ja päivät taas kiitääkin. Aurinko tuo onnen esiin jostain piilostaan. On ihan hassua, kuinka aina keväisin(ja syksyisin) aurinko paistaa niin matalalla, että se valaisee keittiön. Sitten kun tulee kesä, keittiön ikkunat jäävät aina varjoon. Ajotunnilla oli kuitenkin ehkä vähän vaikeaa ilman aurinkolaseja. Mutta nyt osaan peruuttaa parkkiruutuun. Ajo-opettaja on hirmuisen kiva. Näin viime yönä sellaista unta, että olin muuttanut Helsinkiin ja se opettaja teki siellä asunnossa remonttia. Ja katselin ikkunasta raitiovaunuja ja ihmettelin, miten oikein olinkaan Helsinkiin päätynyt.

Vähän on ehkä pelonsekaisia tunteita, koska yksi vuosi menee oikeasti hurjan nopeasti. Vasta hetki sitten olin ensimmäistä kertaa näöntarkastuksessa ja sain silmälasit. Tänään siitä on jo lähes kaksi vuotta ja kävin siellä uudestaan saaden varmuuden näön huonontumisesta. Saanpahan uudet kivemmat silmälasit. Ja sitten näen taas paremmin taululle. Ja näen vieläkin paremmin ajaa.

Tänään käytiin äitin kanssa hiihtämässä ja se oli hurjan kivaa. Aurinko paistoi tosi matalalta ja oli menossa puiden taakse piiloon mutta se teki kuitenkin kaikesta niin kovin kaunista. Olin ihan unohtanut, miltä tuntuu, kun alamäissä viima tulee vaatteiden läpi melkein iholle.

Ahdistun ehkä vähäsen tästä liian aikaisin tulevasta pimeydestä ja sen takia tahdon vain aikaisin nukkumaan, jotta aamu ja valo tulisi nopeammin luokse. Unessa kun aika kiitää vieläkin vauhdikkaammin. Kohta kevät on oikeasti täällä. 39 päivää synttäreihin, ihan älytöntä. Tuleva saa hymyn huulille niin kuin moni muukin asia.

Fazerin uusi suklaa on ihan älyttömän hyvää, jos ette vielä tienneet!!
2015-02-16 08.30.03 1

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

olet ihana