maanantai 15. heinäkuuta 2013

Pori. Töks.

Heoo, olen nyt noussut sieltä laiskuuden, itsesäälin ja yleisen angstin syvästä kuopasta maanpinnalle toivottavasti koko loppukesän ajaksi. Olen ollut hirveän saamaton ja ajatellut, että yhtään millään ei ole yhtään mitään väliä eikä merkitystä. Kaikki on vain masentanut.
Ja nyt olen vihdoin täällä, pois säälittävästä surkeudesta. Ja kaikki sen ansiosta, että säännöllistin ruoka-aikani kera mietintöjen, mitä suuhuni tungen ja kannattaisiko välillä muistaa jopa sinne jotain tunkea. Ihan oikeesti, välillä olen ollut niin hajamielinen, että olen unohtanut syödä ja toisaalta olen välillä syönyt koko ajan. Niin, olen myös muistanut alkaa liikkua säännöllisesti, koska totuushan on, että menen totally huonoon kuntoon fyysisesti ja ennen kaikkea henkisesti, kun en liiku enkä rasita itseäni. En ymmärrä miksi en ikinä sitäkään opi. -.- Mainittakoon että eilisen juoksulenkin matkaksi tuli 8km ja hui, se oli mun ennätys ja olen vieläkin siitä iloinen!

Ja tämän postauksen idea oli vähän niin kuin se huikea matka Poriin, mikä toteutettiin mourun kanssa jo... apua, kolme viikkoa sitten. Mmm, se oli mielenkiintoista ajaa kahdeksan tuntia mopolla sinne, mutta vähemmän mielenkiintoista ajaa sieltä takaisin kotiin. Okei, se oli täyttä tuskaa ajaa sieltä takaisin kotiin. Ja vielä kun saimme edellisenä iltana mahtavan idean ottaa skede ja lonkku mukaan. Ne ei helpottanut matkantekoa mitenkään...
Paikan päällä oli kuitenkin mukaisaa. Porukat sponssasivat meille pikkusen mökin leirintäalueelta, koska eivät halunneet meidän kastuvan teltassa. (vaikka sitä vettä ei lopulta satanut ollenkaan...) Nettiyhteys oli täyttä kakkaa eikä se ollut mitenkään mukava juttu. Keski-ikäiset paljaspintaiset karavaanarit olivat myös aika ei mielekäs asia.
Syötiin kuitenkin seuraavan parin vuoden epäterveellisyydet, juotiin vuorokaudessa monta litraa zeroa, nörättiin, käytiin Yyterissä, rullailtiin pitkin hiljaisia teitä, heitettiin Harri liikkuvan skopan kyydistä (koska meikä oli laittanut sen hiukan tiukasti kiinni), paettiin hyttysiä, valvottiin myöhään, kauhisteltiin vessoja sekä yleisiä suihkutiloja, niin ja oltiin likaisia, vietettiin rauhallisia hetkiä rantakalliolla ja jubailtiin hassuja.
Ens kerralla auto pliiis.
IMG_7876m
IMG_7880m
IMG_7905m
IMG_7922hmm
IMG_7925m
IMG_7939m
IMG_7949m
IMG_7952m
Kiiltomato-monsteri

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

olet ihana