Tahdoin vain kertoa, että juoksin tiistaina 12 kilometriä ja mieli ja jalat oli jo puolimaratonissa kunnes auton vahaamisesta ja ikkunoiden pesemisestä kipeytynyt selkä päätti krampata enkä pystynyt enää juoksemaan rennosti ja hengittäminenkin oli vaikeaa. Se siitä sitten. Tänään kuitenkin ilmoittauduin Midnight Runiin. Tavoitteiden saavuttaminen on oikeasti huikeaa. Vaikka juoksen tänäkin vuonna siellä yksikseni, en kai edes kaipaa sinne ketään seurakseni. Veli kuulemma lähtee kuitenkin matkaan nopeammassa lähtöryhmässä. Ehkä siellä tuhansien ihmisten joukossa on muitakin tuttuja tai puolituttuja tai tutun tuttuja.
Tänään on vain sellainen päivä, kun oma yksinäisyys iskeytyy tajuntaan ja tekisi mieli kadota maailmasta hetkeksi. Itkettää ja raivostuttaa. En vain yksinkertaisesti osaa luoda uusia ystävä- tai edes kaverisuhteita. Muut katoavat tai muuttuvat. Ja minä vain olen ja ihmettelen, miten tässä näin kävi ja kuinkas minusta tällainen tuli.
No mutta sunhan täytyy toimia ja tehdä se aloite eikä odottaa, että muut ehkä joskus saattavat sen tehdä.
Ja kysyn ja ehdotan ja saan kielteisiä ympäripyöreitä vastauksia ja annan asian olla ja tyynesti hyväksyn kaiken ja jatkan olemistani.
Enpä tiedä, ehkä toiset on vain luotu juuri tällaiseen elämään. Mitäpä sitä ihmissuhteilla. Mitäpä sitä edes rakkaudella, josta Asta Leppä kirjoitti tänään Helsingin Sanomissa. Loistavastihan minulle tällainen elämä käy mutta inhottaa vain, kun se näyttää pahat kyntensä aina harmaina sateisina päivinä ennen yhdessä juhlimisen arvoisia juhlia ja luokkahuoneissa paritehtävissä.
En uskonut, että ikinä ikinä ajattelisin rakastamastani juhlasta näin mutta voisinpa vain nukkua juhannuksen yli.
Oon vähän säälittävä mutta niin kipeästi vain toivon, että ne vähäisetkin ihmiset elämässäni oikeasti puhuisivat.
(Onneksi huomenna on uusi päivä.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
olet ihana