lauantai 13. huhtikuuta 2013

Laiska, laiskempi, laiskiainen

Voi, tunnen itseni hirveän pahaksi ihmiseksi, kun olen unohtanut tämän blogin ihan kokonaan. Mulla on ollut tosi raskas viikko, vaikka siihen ei ole mitään syytä, ja olen ollut tajuttoman väsynyt.
Maanantaiaamu alkoi niin ihanasti, että kuntotestit. Nauran. Sain myös yhdeltä ihmiseltä sieltä ihanan kurkkukivun, joka on nyt muuttunut tuskalliseksi yskäksi ja kaiken tämän ansiosta en ole päässyt juoksemaan ja siitä seurauksena on ollut kieroutunut itseinho.
Keskiviikkona aloitin elämäni nörttinä, eli silmälasit. Ne aiheutti ilkeän päänsäryn keskiviikkoillaksi. Ja pitäisi vielä uskaltautua takaisin sinne optikolle, kun ne sangat painaa korvien takana tosi ikävästi. Leveä pää, mmm...

Palvokaa uusia villasukkiani.
IMG_6034m
IMG_6042m
IMG_6043m
Mäkin tykkään.
Todistustenjaon mekko-ongelma ratkesi tänään pikaisella kirppiskierroksella ja olen tosi iloinen siitä, ettei sen vähäpätöisen tilaisuuden takia pitänyt sittenkään tuhlata liikaa rahaa uuteen mekkoon.
Huomenna sitten meikä lähtee hakemaan skopan toivoen, että vielä hallitsen kaiken. Huomisen suunnitelmiin kuuluu myös esimerkiksi matikka ja kuviksen kirotun lopputyön saattaminen loppuun, helpotus siitä.

Kohta tapahtuvasta nukkumaanmenosta tuli vielä mieleen, että ei ole mitään hirveämpää kuin 1) nähdä unta omien koirien hautaamisesta elävältä ja 2) mennä kello 23 nukkumaan ja havahtua kello 01 siihen, ettei ole vieläkään nukahtanut. Arvelin näiden tietojen olevan oleellisia tähän loppuun.

2 kommenttia:

olet ihana