On ollut niin arkista ja päivät toistavat itseään ja illat vain katoavat. Koirien kanssa lenkkeily on ihanaa järven jäällä. Lumi tuo valoa: pimeässäkin näkee jopa eteensä.
Olen ollut vähän nurinkurinen. On suututtanut. Ja sanonut siitä. Ja on suututtanut edelleen. Mulla on outoja periaatteita, ehkä vähän sairaita, mutta ne tuntuvat minulle itselleni eniten oikeudenmukaisimmilta. Ne on sellaisia minun omia sääntöjä, joista ei voi poiketa, muuten maailma romahtaisi (kokonaan). Olen liian hyväuskoinen. Tahdon tai ainakin tahtoisin antaa samalla mitalla takaisin. En oikein osaa ajatella muita. En oikein tiedä, että miten muutenkaan toimia.
Koulu tuntuu oikeasti joltain toiselta maailmalta. Sinne mennään ja tunnetaan koko päivä, ettei sinne kuuluta. Ihmiset ei tunnu ihmisiltä. Ei ne ole samanlaisia ihmisiä, jotka on samaan aikaan kaupassa tai kirjastossa. Ne on pelottavia. Tuntuu kuin minun itseni ja minun koulussa olevan itseni välille olisi ihan minun tahtomatta rakentunut iso, korkea muuri. Enää kaksi viikkoa.
Mä tarvitsen uuden päiväkirjan. Päivissä on ollut ihania asioita. Yksi ilta niitä täytyi kirjoittaa ylös, etten vain unohtaisi niitä. Tänään pelkäsin uneni olevan enneuni ja ajavani ojaan. Ei ollut ja en ajanut. Pian saan viedä iskän lentokentälle ja toivoa, että jos joskus minäkin pääsisin pimeyden ja kylmyyden keskeltä lämpimään.
Kristillinen etiikka ylittää jossain kohdin ymmärrykseni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
olet ihana