Mökkihöperö on puhunut

Ömöm, en ole ikinä tehnyt niin, että kirjoitan blogitekstin ja sitten pyyhin sen pois. Paitsi äsken, ja hämmensin itseäni. Tää ei ole kyllä oikeastaan yhtään kivaa. ;__; Yhtäkkiä multa ei muodostu mitään järkevää tekstiä. Mä mietin liikaa, että ketkä tätä voi oikeesti lukea. Joo, ihan kuka vaan ja se tuntuu rajoittavan mua ihan liian paljon.

Näin lyhyesti:

Tuntuu että olisin vankina omassa kodissa. Vihaan tätä mestaa ja ihmisiä täällä.

Pelkään fiilistä, kun illalla tajuaa ettei huomisessakaan ole mitään järkeä. Ja aamulla ei olisi syytä nousta sängystä ylös.

Kesä saa mut liian masentuneeksi ja kaipaan syksyä. Ihmiset vetäytyvät takaisin omiin koloihinsa ja ulkona saa liikkua taas vapaasti.

Jotenkin nurjasti ajateltuna rakastan tätä ajan määrää. Ja lukemista.

Mulla ei ole mitään mitä mä odottaisin ja se jos mikä on ankeaa.

Raivostutan itseäni tällä angstisuudella enkä oikeesti tiedä mitä mun pitäisi tehdä.

Kuvissa voi nähdä idioottimaisen päähänpiston tehdä epäonnistunut, kalanhajuinen Brita-kakku, mukaisia yrttejä ja kukkasen mikä oli tänään jo kuollut.