Mä olen tavattoman kyllästynyt tähän vuoristorataan, jota mun elämä näyttää mukailevan. Tai enimmäkseen tähän pohjamudissa rypemiseen näin kauniisti sanottuna.
Mä menetän toivoni kaiken suhteen, ihan kaiken, ja tahtoisin kavereita, mutta samalla muut ihmiset tuntuvat niin absurdilta ajatukselta ja elelen vain täällä omassa kuplassani.
Mä en usko itseeni ja se tekee kaiken niin vaikeaksi. Varaudun pahimpaan.
Oikeasti kaiken pitäisi olla nyt niin niin hyvin mutta kaikki on niin niin huonosti ja turhauttaa ja itkettää ja ahdistaa, blah.
tän postauksen otsikko ilahduttaa mua suuresti.
VastaaPoistamyös muut postaukset ylipäänsä, se pitää aina välillä muistaa kertoa.
Oi. Kiitos. ♥
Poista