En oikein tiedä, kuinka kuvata sanoin viittä päivääni Saksassa, kun pelkästään Frankfurtin lentokentälle saapuessamme seisoin siinä matkatavaroineni silmät pyöreinä ihmetyksestä ja innostuksesta kuullessani ympärillä vilistävien ihmisten puhuvan saksaa. Mietin, että olenko ihan oikeasti täällä. Innostus vain kasvoi, kun saatiin auto alle ja suunnattiin ihan oikealle autobaanalle. (Kuvitelmani nelikaistaisesta nopeasta tieväylästä muuttui, kun kolmikaistainen vaihtui vähän väliä kaksikaistaiseksi ja aiheutti tukoksen tai kun tietyöt yllättivät tai kun vastaan tulevalla kaistalla oli sattunut kolari ja saimme seurata vierestä monen kilometrin mittaista autojonoa.) Muuten mentiin kovaa ja ohitettiin samoja autoja aina uudestaan ja uudestaan.
Kuitenkin, oli tuulivoimaloita ja jättimäisiä aurinkokennopeltoja. Nürnberg auton ikkunasta katsottuna. Monta eri makua Milka-suklaata ja limua vanhanaikaisen tuntuisissa kovissa muovipulloissa. Paperille kirjoitin, että vanhat hätäpuhelimet teiden varsilla on aika pelottavii. Sitä ne vähän olivat.
Näin Frankfurtin kahdesti lentokoneesta, Münchenin ihan maan tasalta ja 80 metrin korkeudesta. Söin joka aamu itseni ähkyyn hotellin aamupalalla. Löydettiin heti lemppari kahvila ja myöhemmin käsittämättömän puhdas- tai vähintäänkin kirkasvetinen Isar-joki. Juuri silloin maanantaina oli tuulista, ratikka pursusi aamulla ihmisiä ja iltapäivällä olin siellä ihmisten keskellä ahtautuneena ja joku täti sanoi mulle jotakin saksaksi, hymyilin ja esitin tyhmää.
Leivokseni maksoi 1,75€, latte kaksi ja puoli. Pelottavan kaupungintalon tornista näin Alpit ja niin paljon muutakin. Juutalaismuseossa kuuntelin juutalaista musiikkia ja istuttiin säkkituoleissa katselemassa videoita ja nautittiin olostamme vartijan kiertäessä ympyrää. Muuta siitä museosta en saanut irti.
Sitten nähtiin Alpit ihan oikeasti. Ja nähtiin Prinsessa Ruususen pienisuuri linna, ja ylhäällä Tegelberg-vuorella iskä sai Itävallan roaming-hinnat tekstiviestinä. Ajettiin yli 300 kilometriä sateesta ja harmaudesta aurinkoon Leimenin kylään söpöön hotelliin (Ikkunasta sisälle kuului nauru ja saksan kieli.) ja aamulla oltiin ainoat ruokailijat aamupalalla. Heidelbergin linna oli ehkä vaikuttavampi kuin Neuschwanstein, maisemat ympärillä eivät niinkään. Sitten olimme takaisin lähtöpisteessä Frankfurtin lentoasemalla, ja todettiin koko asema sekavaksi ja Helsinki-Vantaan ja Suomen antavan lähes aina ja joka kerta sateisen ja synkän vastaanoton.
Loistavia kuvia! ^^
VastaaPoista