Enpäs olettanutkaan ensimmäisen kesälomaviikkoni olevan tällainen. On itkettänyt, turhauttanut, väsyttänyt, ahdistanut. Milloin sitä oikein aikuistuu ja oppii elämään kuin normaalit ihmiset eikä vaivu siihen kykenemättömyyteen. Maanantain vielä pelasti äidin lomapäivä ja mouru. Tiistaina makasin, ahdistuin syömisistäni, ajattelin koko päivän lenkille menoa ja olin menemättä lenkille. Keskiviikkona makasin lisää, olin tekemättä yhtään mitään, lähdin juoksemaan, palasin nopeasti takaisin ja olin sängyssä jo ennen kymmentä. Nukkumatti tuli liian myöhään ja lähti keskellä yötä pois. Tänään olen kirjoittanut kirjeen ja makoillut auringossa ja nauttinut olemisesta. Nyt vihastuttaa, kun asioista ei voida puhua. Ollaan hiljaa vain. Itkettää.
Huomenna voisin hiukan ryhdistäytyä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
olet ihana