Lyön vaikka vetoa, että olisin suoriutunut lyhyen englannin kuuntelusta vieläkin paremmin, jos en olisi joutunut yksin olemaan sen opettajan herkeämättömän valvonnan alla. (Se oli kamalaa hirveää kamalaa.) Onneksi se on nyt ohi, onneksi ne molemmat ovat nyt ohi, ja voisin mukamas hengähtää. Oikeasti pää ei siltikään kestä, ja tuntuu, että romahdus voisi tulla minä hetkenä hyvänsä, tähän asti olen pysynyt kasassa, ja psykan tunnilla opin, että stressistä pitää palautua vähintään kerran vuorokaudessa. (Juoksen katsomaan aurinkoa ja toisaalta kävelen aurinkoon.(Ja musta tuntuu, että olen ensimmäistä kertaa elämässäni ihan oikeasti stressaantunut.))
Ollaan taas vaihteeksi siinä pisteessä, että päivät menevät ohi hetkessä ja niin paljon asioita ja niin vähän aikaa.
Juon aamuisin liikaa teetä ja ravaan vessassa ja juon iltapäivisin liikaa teetä ja ravaan vessassa. Mun nivelet on välillä kipeitä, ja mietin johtuuko polvien kipeys illalla ihan vain siitä, että sukkahousut ovat liian ohuet ja olen kylmissäni, vaikka siltä ei tunnukaan.
Mulla on päiviä, jolloin sosiaalisena oleminen tuntuu suhteellisen luontevalta ja normaalilta. Mulla on myös päiviä, jolloin en edes saa otetta omista ajatuksistani, ja tuntuu, että sanat ovat kuin joitain vieraita olentoja, jotka eivät edes järjesty oikealla tavalla, kun tuotan puhetta ihan kenelle tahansa.
Oon vaikee.
Nyt jatkan hetken aikaa aikaansaamattomuuttani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
olet ihana