lauantai 16. toukokuuta 2015

"Olet siinä ja mun haparoivat sanat yrittää lauseiksi"

2015-05-15 11.35.37 2
Tässä todiste siitä, kuinka sopivalla asennolla ja hillittömällä muokkauksella saa itselleen näkyvät solisluut ja voi hetken aikaa kuvitella, että itsellekin olisi suotu ruumiinrakenne, joka tuo ihmiskehon kauneimmat luut sievästi esille ja mahdollistaisi tatuoinnin saamisen arvoiselleen paikalle. Mutta tämä kaikki toimii vain kuvissa, ja voi kuinka joka päivä olemmekaan tässä valheellisuuden ytimessä selatessamme kaikkea sitä kuvavirtaa ruuduiltamme.

Solisluuni on oikeasti piilossa(ja mitäpä sillä oikeasti väliä).

Tatuoinnillekin juuri se oikea paikkakin muualla.

Kello tulee puoli kymmenen ja ulkona on valoisaa, voi kesä, odotan kovasti! Juoksin kävelin pitkän lenkin tänään ja vaikka ilma oli kylmä, mieli oli melkein kesässä niissä maisemissa.

Torstaina makasin koko päivän ja itkin ja olin toimeton ja saamaton ja epätoivoinen, ja koko päivän kruunasi Suomen katkera tappio ja otti päähän ja sitten luin iltalukemiseksi Tuntematonta saadakseni ajatukseni muualle ja Mäkilä katkesikin kahtia ja henki ei meinannut kulkea ja nyt mietin, mistä kummasta mua oikein rangaistiin?

Mutta oikeasti: kolme päivää koulussa istumista, reilu viikko tiedon ahmimista ja kuusi päivää sen oksentamista. Ihan kohta pian se loma on täällä niin kuin kaikki muukin on ihan kohta edessä ja voi itku, elämä kiitää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

olet ihana