Keitä ne, joista toivon, et ne pois häviäis?

Tänään olin koulussa vaan kolme ja puol tuntia, koska kässän tunnilla oltiin vain kybä minuuttia ja lähettiin menee. Ja koska pelkkää aikaa, tein tollasen kakun. Sanoisinko että liian monta eri vaihetta, mutta liian hyvää ollakseen tästä maailmasta. Vähän oli ehkä tulkitsemisvaikeuksia, kun resepti oli käännetty kahteen kertaan eri kielistä, mutta onnistuin kuitenkin. (:

Tajusin myös äsken, että purkan jauhaminen suihkussa on tosi jännää ja hassun tuntuista. Ja koulussa elokuvien katselu on niin väsyttävää, ettei illalla jaksa lähteä edes juoksemaan. Onneksi enää yksi vaivainen päivä jäljellä. Iskä antoi myös yhden parhaista elämänohjeista: jos järkyttävä makeanhimo ja ahmimisvimma yllättää, pitää lähteä lenkille, juoksemaan. Jälkeenpäin ajateltuna aika itsestäänselvyys, mutta en mä ole sitä ikinä tajunnut. Aina olen luullut, että väkisin se paha olo tulee, kun makeanhimo iskee. Joo, siitä olen ollut aika iloinen, nolo.

Meillä oli eilen koulussa päihdevalistus. Olin, että ihan jees, hyvä juttu, kun sellainenkin on järjestetty. Tyyppi kertoi tosi karujakin juttuja ja lopulta kertoi omasta elämästään. Ja lopulta, ratkaisu kaikkeen oli uskoon tuleminen. Wtf?! Ihan oikeesti, siinä vaiheessa sen tilaisuuden uskottavuus katosi. Ainakin mun silmissäni. Itse sain sellaisen kuvan, että päihteistä irti pääsemisen ratkaisuna on vain ja ainoastaan uskoontulo. Tuntui että se oli koko tilaisuuden pointti. -.- Jumala sitä, jeesus tätä. Se ei vakuuttanut ja sai aikaan ärtymystä. Se oli iso pettymys. Kurjaa. Ei se voi olla ainoa vaihtoehto.

Eilen piti heittää talviturkki menemään, mutta olinpas nössö. En mä uskaltanut. Linda oli aika rohkea ninja ja hyppäsi kylmyyteen tosta noin vaan.
Ja mä rakastan sulkapallon pelaamista ja haluan oppia elämään hetkessä. Tai olla yli-ihminen ja hidastaa ajan kulkua.