sunnuntai 20. lokakuuta 2013

"Sortuneet rakenteet nousevat pian takaisin"

IMG_8934m
IMG_9002m
IMG_9003m
Heei, mun syysloma on ohi ja huomenna pitäisi muka raahautua kouluun ja sen takia teen pientä kuolemaa täällä. Tää loma oli ehkäpä ahdistavin ja stressaavin ikinä. Mä olin vaan kotona neljän seinän sisällä, mun päivät oli toistensa kopioita, en saanut mitään aikaseksi, kaikki tuntui kaatuvan päälle. Saatoin aamulla syödä aamupalan ja mennä sen jälkeen takaisin sänkyyn makaamaan ja tuskailemaan. Missään vaiheessa ei tuntunut kunnolla hyvältä.
IMG_9027m
Tai okei, ehkä mä vähän liioittelen. On mulle tapahtunut ihan hirveästi kaikkia pieniä mukavia asioita. Aloitetaan vaikka siitä, että sain mystisesti mun kaikista kokeista 9-. Paitsi äikästä 9. Kävin viime lauantaina Helsingissä ja ostin uff:stä maailman ihanimmat kengät talveksi ja tosi söpön ruutukauluspaidan. ♥ Sanoisinko ettei parempaa tuuria olisi voinut käydä, koska muuten olisin tilannut Dr. Martensit 150 euron hintaan ja nyt sain 16 eurolla ihan sopivat maiharit itelleni. Sunnuntaina tuli extempore lähtö yhdelle kirppikselle, koska en suostunut äidin antaa ostaa mulle uutta talvitakkia. Ja hämmästyksekseni sieltä löytyi ihan superi ihana talvitakki, mitä yksinkertaisesti rakastan. Ja myös ihana löllö-huppari, joka oli ihan uudenveroinen, mutta silti niin halpa. Eli materiaa, materiaa, materiaa. Jota rakastan. Ehkä mä vielä joskus kuvaan ne kunnolla.
IMG_8879m
Harrastin myös syyslomalla aitoa irl sosiaalisuutta, kun vihdoin ja viimein näin Elinaa, mun ihanaa pientä otusta, ja muita immeisiä siinä samalla.Vaikka meillä olikin vain kaksi vaivaista tuntia aikaa, elämä tuntui ihanalta.Juokseminenkin on ollut aika jepa juttu näin syyslomalla. Kävin joka ilta juoksemassa paitsi perjantaina. Oma mieli tykkää paljon enemmän, kun olen lopettanut liikunnan ajattelemisen pelkkänä laihtumisen ja kalorien kuluttamisen keinona. Tai että pyrkisin "parempaan" kroppaan. Vihdoin osaan edes joten kuten nauraa sille, että kiinteä tai laiha keho olisi jotenkin muita parempi. Ei todellakaan. Mä liikun, koska mä vihdoin rakastan sitä ja se on lääkettä mun mielelleni. Ja se on hyväksi mun keholleni. En mä jaksa enää saada pahaa oloa, kun katson peiliin, koska ei me olla sen arvosia. Mun ei tarvitse kokea pahaa oloa itestäni. Vaikka kuitenkin myönnän, että välillä vihaan itteäni enkä voi sietää sitä miltä näytän, mutta se kai kuuluu normaaliin elämään.
IMG_8896m
Värjäsin myös hiukset eikä enää tarvitse sietää sitä julmaa juurikasvua, lol. Ja sain kaikkia koulujuttuja lopulta edistettyä, joten ahdistus sen osalta ei kasvanut ylitsepääsemättömän suureksi. Oikeastaan elämä tuntuu olevan juuri nyt ihan mallillaan. Tän postauksen kirjoittaminen helpotti mun oloa huimasti. Toivon etten ole angstin syvimmässä kuopassa huomisen koulupäivän jälkeen. Ja talvi tulee, kun mopo jää kotiin kouluun ajamisen sijaan. Ja tajusin kuinka oikeasti rakastankaan syksyä enkä malta odottaa talvea. Saa vuorautua vaatekerrosten alle ja ulkona pystyy liikkumaan ihanan vapaasti ja melkein incognito.

Nauttikaa ihmiset elämästä tai edes sen pienistä iloista.♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

olet ihana