keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

koko päivänä pystynyt keskittymään en

Mun iltapäivän pelasti kuviksentunnilta pääsy tuntia aikaisemmin (koska nyt se kirottu päättötyö on pois omista nurkista!), mutta komeesti pilasin sen ahmimalla jääkaapin tyhjäksi ja ansaitsemalla kiitettävän huonon olon. Miksi syömisen pitää olla niin ihanaa? Ja miksi sen jälkeen pitää aina tulla paha olo? Miksi pitää olla hirveä nälkä, kun tulee kotiin? Koska olit nössö, etkä käynyt syömässä. Miksi pitää olla niin nössö, ettei uskalla mennä koulussa syömään? Miksi porukat ostavat kaikkea epäterveellistä kaappeihin? Esimerkiksi hampurilaisen?! Hampurilainen, tuo kirottu epäterveellisen ruoan esikuva ja jumala. Ja meikäpoika vetäsi kolme neljäsosaa hampurilaista naamariin ilman minkäänlaista kunnioitusta omaa kehoaan kohtaan. Ei, ei todellakaan näin. 

Ja jos vielä tässä koneella aion lusmuta kauankin, olen edelleen siinä kierteessä kokeisiin lukemisen aloittamisen suhteen. No huomenna sitten. Se on kuultu niin monta kertaa, että en edes itse jaksa sitä. Joten ehkäpä on vain helpompaa aloittaa se lukeminen, kuin tuottaa tietoisesti itselleen huono fiilis.
Mun ensi viikon kärsimyksille saa myös nauraa: maanantaina äikän valtakunnallisen ensimmäinen osa, tiistaina bilsan koe, keskiviikkona vappu kera lukemisten, torstaina äikän valtakunnallisen toinen osa ja perjantaina kemian koe. Ja siitä seuraava viikko kahden kokeen voimin. Mäkin tykkään. (:

Nähkää mun uusi rakkaus-tuoli Ikeasta.
IMG_6175m
IMG_6181m
IMG_6196m
Rakastan tota ilmaa tuolla ulkona ja sen kunniaksi päätin lähteä tänään yrittämään seitsemän kilsan lenkkiä toivoen metsän olevan mahdollisimman kuiva.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

olet ihana