En ihan tiedä, kuinka kuvailla näitä kahta viimeistä päivää. Sen tiedän, että wanhojen tanssit jää muistoihin ehkä yhtenä elämäni hienoimmista kokemuksista. Kun ottaa huomioon, kuinka silloin joskus vihasinkaan niitä ihmisiä ja kuinka vihasinkaan itseäni ja kuinka kuvittelin aina ja vain, etten mitenkään kykenisi mihinkään tällaiseen oman rajoittuneisuuden takia ja etten ikinä ansaitsisi mitään tällaista.
Ja sitten astelenkin yli viisisataapäisen yleisön eteen sydän hakaten ja hymyillen ihan vain pelkästä jännityksestä.
Ihan niin kuin opettajakin sanoi, että koko esitys on pelkkää näyttelemistä. Oli ihanaa näytellä siellä prinsessaa, oli ihanaa esiintyä, oli ihanaa tanssia.
Oli ihanaa, kuinka niistä vihaamistani ihmisistä tuli pukuhuoneessa ihmisiä, joiden kanssa iloita, hymyillä ja jännittää yhdessä.
Kaikki oli niin nätteinä ja elämä tuntui hienolta.
Se oli niin mahtavaa, että mekon ottaminen pois päältä tuntui eilen hirvittävän haikealta. Kaikki oli ohi niin hurjan nopeasti.
Odotin tätä niin kauan ja niin kovin, että olo on ollut tänään vähän tyhjä ja surullinen, väsynytkin. Mutta kyllä se vielä tästä, hih, ihastuttavat muistot hymyilyttävät aina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
olet ihana