Tänään paistaa aurinko.

Tunnen itseni niin pieneksi ja kyvyttömäksi ja lapselliseksi muihin ikäisiini tai vuotta vanhempiin verrattuna. Naurattaa se.

Tänään on hyvä päivä. Aamulla tuntui auringossa uudelta ja vapaalta eilisen epätoivon suhteen. (Eilinen oli ihana. Eilen laittauduin nätiksi ja eilen rakkaat ihmiset, mutta eilen kurja sää tuntui melkein velvoittavan hukkumaan siihen pimeyteen.)

En osaa ajatella. Tai vaikka osaisinkin, en osaa pukea ajatuksia sanoiksi ja saan kärsiä siitä. Kykyni tuntea empatiaa tiettyjä (kuvitella, vain tiettyjä) ihmisiä kohtaan on täysin mitätön. Tunnen vain raivoa ja inhoa ja mietin, että onpa sairasta, toivottavasti en pilaa mitään.

Pimeässä juokseminen on ihanaa, yksi iltapäivä vihasin auringonvaloa ja yritin unohtua. Mä olen syönyt kahtena aamuna aamupalaksi pannukakkuja. Perjantaina maalasin ja mut pelastettiin ja nauroin.

Kirjamessuilla olin ostamatta yhtäkään kirjaa (se hävettää ja harmittaa), ostin vain metrilakua ja pullaa ja kuuntelin lemppari kirjailijaani ja Sauli Niinistöä ja Sirpa Kähköstä ja pidin kädessäni liian monta hyvää kirjaa. Elämä jatkuu.

Tahdon tehdä mokkapaloja ja katsoa kaksi elokuvaa. Alinopeutta ajavat ihmiset saavat mut raivon partaalle. Pakastimessa on jätskiä.

Oikeasti, mä en ihan ymmärrä itseäni. Mulla on niin suloista koiraa, että voisin vain halata ja rutistaa niitä sydämeni kyllyydestä mutta pelkään, että ne menee rikki.