keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Hei tai jotain

Mun elämä on rullaillut vaan eteenpäin ja minä sen mukana. En oikein tiedä mitä kertoisin.

Sain äikän aineistoesseestä 9½ ja oon huiman ylpeä itestäni. Tajusin, etten yläasteella saanut kertaakaan palautetta mistään kirjoituksistani ja nyt puolitoista sivua palautetta opettajalta on jotain aivan uskomatonta. Muuten tänään oli hirveää hirveää olla koulussa. Sitten kun tulin kotiin, olin vain sekaisin ja söin liikaa mämmiä. Mämmi on mun uusi ruokarakkaus ♥

Viime perjantaina katsoin Lostin vihoviimeisen jakson ja sen jälkeen oli vähän tyhjää. Ihan kuin joku olisi vienyt kyvyn ajatella tai että mut olisi jätetty yksin. Seuraavana päivänä täytin sen tyhjyyden kirjastosta lainaamilla kirjoilla. Ja siitä lähtien oon vain lukenut, lukenut ja lukenut. Ihan kuin ei osaisi tehdä mitään kohtuudella. Tai että olisin vain kykeneväinen tekemään yhtä asiaa kerralla. En oikein tiedä onko se hyvä vai huono juttu.

Huomenna mulla on synttärit ja huomenna on vähän niin kuin perjantai, koska perjantaina mulla ei ole koulua. Oon aika onnellinen. Mulla on maailman paras iskä. Ja maailman paras äitikin. Pääsisäisestä voi tulla huikeen kiva. Ja tieto siitä että kesäloma on ihan kohta, saa mut hymyilemään.

Mä olen muutenkin saanut jonkinlaisen järjestyksen elämääni. Oon alkanut(kirjoitin ekaks alakanut ja nauroin sille, koska huomasin sen vasta kun luin tekstiä uudelleen läpi) käydä taas juoksemassa. Maanantaina juoksin huiman pitkän lenkin ja pelkäsin koko ajan, että jaksanko juosta takaisin kotiin. Mä olen puhunut uusille ihmisille ja näin viime viikolla mourun.

Kuulostan liian positiiviselta enkä tykkää siitä. Nyt just kaikki tuntuu vain olevan niin hyvin, vaikka koen ettei mulla olisi oikeutta olla tyytyväinen elämääni. Tuntuu jollakin tavalla väärältä, mutta mä en jaksa välittää just nyt.

Vois mennä ulos, kun siellä on niin nättiä ja kaikki on täynnä valoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

olet ihana