Mä tunnen itseni hirveän välinpitämättömäksi immeiseksi, kun en ole kirjoittanut pitkään aikaan tänne mitään. Ja nytkin kirjoitan kera muutaman säälittävän kuvan...
Mä olen mukamas onnellinen, kun uusi jakso alkoi ja sain mun elämän takaisin. Dafuq? Joo o, mä sain hirveän ahdistuksen viikonlopuksi, kun perjantainakaan ei ollut koulua. Mä vaan käsitin kuinka tyhjää mun elämä on, kun ei ole läksyjä tai mitään muuta kolujutuja kotona tehtävänä. Enkä tiedä onko se hyvä vai huono juttu. Varmaan sekoaisin, jos mulla olisi muutakin elämää eikä aikaa koululle.
Mutta sitä en käsitä, että minkä takia kaikki samaan aikaan tuntuu niin pahalta. Koulussa oleminen, se istuminen ja odottaminen on pelkkää tuskaa. Välillä vain haluaisin itkeä verta ja huutaa tälle maailmalle julmia asioita. Illalla on hirveää mennä nukkumaan, kun tietää että aamulla kello soi niin aikasin, että tuntuu kuin veitsi iskettäisiin kurkkuun tai muuta kivuliasta. Se on pelottavaa huomata miten päivät vain toistuu samanlaisina. Mä olen nähnyt tällä viikolla joka päivä saman mummelin rollaattorin kanssa kauppakassi mukanaan, melkein samassa paikassa. Meinasin purskahtaa itkuun, kun näin sen vielä tänäänkin.
Tämä yleinen pessimistisyys ja negatiivisuus tekee elämästä kauhean hankalaa.
Olen vain pieni angstinen lapsi, joka kiukuttelee maailmalle 24/7.
Ruoka on parhaus, samoin juokseminen syksyisin, mouru on ihanin, kokeisiin lukeminen onnistuu aina, miu mau tulen vielä sun uniis ja heräämien aamuaurinkoon.♥
Flickr petti mut. O.O
Nyt alan valmistautumaan henkisesti tuskaiseen herätykseen aamulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
olet ihana