No mau. Pelotin itseäni lukemalla edellisen postauksen ja nyt itken verta, kun pelkään kykeneväni ennustamaan tulevaisuutta tai jotain muuta hirveää. Joo miten ihminen voi kokea näinkin suurta itseinhoa. Pieniä mitättömiä asioita ja maailma romahtaa. Todellisuuteen herääminen tai painajaiseen joutuminen. Toivon jälkimmäistä. Mitä ihmiselle tapahtuu, jos se on näin poissa kaikesta?
Mä nään ton tekstin joka ikinen aamu, kun tuun kouluun ja se tekee aina hetkeksi tosi mukavan olon. Mutta mä aina unohdan sen. Nyt kaikki tuntuu ihan hassulta ja voisin vaikka nauraa itselleni.
Anteeksi näinkin säälittävä postaus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
olet ihana