Mä oon umpikujassa tän blogin suhteen. Oon ajatellut tätä joo joka päivä 24 päivän ajan. Mulla on neljä luonnosta.
"Mä vaan itken salaa, kun mä puhun iskän kanssa puhelimessa ja kelaan mikä mussa on oikein vikana.
Mä en ole kirjoittanut nyt taas hetkeen, koska olen aikaansaamaton eli siis kiireinen. Kuvien muokkaus on vähän niin kuin jäänyt.
Mä vain mietin joka ilta ennen nukahtamista mihin päivä katos ja miksi mä olen elämättä tätä elämää. Jos koulu täyttää mun elämän ja on yhtä kuin mun elämä, miksi mä niin kovasti kaipaan sitä ettei mulla olisi mun elämää. Eli viikonloppu. Hiihtoloma. Kesäloma."
"Hei. Mulla on luonnoksia, joissa on ihmeellistä asiaa, mutta en julkase niitä. Eli en ole kuollut. Mulla ei ole kuvia ja vietän kaiken aikani koulukirjojen, tietokoneen tai itseni kanssa. Yhöhh, ei mun tarvii selitellä omaa hiljaiseloani. kai
Sain tänään harmaan lattian ja oon rakastanut tätä vuodenaikaa ja aurinkoa. Mä en oikein tiedä mihin mun kaikki päivät katoaa. Istun koulussa ja tuskailen selässä ja jaloissa olevan kummallisen kivun kanssa. Pelästyin tänään sitä materian määrää mitä me ollaan ostettu ja huh, oon syönyt aivan tajuttomia määriä suklaata kahden päivän aikana."
Mmmitä? Ihan ensimmäinen ongelma on se, että ajattelen liikaa kuka tätä lukee, mitä mun pitää kirjottaa tai kuvata etten olisi jotenkin huono bloggaaja. Hui, kutsuin itteeni bloggaajaksi pelottavaa. Mulla on ajatusmalli: postaus = kuvat + teksti. Mutta kun ei mulla aina ole kuvia, en jaksa muokata niitä tai yksinkertaisesti en viitsi lisätä niitä koko postaukseen, koska se vie julman määrän aikaa. Sitten kun ajattelen tekstiä, oletan ettei ketään kiinnosta. Ja siinä vaiheessa tajuan, että voin kirjoittaa vain ja ainoastaan itteeni varten. Ja siinä vaiheessa mietin kuinka paljon mä olen täällä itestäni jakanut ja ahdistun kuinka kirjoitan ja jaan kuvia täällä ihan omalla naamallani ja tunnen itseni vähän rohkeaksi. En halua että tää kuolee, koska täällä on niin paljon. Mä olen omaksunut sen "normaalin massablogin muotin", joita on joka puolella ja tuskailen oman blogini riittämättömyyttä.
Ja nyt oksensin ajatukset tai toteamukset ulos ja väsyttää liikaa. Ja tajusin etten mä sittenkään ole rohkea, kun olen huijannut kirjoittamalla ihan toiseen blogiin mikä on piilossa kaikelta ja ajattelin kuitenkin kykeneväni kirjoittaa mieluummin tänne. Niin.
Miksi mä yritän selitellä asioita, vaikka mun ei tarvitse?!
Nyt mä taidan mennä ihmettelemään elämää ja ehkä lukemaan. Juttelin tänään koulussa ihmisen kanssa ja se oli jännittävää, mutta sain siitä hyvän olon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
olet ihana