"mutta minähän en pillitä, en ainakaan ennen pimeää."

Kirjoittaminen ei ole aikoihin tökkinyt näin paljon. Tuntuu samalta kuin viime viikonloppuna, kun olo oli sellainen, että olen itse itseni vankina. Kun tahtoo luoda jotakin omaa ja etsii inspiraatiota, huomaakin vain kopioivansa jotain jo valmista. Ja se raivostuttaa. Ei siinä, lopulta istuin puoleen yöhön piirtämässä ja seuraavana päivänä innostuin niin, että huoneeni oli kuin pommin jäljiltä. Ihmismieli on kumma. Siitä se rauhoittui ja tunsin mieletöntä tyytyväisyyttä.

Nyt yritän taas kirjoittaa ja huomaan, kuinka minussa on se vika, että istun ja mietin sanoja ja synonyymejä, pohdin lauseen sanajärjestystä, kuulostelen koko lausetta mielessäni ja lopulta vaihtelen aina uudelleen sanoja ja niiden järjestystä. Ja olen lopputulokseen aina ja joka kerta tyytymätön. Niin.

Kesäloma on mennyt hurjaa vauhtia. Olen ollut laiska. En kaiken suhteen mutta joissakin asioissa. Tällä viikolla olen ajanut paljon. Joinain öinä olen nukkunut huonosti, toisina öinä hyvin. Hämärä tulee jo aikaisemmin. Alkuviikosta (ja jo viikonloppunakin kai) aurinko oli pitkään poissa ja aloin jo ihmetellä ääneen, kuinka kauan se tuon pilvilautan takana viipyy. Olen myös havahtunut siihen, että mietin aika ajoin, mitä ihmettä teen elämälläni. Ja sitten yritän vain keskittyä tähän hetkeen.

Mulla on runokirja ja mummilta lainassa Torey Haydenin Lapsi muiden joukossa, jonka jo luin. Se oli hyvä. En muista milloin viimeksi olisin lukenut kirjan, joka on niin kiinnostava, että sitä vain lukee ja lukee. Ajattelin lainata kirjastosta lisää kyseisen kirjailijan kirjoja. Moni niistä kertoo tämän kirjan tapaan tosielämän henkilöistä ongelmineen.