En hajoo, en vajoa syviin vesiin

Kärvistelen täällä hyvän ja pahan olon rajamailla idioottimaisten munkkien takia. Tyhmäkin tietää, että ihminen valehtelee, kun se sanoo mä en syö enää ikinä mitään... Naurettavaa.

Vappu ei ole vielä päässyt ymmärrykseeni. Mun piti tänään lukea, mutta en lukenutkaan. Sen sijaan tympääntyneenä itkien yritin tehdä matikan läksyjä, ja lopulta kun tajusin tehtävän, rageemisen kyyneleet vaihtuivat ilon kyyneileiksi. Joku pitäisi mua hulluna, jos näkisi mut hymyilemässä peilikuvalleni ja kiittämässä sitä illan pelastumisesta. Se ei valitettavasti ollut lopullinen pelastus, koska munkit ruhtinaallisesti tulivat ja pilasivat illan sitten täysin peruuttamattomasti.

Whoaa, selvisin muuten tänään kunnialla bilsan kokeesta, vielä perjantaina kemian koe, niin olen selvinnyt kaikista haastavista ja lopun pitäisi olla sitten ihan helppoa.

Ja en tiedä tietääkö kukaan muu, mutta minä tiedän, että koirien kanssa kävely pitkin metsiä ja uusia reittejä ilman määränpäätä, ajateltavaa tai mitään häiriötekijöitä on yksi parhaimmista fiiliksistä. Eilistä lenkkiä ei pilannut edes avaimien unohtuminen kotiin. Kotikin on niin kaukana, ettei sinne pääsemättömyyttä jaksa edes ajatella.
Nyt haluan kuitenkin vain ajatella nukkumaanmenoa, koska tuntuu että nämä kaksi arkipäivää olisivat olleet täyspitkä kidutus -viikko. Eikä maanantaissa ole mitään hyvää. Pelkkää pahaa.