Toinen asettui sammalmättäälle katselemaan maailmaa mutta silmät painuivat kiinni.
Tänään olen miettinyt, milloin minusta tulee normaali. Olen rakastanut aurinkoa, vihannut, kun se menee puiden taakse piiloon, ja istun edelleen siinä niin ja raavin pöytää. Tunnen niin ylitsepääsemätöntä riittämättömyyttä, että voisi vaikka itkeä. Kännykästä loppuu akku. Sitä ennen tuntuu siltä, että voisin kirkua telkkarille, kun kuulen tunnin sisällä jo kolmatta kertaa samat älyttömät tyhmät iljettävät mainokset. Olo on lohduton, käyn suihkussa, syön kaksi riviä suklaata ja olo on enää vain tyhjä. Mietin, pitäisikö sinne juoksemaan ehkä joinain päivinä mennä ihan oikeasti vain kuluttamaan niitä kaloreita.
Olen kiittämätön ja väsynyt. Toivon, ettei syysloma tee mua hulluksi. Tai että en tee itseäni hulluksi syyslomalla. Mä olen juonut kahtena päivänä kaakaota. On tehnyt mieli itkeä, mutta olenkin vain itkettänyt muita. Välillä osaan olla katkera. Olen laiska. Nykyään pidän hiuksiani letillä. Tahtoisin ratsastamaan pitkin metsiä ja peltoja ja tahtoisin eräät nätit kengät ja tahtoisin koko maailman.
En oikein pääse perille mun elämästäni. Arveluttaa, pääsenkö nyt ylipäänsä milloinkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
olet ihana