maanantai 3. helmikuuta 2014

"Ajatus kiertää pääsi ympäri kehää"

Selvisin koeviikosta ja seuraava jakso kauhistuttaa, yhh.
Seisoin tänään odottamassa bussia ja näin cittarin koko ajan mun edessä ja sit mä vaivuin ajatuksiini ja näin itteni aikuisena siellä cittarin hedelmäosastolla tuijottamassa hedelmiä.
Se oli creepyä. En mä ennen oo nähny mitään yllättäviä mielikuvia tulevaisuudesta apuva.
Ostin myös huiman paksun vihreen vihkon fysiikan kursseja ajatellen. Meinsain ekaks ostaa pinkin, mut sit mä vaan hymyilin siinä ja olin et ei.
Ja se myyjä antoi enkun kirjasta alennusta ja ihmettelen edelleen, että miksi?

Mä menin nukkumaan eilen vasta keskiyöllä enkä meinannut saada unta. Eikä nyt väsytä.
Olin tosi ilonen koirien kanssa iltalenkillä, kun ne oli niin söpöjä äitin tekemät villapaidat päällä. ^^,
Ulkona oli ja on tosi sumusta enkä uskaltanut mennä jäälle. Vaikka kyllä me siellä käytiin katsomassa sitä sumua, mut tultiin äkkiä pois. Oon tyhmä._.

Sain tänään iskältä kortin Indonesiasta ja se ilostutti mua tosi paljon.
Ja muistin että mulla olis ollut hillitön määrä iskältä saatuja kortteja ulkomailta, mutta jouduin pettymään, kun kaivoin ne esiin.
Otin niistä kuitenkin kuvan, lol. Ja joku kaunis päivä teen niistä vielä kollaasin ja kehystän sen.
PicsArt_1391443401037[1]
Nyt mä meen pois lukemaan kirjaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

olet ihana