tiistai 2. syyskuuta 2014

Nyt jo syyskuu, hui

Ajankulku ei pelota, oikeastaan toivon sen vain liitävän nopeammin. Kauheasti asioita mitä odottaa.

Elämä on oikeasti huisin ihanaa eikä syksy ja koulu ainakaan vielä ole lyönyt minua alas. Hyvä vain.

En oikein tiedä, mitä sanoisin.

Midnight Run Helsinki oli käsittämättömän mahtavaa. Hymyilin ihan hirveästi koko matkan ajan ja oli ihanaa olla yksi niistä tuhansista pinkkipaidoista ja olla vielä maalissa ajalla 59:27. Se oli niin upeaa, etten malta odottaa ensi vuotta.
2014-08-30 07.23.22 1 2014-08-30 11.00.25 1
Keväällä ajattelin juosta Helsinki City Runin.

Viime viikonloppuna sain myös ihanimman vanhojentanssimekon, mitä olisin ikinä voinut toivoakaan. Mieleeni jää varmaan ikuisesti se hetki, kun tämä ihastuttava myyjä tulee se mekko käsissään vain tarkoituksenaan näyttää siinä olevia koristuksia esimerkkinä. Ja sitten halusinkin sovittaa sitä ja rakastuin siihen enkä oikein tiedä, voisinko laittaa siitä jo kuvan tänne.

Kuitenkin. Kaikki on niin ihmeellistä.
Join yksi kylmä aamu teetä ja se lämmitti. Aikaisin herääminen sattuu edelleen, mutta uudessa vanhassa huoneessani saan taas nukuttua.
2014-08-31 01.15.22 1 Olen tehnyt asioita, joita en ikinä uskonut pystyväni tekemään. Oikeastihan minun ei ikinä edes pitänyt tanssia vanhoja. Ihanaa, kun elämä ei ole niin kamalan rajoittunutta. Tulen onnelliseksi, kun osaan tehdä matikan läksyt ja itken jos en osaa.

Itseä miellyttävät vaatteet voi tehdä päivästä paljon paremman. Niin kävi eilen.

Nyt taidan kuitenkin mennä syömään heihei.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

olet ihana